IRC-Galleria

Elämä ihmisten keskellä on uskomattoman epäloogista. Pitäisi olla aito, muttei kannata olla naiivi - sitä paitsi jos on aito, on tolkuttoman vaikeaa olla nokkela ja muodikkaan ironinen. Mun mielestä vain koskaan, koskaan ei tulisi olla rangaistavaa sen, että luottaa johonkuhun: toisaalta sokea luottamuskin on vain tyhmää. Miten täällä oikein kuuluu elää?

Mä olen näköjään lähtenyt tänään töihin siten, että vasemmassa jalassa on kirkkaan- ja oikeassa vaaleanpunainen Superstar. Huomasin sen vasta iltapäivän ollessa jo pitkällä. Toivottavasti sitä pidetään vain harkittuna tyylikeinona, kantajana kun on kuitenkin tällainen vanha keikari ja style blender.

Ville Valo on jälleen kerran uransa huipulla. Hurjan kätevää, että jos bändillä on meneillään muuten vähän hiljaisempi kausi, niin uutta levyä pukatessa voidaan muuttaa käteiseksi kärkihahmon mielenterveysongelmat. Mun on ihan oikeasti kamalan vaikea uskoa, että nämä annetut haastattelut - jokaisen itseäänkunnioittavan julkaisun uusimman numeron kannessa - olisivat essentiaali osa paranemisprosessia. Ehkä artisti katsoo, että faneilla ja maksavalla yleisöllä on oikeus tietää? Jos näin on, voisiko tiedottamisen suorittaa jotenkin hieman intiimimmällä tavoin, kuten vaikkapa verkkosivuillaan tai jotain? Kutsukaa mua kyyniseksi, mutta mun mielestä kyseessä on jälleen kerran pyrkimys pönkittää Villen myyttistä androgyynin ja elämälle liian hauraan taiteilijan rappioromanttista kuvaa - toki jos se samalla myy muutaman levyn, ei sekään haittaa. Baby join me in paycheck cashing point.
Tässä on nyt se vaara, että lukaisen tuoreen Imagen näkökulman aiheesta, ja otan sanani takaisin sekä lähetän kyynelin sinetöidyn anteeksipyynnön suoraan Villen edustajalle. Mut hei, mä tykkään elää reunalla. Vähän niinkö Villeki. Ehkä huomenna alan viillellä itteeni aanelosilla.


And I don't believe in what you do
and I don't believe in what you say
I don't believe in you
You gotta pay the price if you wanna play

- Lenny Kravitz: Pay for Play