IRC-Galleria

Mun oli pakko keskeyttää työt tänään hetkeksi ja vihata Susan Kurosta vielä hieman lisää. Ihan oikeasti. Paljonko pitäisi maksaa, että joku kävisi a) lopettamassa sen tai b) edes tartuttamassa siihen HIVin tai jonkun kiusallisen, mykistävän kutkan? Miksei ihmisissä ole MUTE-toimintoa? Silleen että Susan, mä näen että sun suu heiluu mutta mitään ei kuulu ja luojalle kiitos siitä.

Tämän jälkeen vihan syöksykierre oli valmis. Aloin vihata taas kerran entistäkin tarmokkaammin huomioonottamattomuutta ja egosentrisyyttä: ihmisiä, jotka salilla jumittavat täsmälleen sen ainoan vesipisteen eteen säätämään iPodiaan viideksitoista minuutiksi eivätkä tajua väistää mihinkään. Ihmisiä, jotka eivät viitsi katsoa eteensä ja kävelevät muita päin, tai vähintään tönäisevät kivuliaasti kanssatallaajaa. Ihmisiä, jotka porsastelevat yleisissä vessoissa: viskovat paperia lattialle, jättävät pisaroita renkaalle, eivät vaivaudu huuhtomaan jälkeensä. Ihmisiä, jotka ottavat viimeisen minkä tahansa kysymättä, eivät sano siitä kellekään eivätkä takuusti hanki lisää. Ihmisiä, jotka myöhästelevät säännönmukaisesti ja pakottavat muut odottamaan. Onko oikeasti liian vaikea välittää? Pieniä asioita, jotka olisi helppo hoitaa. Ja taas maailma olisi vähän parempi paikka.

Se uusi jonkun puhelinoperaattorin prepaid-liittymämainos on löytänyt sloganin, jonka luulisi uppoavan suoraan tämän hedonistisen ja Matti Nykäsen keskittymiskyvyllä varustetun instant-sukupolven pehmeimpään ytimeen: "Ei sitoumuksia, ei laskuja". Sitoutumattomuus, tuo aikamme Rota-virus, on jotenkin niin lähellä tämän päivän maailmanselitystä, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea. Annan siis esimerkkien puhua puolestaan. Pätkätyöt. Kevytsuhteet. Kännykät, digiboksit, warettaminen ja kaikki muu elämää "vapaammaksi" ja "helpommaksi" tekevät vempaimet ja asiat. Kaikki kertakäyttöesineet. Hiustenpidennykset ja rakennekynnet. Sähköpostikortit. Texas Hold 'Em -buumi.
Tänään satuin näkemään pikkuisen pätkän jotain päivällä esitettävää tyhjänpäiväistä komediasarjaa, jossa Jamie Lee Curtisin esittämä hahmo sanoi suomennettuna jotenkin, että "Elän väärässä ajassa. Minun pitäisi tulla hevosella töihin ja käydä joella pyykillä.". Samaistuin voimakkaasti. Myös mä vihaan myös nykyaikaa. Ainakin tänään.