IRC-Galleria

Oikeastihan huvipuistot on suunniteltu aikuisille, siksi niissä on mukavampaa käydäkin vasta täysi-ikäistyttyään. Ohessa syitä tähän:

Lapsena harvinaiset huvipuistokäynnit ovat täysin oman suunnittelun ulkopuolella ja itsestä riippumattomista tekijöistä kiinni. Koska ajan hahmottaminen on niin hankalaa noina kiihkeinä lapsuusvuosina, on koko ajan kyseltävä montako yötä vielä ja millon me taas mentiinkään sinne huvipuistoon. Matkaa edeltävänä yönä jännittää niin paljon, ettei saa unta ja sitten on aamulla kärttyinen ja känisevä ja pilaa kaikkien muidenkin tunnelman sekä oksentaa autoon.

Aikuisena saa itse päättää, milloin haluaa lähteä huvittelemaan, kenen kanssa ja millä kulkuneuvolla. Voi itse katsoa kellosta ja kalenterista sekä lähtö- että paluuajan ja ottaa väliinjäävistä tunneista kaiken irti.


Perillä lapsi joutuu hysteriaa lähentelevään innostustilaan, juoksee laitteelta toiselle, kompastuu portaissa ja miltei halkaisee päänsä, saa itkukohtauksen, jännittää riittääkö pituus (yli 120 tai 140 cm) lempilaitteisiin, järjestää itkupotkuraivarin popcorn-kojun äärellä, syö itsensä ähkyyn ja oksentaa vuoristoradassa, saa paniikkikohtauksen kummitusjunassa, kippaa jätskitötterön maahan ja hattaran vieressä istuvan tädin tukkaan, syöttää lokkeja karkeillaan ja tuhrii vaatteensa, pyörii sokerihumalaisena päin peilitalon seinää ja karjuu räkä sekä kuola valuen. Ja nukahtaa kotimatkalla autoon ja pilaa yöunensa.

Aikuinen siirtyy tyynenä ja järjestelmällisesti, rauhallista kävelytempoa laitteelta toiselle, ehtii matkalla hymyillä viettelevästi suloiselle, alaikäiselle jarrupojalle, nauttia säästä, maisemista ja siideristä, ruskettua, hankkia elämyksiä ja kokemuksia, ostella törkeitä kardiovaskulaarisia itsemurhasnackeja ja mutustaa niitä, virnistellä monitulkintaisesti lakeerisille pikkurepuille ja sukka-sandaali-yhdistelmille, päihtyä kevyesti auringonpaisteessa ja siirtyä sulavasti majoitustiloihin jatkamaan iltaa huvipuistosta sopivasti vapautuvien kesätyöntekijäpoikien kanssa.


Lapselle jää palkkioksi touhupäivästä välikorvan tasapainoelinhäiriö ja vatsakipu liiallisesta namujensyönnistä.

Aikuinen saa kauniin päivetyksen ja kenties kevyen päänsäryn kevytsiidereistä ja kylmästä valkoviinistä. Sekä pinon uusia puhelinnumeroita.


Me myös suunniteltiin otsikonmukaista eroottista teemapuistoa aikuisille. Keksittiin ainakin Aistillinen Tunnelmatunneli, vähän Vekkulan tyyliin rakennettu puuhamaahenkinen elämystalo, jossa olisi luonnollisesti paitsi stimuloivaa kuvamateriaalia ja äänitehosteita myös mahdollisesti jonkinasteisia semi-interaktiivisia live-esityksiä. Yhdessä huoneessa luettaisiin ääneen Hannu Mannisen eroottista novellia Sakkokierros. Sitten voisi olla kaikenlaisia perinteisiä huvipuistojuttuja, jotka toteutettaisiin niukoissa pukimissa. Miettikää vaikka Törmäilyautoja au naturel. Tai Nakutukkijokea, merimiesteemalla. Lisää ehdotuksia otetaan vastaan.

