IRC-Galleria

Käytiin katsomassa ruotsalainen nuorisoelokuva nimeltä Säg att du älskar mig. Mä olen todennut saman ilmiön muutamien viime vuosien aikana, muitakin teinileffoja katsoessani (Hip hej hora, Fucking Åmål, Mean Girls - muutamia mainitakseni), nimittäin että musta on ihan virallisesti tullut täti-ikäinen. Mä en enää muistanut, miten julma ja raadollinen teinien maailma on, millaisia elukoita ne on toisiaan kohtaan. Miten piinallisia ne vuodet suurimmalle osalle on, kun pitäisi olla niin paljon kaikkea, eikä oikeastaan ole vielä yhtään varma siitä, mitä itse haluais olla. No niin, nyt mä sitten onnistun kuulostamaankin ihan tädille.
Mä en oikeasti edes pidä teineistä. Ne ei kunnioita mitään, ne on suulaita, kovaäänisiä ja röyhkeitä eikä niillä ole käytöstapoja. Ne saattaa sanoa mitä tahansa, purskahtaa nauruun koska tahansa ja käyttäytyä muutenkin sopimattomasti. Ne tungeksii, etuilee, kuiskuttelee ja aiheuttaa pahennusta. Ryhmässä ollessaan ne on ärsyttäviä ja vähän pelottavia.
Mä kuitenkin olen pahoillani siitä, minkälaisen maailman ehdoilla ne joutuu nykyään elämään. Kun mä olin niiden ikäinen, oli ihan muodikasta käyttää XXXL-kokoisia t-paitoja, lappuhaalareita ja flanellipaitiksia - stringeistä ei vielä edes puhuttu. Ainakaan meidän yläasteella ei vielä ollut ihan pakko meikata, ainakaan joka päivä, ja vain koulun kovimmat juopotteli ja kävi salaa röökillä kun nikkikset iski. Enkä mä ainakaan tuntenut ketään, joka olis jonkun satunnaisen bensanhaistelun lisäks käyttänyt mitään viinaa vahvempaa.
Kun hei ajatelkaa nyt. Joku viistoistavuotias on ihan oikeasti vielä kovin pieni.
Ja vanhemmat. Niillä ei ole vakavissaan minkäänlaista haisua siitä, mitä niitten lasten maailmassa ihan oikeasti tapahtuu.


Älä mene pois,
jää mun syliin yöksi
viereen nukkumaan
Älä mene pois,
lähtiessäs jotain
jää taas puuttumaan
Älä mene pois,
en tahdo olla yksin
Sua täällä tarvitaan
Voisit pitää musta huolta
Voisit pitää hyvää huolta

- Anssi Kela: Älä mene pois