Kyllä mun nyt täytyy sanoa että kyllä mun nyt täytyy sanoa. Kerta kaikkiaan.
En mä yleensäkään ihmisistä noin niinkuin joukkioina piittaa, mutta kun mä koetan katsoa australialaista keppien päässä tapahtuvaa akrobaattista tanssia eduskuntatalon edessä, ja koko vitun Kerava koettaa kinkeää itseään mun takaa kaupungin rientoihin, niin saatan sanoa rumasti. Miten olis... ainiin, tai ei sittenkään mitään.
Masentavaa huomata, että muutaman kuukauden poissaolo kaupungin kärkimestoilta luo välittömästi tilaa nobodyille. Ihan järkyttävää. Pitää alkaa taas käydä baarissa ja vallata oma tila takas. Sano EI! yhdentekevyyksille! Just do it! Hyppää! HYPPÄÄ!
Polkupyöräily humalassa lienee rikoslaissa rangaistava teko: muistan kuulleeni joskus asiasta nimeltä tankojuoppous. Hyvin mä vedin: en ajanut kenenkään päälle, en edes osunut mihinkään kiinteään. Enkä soittanut kenellekään, vaikka tiedätte että mieli teki: oon niin aikuinen, etten lähetä edes terveisiä minnekään; en, vaikka asiaa olis ainakin kantakaupungin liepeille sekä erääseen lähiöön.
Huomenna on oikeasti mentävä ja vaadittava meille se, mikä meille kuuluu. Tästä tuu muuten mitään.