Mieleenpainuvimpia juttuja tämänpäiväisessä oli ne hetket, kun musiikki lakkasi ja lavallejäänyt tanssija seisoi paikoillaan huohottaen: mikään muu ei liikkunut paitsi sen kylkiluut, ja keuhkot pieksi palkeiden lailla. Se hengityksen ääni mursi nopeasti illuusion keveydestä ja vaivattomuudesta ja muistutti, että kaikessa on lopultakin kyse vain brutaalista lihastyöstä ja kehonhallinnasta. Musta noi on hienoja tilanteita.
Minna Tervamäen selkä on jotenkin hyvin häiritsevän näköinen. Se on kuin jokin muinainen lisko: kuiva ja nahkainen, ja muistuttaa ehkä jollain tapaa matelijoita. Muuten tanssijoiden, etenkin miessellaisten, vartalot on valtavan harmonisen näköisiä. Ne on jotenkin läpeensä niin funktionaalisia, että niistä näkee minkälaiseen käyttöön ihmiskeho on alkujaan tehty. Naiset taas ovat monesti niin nälkäisen ja läpikuultavan näköisiä, että ne on vain pelottavia.
Niin ja Jouka on erittäin hawt.
Tää oli taas yksi askel mun itsekehityksen tiellä. Kyllä musta vielä hyvä tulee, tai parempi ainakin.