Tällä viikolla mun sunnuntai alkoi jo torstaina, siksi on vaikeaa pysyä tavallisen kalenterin perässä. Monta pitkää, kuumaa, hämmentävää päivää, paljon energiajuomaa, uusia numeroita puhelimen muistissa, uskomattoman huonoa ja siksi niin hihityttävää läppää, palosotureita sorvin ääressä ja vapaalla, ystäviä ja ystävien ystäviä, makkaraa ja virtasia.

Merkillistä, miten puhdistavaa voi olla haukkua totaalipystyyn ihminen joka on sen ansainnut - ja käsittämätöntä, miten hukkaanheitettyä energiaa se päinvastaisista luuloista huolimatta voi olla. Raivostuttavaa katsoa vierestä kun hyvät ihmiset menevät pilalle, hymyillen.

Tänään mä olen ruskeampi kuin mahdollisesti koskaan elämässäni. Ja lomasta on kulutettu vasta yhteensä neljännes.
Tänään mä olen miettinyt, voiko olla hyvä ihminen vaikka tekee pahoja asioita. Aihe, johon palaan tasaisin väliajoin. Enkä vieläkään ole löytänyt ratkaisua.
Tänään mä nukuin hävyttömän pitkään enkä edes hävennyt. Ehkä mä vielä jonakin päivänä opin.
Tänään mä mietin elämän epäreiluutta. Enkä taaskaan ymmärtänyt miehiä.
Tänään halusin monia asioita. Tänään jäin ilman monia asioita. Ja mietin, miksei riitä että vain haluaa. Haluaa tosi kovasti.
Tänään en jaksanut olla se suurempi ihminen. Koska mähän olen alkanut hankalammaksi. Mäkin haluan vaikeaksi ja vittumaiseksi, koska kiltteydestä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Kovaääninen mä oon jo valmiiksi, ja paha suustani. Ei siis kovinkaan pitkä matka enää.

Kohta Billy Areenalla. Mä en tiedä siltä muita biisejä kuin Rebel Yellin, oon siis saletisti tosifani.


The most radical thing to do
Is to love someone who loves you
Even when the world is seemingly
Telling you not to
I don't know whatÂ’s wrong or right
But I know whatÂ’s worth a fight
The most radical thing is to do what
Your heart tells you to

- The Ark: The Most Radical Thing To Do

Mulla on oikeasti kai jonkinlainen sanojen hahmotushäiriö. Tänään kaasuttelin Lahden motarilla muina pirkkoina ja ryhdyin ohittamaan sellasta säiliöautoa. Sen kyljessä luki ihan selvästi TransuOtila. Siis transu-Otila. Olin vaan että kivakiva, avoimin katsein tulevaisuuteen ja monitasoisempaan seksuaalisuuteen ja näin. Kunnes tajusin, että viestin piti kaiketi olla TransUotila. Trans-Uotila. Oisko enemmän järkeä. Lapsena mulla meni pitkään ymmärtää, ettei se maa olekaan Saudia-Rabia vaan Saudi-Arabia. Melkein sama asia kuitenkin.

Aloitin loman tänään luukuttamalla pesosessa Creediä. Jotenkin tuntuu, että saa hengitettyä paremmin kun kääntää volat kaakkoon ja painaa menemään sataaviittäkymppiä moottoritiellä.

On asioita, jotka jo tietää, mutta jotka lakkaa vaivaamasta vasta kun ne sanotaan ääneen. On asioita, joiden olemassaolosta tietää, että pitäisi olla kiitollinen ja tekeekin kaikkensa, mutta ei onnistu. Ja sitten hukkaa ne ja tuntee olevansa huono ihminen. On asioita, jotka tietää huonoiks ideoiks jo ennalta mutta silti menee ja toteuttaa ne. Ja on asioita, joista tietää pitävänsä, mutta joita ei jostain syystä haluaisi tehdä sittenkään. Miten sitä voi edes yrittää elää oikein kun ei ole samaa mieltä edes itsensä kanssa?

