IRC-Galleria

Mähän olin menneisyydessä varsinainen luonnonystävä ja samoilija: liikuin paljon maastossa, jalan ja ratsain, nautin varhaisista kesäaamuista ja myöhäisistä talvi-illoista, tuoksuista, väreistä, kaikesta siitä orgaanisesta mikä luontoon kuuluu, etanoita ja hiirenkakkaa myöden. Monen vuoden urbanisoitumisen seurauksena olen vähän unohtanut, miten hienoa kaikki tuo parhaimmillaan voikaan olla.
Eilen tehtiin luontoretki Vuosaareen, Uutelan luonnonpuistoon. Lähdettiin täysin ummikkoina ja randomilla vaeltelemaan pitkin poikin ja päädyttiin seuraamaan oikeaa luontopolkua, rasteineen kaikkineen. Oli lauantai-ilta, kello jotain yhdeksän ja puolenyön välillä, kaikki muut tällingissä, nousuhumalaisina ravintolajonoissa. Me ihasteltiin nousevaa sumua, äänetöntä merta, tuoksuvia puita, kasveja joiden nimet olen viimeksi nähnyt Ympäristöopin kirjassa tokaluokalla. Puttonen kruisaili multa pöllyten pitkin mättäitä, jyrsi keppejä ja näytti niin onnelliselle kuin koira voi, suu leveässä virneessä ja korvat tötteröinä. Ja aivan yhtäkkiä oltiin keskellä Miina Äkkijyrkän - anteeksi, Liina Långin - tiluksia: lehmät märehti laitumella, suomenhevoset rapsutteli toisiaan polvenkorkuisessa ruohikossa, koirat räksytti jossain horisontissa. Ja joka puolella tuoksui juurevasti eläimenpaska. Ja se sumu jatkoi nousemistaan. Tuli jotenkin aivan käsittämättömän epätodellinen olo, kuin olisi yhtäkkiä joutunut johonkin Suomi-filmiin tai Rudolf Koivun piirrokseen, tai Mestaritontun seikkailut -satukirjaan. Vielä absurdimmaksi olo muuttui, kun muistutti itselleen olevansa edelleen pääkaupunkimme mailla. Monessako Euroopan pääkaupungeista voi kokea samaa?
Samalla joutui myös aikamatkalle omaan menneisyyteensä. Vaikea muistaa, että on ollut aika jolloin eilisenkaltainen on ollut täysin normatiivista ajanvietettä, että on oikeasti tunnistanut kaikki ne kasvit ja osannut liikkua metsässä niin, ettei jätä siihen jälkeäkään. Musta on vähän pelottavaa huomata, miten nopeasti sitä voikaan etääntyä kaikesta tuollaisesta: miksi sitä kernaammin kuluttaa aikaansa elokuvissa, baareissa, netissä kuin molemmat kourat mullassa ja oikeasti jotain aikaansaaden? Voisikohan itseään vielä muuttaa?


Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi,
päivänsäde kultasiipi juuri aikoi lentää eestä sen,
kun mennikäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.