IRC-Galleria

Voikohan ihmisessä olla sellainen sisäänrakennettu vinoutuma, että se kiinnostuu vain epäsopivista tyypeistä? Ja kun joku muu, ihan sopiva ja muutenkin mukava osoittaa kiinnostustaan, se ahdistuu ja tekee tyhmyyksiä? Jos tällainen on oikeasti mahdollista eikä pelkkää mielikuvitusta, millähän siitä pääsee eroon?

Mua ärsyttää juuri tällä hetkellä aivan suunnattoman paljon kaksi asiaa. Ensinnäkin suomenruotsalaiset teinitytöt, jotka tervehtivät toisiaan sanomalla nasaalilla ja makealla äänellään "MoiN!", ikään kuin moi olisi en-sukuinen substantiivi, jonka voi taivuttaa määräiseen muotoon. Ei se ole eikä sitä voi.
Toinen juttu. Mä kerta kaikkiaan vihaan ihmisiä, jotka tulevat kysymään jotain mutteivät kuitenkaan malta mitenkään kuunnella vastausta loppuun saakka, vaan hosuvat eteenpäin. Eivätkä edelleenkään onnistu haluamassaan tehtävässä. Näitä kohtaan töissäni päivittäin, ja joka kerran tunnen vastustamatonta halua kurottautua tiskin yli ja kuristaa kysyjää. Toinen mut täysin raivohulluksi ajava asia on ne korttiaan hysteerisesti lukijassa hinkkaavat, hermostuneet ja kiireiset asiakkaat, jotka ensin näppäilevät väärin, sitten liian nopeasti, kolmannella kerralla kone ei enää lue niitten korttia... Ja ne luulevat, että mitä äkäisemmin ne sitä laitetta piiskaavat, sen paremmin se toimii. Tuo toiminta saa mut aivan suunniltani, niin että mä oikeasti joudun keskittymään etten rääkäise niille jotain raivofalsetolla. Rauhoittukaa perkele.

Mun piti pohtia tässä bloggauksessa aikaa, sen luonnetta, ominaisuuksia ja suhteellisuutta, valitsin ihan sitä silmälläpitäen tuon otsikonkin, mutta kadotin langanpään taas kerrassaan. Ehkä joskus toiste.