Ja kuten Nylon Beat aikanaan asian kiteytti biisissään Ainut jonka sain:

Jos lämpimään mä meen
En paratiisia saa
Ne on ne kylmät väreet joita tarvitsen

Huomenna lähden taistelemaan ihmisyydestäni villin luonnon keskeen. Vain makkaratikku aseenani syöksyn pelotta keskelle kyitä ja hirviä, hyttysiä ja haarapääskyjä. Olutmäyräkoiria ja viinilaatikoita. Etikkasilakoita ja täytettyjä paprikoita. Kari Peitsamoa ja Finnhitsejä. Ulkovessaa ja jääkylmää merivettä. Ihanaa.

Miksei kaikki ystävät vois olla aina samassa maassa, lähellä mua? Mä haluaisin.

Miksei myös vois vaan olla että tää tykkäis siitä ja se tykkäis tästä ja nää olis yhdessä ja sillä selvä? Miks kaikki on aina niin hankalaa?

Luulin pienenä, että meteorologeilla kasvaa käsissä niitä pikkuisia pilviä ja aurinkoja, joita ne sinne kartalle siihen maailman aikaan lätki menemään. Toinen vaihtoehto oli, että käsissä kasvoikin nastoja ja ne askarteli ne symbolit itse ja sitten vain näppärästi nastasi ne tauluun.
Eräässä vaiheessa pelkäsin tolkuttomasti, että meidän suihkun lattiaviemäristä tulee Se ja vie mut mukanaan. En ollut tietysti edes nähnyt kyseistä leffaa, kaveri vain kertoi mitä siinä tapahtui. Lisäksi pelkäsin, että tulisin ykskaks yllättäen ja epähuomiossa a) uskoon tai b ) hulluksi (oisko niitten ero sitten mikä?), jos en pitäisi varaani. En tullut.
Tuntui myös aivan mahdolliselle, että jos katsoo suoraan ylöspäin ja samanaikaisesti venyttää alaluomia alaspäin, niin silmämunat pullahtavat pois päästä. Isot tytöt sanoi niin, enkä uskaltanut kokeilla, vaikka mieli teki. Samoin huikean jännittäviä piinapäiviä sai itselleen aikaiseksi, kun nielaisi vahingossa omenansiemenen. Milloin alkaa pukata versoa nenästä?
Mä en myöskään tajunnut, että jauhelihakin on lihaa. Niinpä julistin, kun serkkulassa tarjottiin kyljyksiä, että "MEILLÄ ei syödä lihaa!". Ikää 4 vuotta.

Onneksi näin isona ja iloisena mä osaan edelleen. Luulin viime perjantaihin saakka, että Tracy Chapman on mies. En osaa sanoa miks.

11 työtuntia kesälomaan. ALA JO!

Tänään. Kaikki muut on jossain kivassa paikassa kivojen ihmisten kanssa ottamassa aurinkoa, nautiskelemassa ruuasta, juomasta, seurasta, asioista ja ilmiöistä.

Mulla ei ole edes päässä yhtään järkevää ajatusta tänään.

Mun piti kommentoida tänne vielä vähän poplyriikkaa. Ensin lienee paikallaan tehdä pieni tunnustus: mä pidän Jonnasta. Siis siitä Gimmelistä eronneesta r'n'b-Jonnasta, joka erosi amerikkalaisesta mormonimiehestään tänä keväänä. Sen musiikissa on asennetta, vaikkei sävelpuhtaus aina osukaan ihan kohilleen. Ja se ainakin yrittää: tekee lyriikkansa itse. Okei, ei nekään aina ihan suomea ole. Mä en ole pitkään aikaan kuunnellut sitä mutta nyt kuuntelin - ja yllätyin taas kerran. Ohessa poimintoja teksteistä.

"Ei ole helppoa / välillä unohtaa / itselleen antaa ansaitsemaansa arvostusta" (Yritä ymmärtää levyltä Kaksnolla) Eli mitä? Sitä joutuu näkemään vaivaa voidakseen unohtaa itsensä arvostamisen?

"Jotkut syntyy lusikka suussa / toisten elämä on yhtä tuskaa / Miks ei ois siveyden lakii / jollei se suojelis meitä?" (Ärsyttää levyltä Kaksnolla) Ensinnäkin: lusikka suussa? Voisko joku tuoda puujalkoja? Sitten: ymmärtääkö joku tuon lopun? Mä en oikein, vaikka hyvällä tahdolla saan toki pointsikan elikäs idean selville.

