IRC-Galleria

Olin ehkä esikoulussa silloin, kun minulle sanottiin, että minusta ei koskaan tule mitään. En tule pärjäämään koulussa, olen vain pohjasakkaa ja kerran, jopa kehitysvammaiseksi väitettiin. Jos tapaisin nyt jossain ne ihmiset, jotka aliarvioivat tämän pienen keskittymisvaikeuksista ja niinkin pienestä iästään huolimatta, rankasta elämästä kärsivän lapsen, kertoisin heille, että minä onnistuin. Onnistuin pärjäämään koulussa, onnistuin pääsemään lukioon, ja vielä jonain päivänä, onnistun pääsemään yliopistoon.

Keskittymisvaikeudet, luki- ja kirjoitusvaikeudet sekä itsepäisyys eivät olleet minulle este, ne olivat vain hidaste.

Tein lupauksen itselleni, tiesin että olen tarpeeksi vahva kestämään pahimpiakin vastoinkäymisiä, mitä ihmiselle voi käydä. Olin niin voimakas ja päättäväinen, tiesin että siihen tarvittiin mahdottomuus, murtaa minut. Koskaan en osannut kuvitella että niin kävisi. Sitten tulit sinä, etkä päästänyt minua menemään,vaikka todella yritin, paeta sieluni puolesta, vapauden puolesta. Minut oli murrettu, en ollut enää yksin, enkä vapaa vaikka koko pienen ikäni olin ollut, vapaa mutta samalla vankina elämän kahleissa.

Ennen sinua minä tykkäsin leikkiä, tykkäsin härnätä ja sitten, vain kadota pimeyteen. Sieluani nauratti aina ja se rakasti sitä, että se sai olla vapaa ja samalla saada makeaa. Sinä kuitenkin tulit ja varastit sen. Se rakasti sinua, mutta rakasti myös olla vapaa. Tukahdutit sen.

Olen tottunut taistelemaan kaikesta mutta nyt, minä osasin myös paeta.

Otin joka päivä askeleen taaksepäin, kunnes olimme tarpeeksi etäät, pistin juoksuksi. Koskaan en ole juossut kovempaa, ja olin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen niin tyhjä. En pystynyt lopettamaan juoksemista, jalat vain jatkoivat.

Juoksen yhä, enkä koskaan lopeta. En ennenkuin pysäytät minut. Tule, pysäytä minut, ota syliin.

Onni on herätä ennen aamu viittä kahvinkeittimen ääneen pirteänä, kuulla lasten nauravat äänet leikkiessään, kävellä ulkona luontoäidin hymyillessä kuunnellen musiikkia ilman kiirettä omine ajatuksineen. Opetit minulle elämänviisauksia, iskostit ne päähäni pienestä pitäen. Kiitos. Teit minusta viisaamman ja nyt, nyt tiedän enemmän.

En voi olla vihainen vain jos sinulla on paha olla. Tekee niin kipeää nähdä, että olet luovuttanut jo. Taistelet vain koska tiedät, että olet rakentanut ympärillesi oman valtakuntasi ja luonut siihen itsestäsi riippuvaisia ihmisiä.

Olet ihminen joka antaa enemmän kuin ottaa. Kuuntelen viisauksiasi ja tarinoitasi aina mitä kirkkaimmin ja säihkyvimmin silmin, enkä voi vieläkään käsittää kuinka niin pieneen pakettiin voi mahtua niin paljon suuria ajatuksia ja tietoja. Mutta kaikkea sinäkään et tiedä. Et ole löytänyt omaa avaintasi onneen, et vaikka olet etsinyt niin rankasti että sinuun sattuu. Olet kääntänyt kädet verillä lähes jokaisen kiven, tuloksetta. Et tiedä missä pikari jolla tyrmätä ainaiset sinua rasittavat hirviöt, et tiedä kuinka kasvattaa uudet siivet kun sulat vanhoista ovat katkenneet myrskyisessä elämäsi lennossa. Olet pudonnut maahan etkä pääse enää ylös. Ihmiset ympärilläsi yrittävät nostaa sinua, mutta se ei auta, sillä sinä olet ainoa joka voi kasvattaa siivet ja nousta taas ylös korkeuksiin.

Kulautat taas myrkyn alas kurkustasi ja olet lähempänä sitä jotain, mistä emme aijo sanoa sanaakaan. Tiedän että podet jossain syvällä sisimmässäsi syylisyyttä, mutta aivan suotta. Olet jopa liian kiltti, epäitsekkäin ihminen jonka tunnen, sanoisin että maailma olisi parempi paikka jos kaikki olisivat kuin sinä. Olet jakanut viisautesi kanssani, ja haluankin antaa vuorostani neuvon sinulle: Etsi oma avaimesi onneen. Tiedämme molemmat ettet ole kääntänyt jokaista kiveä, ja tiedät, että olet ainoa joka loppupeleissä voit auttaa itseäsi. ME olemme vain apuväline jonka avulla sinä voit löytää avaimesi onneen. Ja SINÄ olet ihminen, joka ansaitsee onnen.

"Älä pakene kun hetki on saapunut

kohdata mennyt

rakentaa sovintoa

Pyytää: Anna anteeksi"

Mutta mikä tärkeintä: Anteeksi antamisen jalo taito.