"Tiedätsä sen maan missä bimbiinit nyt asuu niin tiedätsä mikä se oli ennen? Paratiisi!" -Milla 5 vuotta.
Milla halusi leikkiä koulua, "Oo sä ope niin mä oon koululaistyttö", ja mä yritin saada kuria luokkaan vaatimalla, että oppilaat viittais kun niillä on asiaa, jolloin: "Olisko susta kiva että mä tulisin sun kotiin määräilemään?". Ei olis.
Välillä sitä tuntee olevansa jossain paikassa tai seurassa aivan liian kookas, kovaääninen ja epäsopiva. Sitten tilannetta keventääkseen kertoo jonkun kainalopieruhenkisen kaskun, tekee hassuja ilmeitä osoittaakseen olevansa ihan vaaraton, ja kaataa epähuomiossa kirjahyllyn tai istahtaa jonkun lempilelun lyttyyn. Tänään onnistuin olemaan tuhoamatta mitään tai satuttamatta ketään. Mutta mä istuinkin koko ajan sängyllä ja annoin muiden puhua yhteen ääneen.
Miksi yksin bileisiin meneminen tuntuu aina niin hoopolle? Miksi usein tuntee olevansa joko liikaa tai liian vähän? Miksi unet jäävät kiertämään mielessä moneksi päiväksi? Miksi sitä kuvittelee voivansa muuttaa tiettyjä asioita, vaikka tietää ettei oikeasti voi kuitenkaan? Miksi eka bisse nousee aina suoraan punaksi poskille? Miksi mä vielä istun tässä vaikka mun pitäis olla matkalla maaseutulinjalle?
Tästä illasta tulee hitti, mä tiedän sen!