"Byebye henkinen morkkis" (Kaikki talossa levyltä Kaksnolla) Henkinen morkkis? Morkkis = moraalinen krapula. Moraalinen on enemmän henkistä kuin fyysistä, noin periaatteessa. Morkkis = henkistä. Mutta mitä on henkinen morkkis?

"Kunnes sä sait mun mielenkiinnon heräämään / ja pitämään sen yllä" ( levyltä Kasvot vedessä) EI NOIN VOI SANOA!!! Blogimme interaktiivinen osuus: mietipä itse. Rinnastuksemme toinen osa kuuluisi siis "Kunnes sä sait mun mielenkiinnon pitämään yllä". Ei mene noin. Kunnes sä sait mun mielenkiinnon herätettyä ja pidettyä yllä, kenties, tai jotain vastaavaa. Eikä tähän nyt päde mitkään taiteilijan vapaus -pykälät, pahoittelen.

Joskus töissä ei vain voi olla kummeksumatta ihmisten pistämätöntä logiikkaa ja halua kysyä AINA ennen oman älykkyytensä ja päättelykykynsä haastamista. Kuka sanoikaan ettei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä? Onhan.

"Ai saaks täst ottaa vai?" Hmm, annahan kun mietin nanosekunnin. Ei, se "OTA TÄSTÄ, OLE HYVÄ!"-lappu on siinä ihan vain hämäykseksi ja yleisen sekasorron sekä paranoian synnyttämiseksi.

"Missä se aerobic pidetään?" No, jos mä olisin sä, niin kokeilisin ekana tota ovea jossa lukee AEROBIC. Mutta voihan olla että olisin väärässä.

"Enkös mä tarvii ne *esittää mimiikan keinoin solariumlaseja*?" "Ne on siellä kopissa valmiina jo." "Mutta onko ne PUHTAAT?" "Nehän voi aina puhdistaa..." Nimenomaan. Odotahan kun a) aktivoin röntgenkatseeni ja b) otan takahuoneesta mikroskooppini. HALUATKO SÄ ETTÄ MÄ MENEN VIELÄ SOLEENKIN SUN PUOLESTAS???!


Miks ihmeessä kaupungilla törmää aina niihin ihmisiin, joita ei haluais nähdä? Eikä koskaan vahingossakaan niihin, jotka haluais nähdä?

Anna-lehden "Mistä naiset oikeasti puhuvat" on mun uusi suosikkipalsta. TJEU, se on tosielämää.

Mä olen oikeasti varma siitä, että ihmiset jakautuvat saaliisiin ja saalistajiin. Oman puolensa selvittäminen on yksinkertaista: pelkäätkö pimeää sisällä vai ulkona? Jos et tunne oloasi kotoisaksi ulkosalla pimeällä, olet saalis: et näe kyllin hyvin ympärillesi ja siksi pelkäät tulevasi yllätetyksi. Sisällä pimeässä taas koet olevasi turvassa. Jos taas pimeät sisätilat ahdistavat, olet saalistaja. Pimeä suljettu tila on yhtä kuin ansa, ulkona maailma on pelikenttäsi valon määrästä riippumatta. Arvatkaa kumpiin mä lukeudun...

Miten tulinkin taas kaivelleeksi mieleni pimeää puolta. Tänään sieltä löytyi läjä sanoja, joita en oikein voi sietää. Kas tässä:

- bilettää. Jotenkin ajatukset kiertyvät takaisin lukioaikoihin, jolloin tämä sana oli ihan käypää kommunikointia. Voisko ykskään sana maistua enempää makealle omenaviinille ja salmiakkikossulle? Oikein tuntee miten korkkarien pohjat maiskahtelevat irrotessaan tahmaisesta tanssilattiasta ja kajareista raikaa joku Neon 2 tai Dr. Alban.

