IRC-Galleria

H&M:n kuvaston mallit kuvankauniit, heidän maailmansa vieras
Toinen toistaan omalaatusempi, uskon, mutta en kauneuteen

Äiti ohjaa rumuuden tykö, syöttää jätettä. Kasvamme saastassa, toinen toistaan likasempi

Isän kommentti ihmiskunnalle kuuluu: "Olemme avaruusjätettä."
Sanon vain:
Tuntekaa jokainen juonne kehossanne, hellikää. Suudelkaa arpia polvissanne, hivelkää ruosteisia jalkojanne

Hymyilen kuvaston malleille, edustan ylpeänä rumaa maailmaamme

Sanovat muoviksi, sanoisin aidoksi.
Sanovat, että alkuperäinen paras mahdollinen, sanoisin ettei hyötyä käyttökelvottomalla.
Sanovat alkulähdettä korvaamattomaksi, sanoisin ensin menneisyyden jälkivaikutukset karsittava.
Sanovat äveriäs valitse, sanoisin olevani kykenemätön hengittämään puuvillaisen verhon lävitse.
Sanovat tietävänsä tyytyväivyyden syntyolosuhteet, sanoisin kulissien salaisuuden kuulleeni.
Sanovat olevansa kuninkaat, sanoisin: Siis rakentakaa riittävän korkeat valtaistuimet näkeäksenne aidon onnellisuuden pilvilinnoistanne.

Matka tuntemattoman luokse höylää hentoa ihmisruumista. Yhteys paikantuu hetkessä. Pelkäämätön kuulee kutsuhuudot, sokeana näkee vain palkinnon. Hyvästit ovat vaahtokarkin makuiset, lainaus umpeutuu, luovutus takaisin tarvitsevalle.

Sataan vuoteen nukkunutta, vai olenko jumissa unessa?
Kulkeminen taittuu raskaasti painovoiman pelleillessä kanssani. Kuka ottaisi tosissaan
Onko vapaaehtoisia koskettamaan minua
Viiteenkymmeneen vuoteen pysähtymättä, myrskyt kohtaavat
Kahteenkymmeneen vuoteen tuntematta herraani, voisiko joku esitellä hänet minulle?
Kolmeenkymmeneen vuoteen palvellut muita, voisiko joku antaa vuoron?
Tyttö ottaa kamman ja harjaa tornadon pois. Roolit tyttären ja äidin välillä vaihtuvat. Olemme niinkuin kauan sitten
Tuntuu kauniilta saada takaisin vähän sitä, minkä ohi kerran kuljin. Tytär tuijottaa seinää, salaa itkee hiljaa. Tuntuu ihanalta kun joku koskettaa, saa pysähtyä hetkeksi
Päätös ei ole enää kaukana, oikeastaan näen sen jo
Vielä jaksan odottaa, kuljen varovasti vastaan

Sairautesi ei ole sinun vaan meidän
Vaikka sodanlapsen silmät ovat sidotut ei se estä aistimasta
Vartaloa kiertävä kehä estää vastustajat, sivuvaikutuksena kyynisyys
Kyyneleistä saadaan vain heikkoja miinoja, niitä ei suosita
Nauru otetaan talteen kaasuksi, inhimillisyys vilkuttaa kilometrien päästä.
Hiljaisuus on voimavaroista rikkain, sillä hämätään vastustajia
Lapsi äänetön piilottelee maakuopassa, haavoittumaton
Kehän hajotessa löytää rauhan, poistuu konfliktista

Hiljentykää... Se on hiekkalaatikossa.
Viimeinen toivo syntynyt hymyssä suin, niin.
Seinät laulavat melankoliaa, lapsi herättää ne vähän väliä henkiin.
Onni, onnellinen, iloinen, ilo. Nauraa, hymyilee.
Kaikki aina edellä oleellista, nöyrä.
Ongelmat kellariin siivottuna, avain leikkii kuurupiiloa.
Viaton kerää apilankukkia paholaiselle, silti tyytyväinen.
Kädet tuhannesti kivitetyt, koska kasvaa lapsi elämälle?
Löysin sen... Hautautuneena hiekassa katkeruus.

\"Olet kaunein graffitien prinsessa\". Husaariapinan nauru vaikenee suveen
Kun unohtaa valtansa, kaikki muuttuu sallituksi
Nuutunut nuppu yrittää aueta, samalla haluaa vain nukkua untaan
Rikkaruoho hortensioiden joukossa yrittää kitkeä itseään
Olette hänen, ajassa jonka yhdessä saavutitte
Kulkiessaan leviää vastenmielinen juuri, lähettää signaaleja väärille
Turvassa varovasti kukkaan puhkeaa, päivänvaloa näkemättä

Herrat nostavat hattua, antavat kaksi kultakolikkoa
Pian he kierrätykseen joutavat, automaatti päällä, pois lakaisee
Silmät himosta kirkkaat, itsevarmuus uhkaava
Heidän kauneutensa ei katoa: muuttavat vain muotoaan kuin energia
Olen kuin kukka kuivalla maalla, katse kohti aurinkoa
Alamainen kasvatettu tehtäväänsä varten, nyt
Pioninkukka kuihtunut, kuin omistajansa laatikkoonsa sopivaksi
Tehtäväni on antaa unelmakoti täydellisille, nyt
Uskallan odottaa päivää jona olisin yhtä hyvän, yhtä itseni ja toisen
Haluaa vain koulutukseensa sopivan tehtävän,
palvella herraa kuin myös piikaa

Saisinko nyt palkintoni? Eieieieiei, tyhjä. Hupsu tyttö unohtaa
Maailmassani ei ole tilaa valkoiselle, luutkin hohtavat mustaa
Jotta virtaus saataisiin tukittua, saatanan syyllisenä murhaisitko?
Keinuu elämänlangalla. Nauraa tyttö niin, että melkein horjahtaa
Luontoäiti hivelee kasvojani, herään kesken taistelun
Voimavarat nollassa. Käperryn sammalmättääseen
Tiaraa ei ole, eihän? Ymmärrän
Lepään hetken, hymyillen nautiskelen
Ei ole koskaan ollut yhtä metkaa! Otan lisää vauhtia. "Katso mummi, keinun hurjan kovaa!"
Elämänlanka katkeaa

Vaaka on aina tasapainossa, pumpuli painona ennustaa turvaa
Jalat palavat kuumaan maahan, hauras kehoni murenee atomi kerrallaan multaan
Etsin mystikkoa, korteni kekoon tahdon viedä
Kompassi itkee hyödyttömyyttään, löydän itseni huipulta
Entä jos ei ole enää oikeaa eikä vasenta?
Elämäni pisin hyppy kestää aikaa
Paratiisissa mystikoilla purppuraiset huulet, kosketan valitun omia, ne puhuttelevat minua
Huulet muodostavat sanan: Silta
Rakennan sillan linnastani. "Löydänkö nyt tieni? "Kysyn
Mystikot nauravat: "Miksi etsit tietä kun olet jo sen päässä?"
Purppuraiset huulet muurautuvat umpeen