- mamma / emäntä. Hei oikeesti. Kuinka alentavaa on se, että mies kutsuu tyttöystäväänsä / vaimoaan / jotain muuta naista kuin omaa äitiään mammaksi? Ja emäntä on sitten luku sinänsä. Mieleen tulee Iltalypsyn karjakko palmikoineen. "Mitäs mamma / emäntä?" "VITTUUKS TÄSSÄ, SINÄ RUMA PALIKKA!" Släpsläpsläpsläp.

- tisu. Kerta kaikkiaan. Se on tissi. Tai boobsi. Tai hinkki. Tai kannu. Tai kello. Tai bosa. Melonit, ryntäät, puskurit, ponttoonit. Ketunnokat, majavanhännät, tötteröt. Mutta tisu, come on.

- kaikku. Viekku, kaikku, sylkky. Mikään muu ei nypi mutta kaikku ei vain ole luonnollinen. Ei niin voi sanoa. Ällöttävää, hieno asia eli kainalossa oleminen menee ihan piloille tosta. En haluu kaikkuun. En tuu.

Oletteko koskaan miettineet, miksi kaikessa yleensä aina se, joka haluaa vähemmän, saa tahtonsa läpi? Eikö ole ihan yhtä suurta ihmisoikeuksien loukkausta, ettei saa sitä mitä kiihkeästi haluaa kuin se, että on pakko tehdä jotain? Ja miksi vahvemman muka pitää aina taipua osoittaakseen vahvuutensa? Reilu kerho kokoontuu.

Toinen asia mitä olen taas viime aikoina ihmetellyt, on eräs juttu jonka luin ehkä kymmenen vuotta sitten jostain kirjasta (saattoi olla Richard Bachin tuotantoa mutten mene vannomaan). Siinä luki kutakuinkin seuraavasti: eikö täydellinen pyyteettömyys ole täydellistä välinpitämättömyyttä? Niinpä. Kun aina ihannoidaan sitä, miten eläimet "rakastavat" emäntiään ja isäntiään: pyyteettömästi. Mutta toden totta, eikö se ole vähän piittaamatonta? Aikamme suurta ajattelijaklusteria, poikabändi Backstreet Boysia vapaasti siteeraten, aivan sama kuka sä olet ja mitä sä teet, kunhan vain rakastat mua. Tai siis tämähän valotti nyt sitä toista puolta, narsistista rakkauden kohteena paistattelua. Mutta sama käänteisesti: ei mua kiinnosta kuka sä olet tai mitä sä olet tehnyt, mä rakastan sua silti. Miks ihmeessä? Eikö tämä kohde tällöin olisi vaihdettavissa helposti kehen tahansa? Ja kuinka tavoiteltavaa sellainen sitten on?

Uuh. Nää tiistait tulee aina ihan puun takaa. Lupaan lakata olemasta vakava, ei käy laatuun näin terassinavajaisbilepäivänä.

Poets Of The Fallin Marko, ennen olit vaatimaton ja siksi niin ihana hupparipoppari, joka promokuvissakin katsoi ujosti sivuun. Eilen lavalle nousi käsittämättömän korni "rokkikukko" ylikireissä pillifarkuissaan ja taivutetuissa aurinkolaseissaan - kokonaisuuden kruunasi uskomattoman ruma valkaistu tukka, joka sai sinut näyttämään The Rasmuksen vanhalle logolle. Elkeesi olivat ylimielisen tähden: Lallintalolta on kuitenkin kovin pitkä matka Wembley Stadiumille. Välispiikkisi loukkasivat paitsi älykkyyttäni myös huumorintajuani, temppugallerian huipentuma oli saippukuplakonekivääri, jolla sohit naurettavan näköisenä ympäriinsä. Kaksi ainoaa ns. "hyvän tunnelman hetkeä" koin, kun olit (vahingossa kai) aito: vilkutit äidillesi ja vaikutuit, kun me kaikki yhdessä lauloimme Late Goodbyeta pitelemääsi mikrofoniin.

Peräänkuulutan nöyryyttä, herkkyyttä ja aitoutta.

Marko, kasvata itsellesi pallit ja ryhdy vasta sitten poseeraamaan.

nimim. Tuleva entinen fanisi(ko)?