IRC-Galleria

Näin ehkä hulluimman uneni ikinä viime yönä. Mulle tuli joku sellainen sairaus, etten ollut enää ihminen. Sitten nukuin junan penkillä ja liftasin Lestillä jonkun kenkämyyjän kyytiin, mutta se ei voinut ottaa mua kyytiin, kun olin niin sairas, eikä sillä ollut mulle lääkettä. Mulla oli siinä unessa poikaystävä, joka sanoi, että mulla on nätit posket ja se oli niin surullinen, kun en enää voinut olla ihminen.

Kuinka hullu sitä saa olla?

istunut tässä ehkä noin kuusi tuntia. Olen vaipunut epätoivoon kolmetoista kertaa. Olen miettinyt, tylsistynyt, huokaillut, kiroillut ja halunnut pois.
Olen juonut mukillisen glögiä ja syönyt viimeiset leipäpalani. Olen himoinnut karkkia ja koettanut selvittää äidinkielen merkitystä. Olen miettinyt mitä olen tehnyt väärin ja miksi kaikki on minulle aina niin vaikeaa. Olen tuntenut viisaudenhampaan painavan suussani. Olen suunnitellut matkaani Ruotsiin ja sitten taas haudannut haaveeni. Olen toivonut, että joku odottaisi minua jossakin. Olen ollut kerta kaikkisen paska tänään.

Essee äidinkielen merkityksestä. En jaksa edes ajatella mitä lähteitä käyttäisin. Kirjoitan sen runomuotoon. Niin ei tietenkään saa tehdä, mutta minäpä teen! Nykysuomen himmeän vaikea tehtävä jostain ihmemuodoista. Tai siis en ole edes jaksanut lukea tehtävänantoa. Hitto.

Melkein ekaa kertaa tänään tuntuu, että tästä ei ihan OIKEASTI tule mitään. Lopetan koulun! Muutan ulkomaille! Ostan auton! Pakkaan tämän olemattoman elämäni pikku-Ladaan ja ajan Siperiaan. Ehkä musta siellä tuntuisi paremmalta.

Tylsyys. Ja se ettei ole mitään elämää. Koskaan ei tapahdu mitään kivaa tai hauskaa tai jännittävää tai erikoista. Kaikki on vain tätä samaa päivästä toiseen.

Ehkä mulla on vaan joku ihmeen syysmasennus tai jotain sellaista.

Ihanaa.

Otin burtskun ja toivon sen helpottavan.

Tänään töissä oli tosi kiva olla, vaikkakin kiire. Silti minä tykkään olla siellä: monet asiakkaat on niin ihania.

Yritänkö mahdollisesti liikaa? Jos musta siksi aina tuntuu, että epäonnistun?

Olen tosi typerä.

Olen lapsellinen.

Mitä minä oikein ajattelen?

Ketä kiinnostaa?

Mun mielestä kaikkein mukavin tunne on se, kun saa mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Ja toiseksi paras tunne on se, kun tuntee suurta sielujen sympatiaa jonkun läheisen ystävän kanssa.

Ja kolmanneksi kivointa on se, kun istuu elokuvateatterissa ja salissa on vain kuusi muuta ihmistä.

Neljänneksi hauskinta on ehkä juustonaksujen syönti.

Viidenneksi taas se, kun ei tarvitse asua yksin.

On myös kamalan mukavaa tulla sateesta lämpöiseen kotiin ja nähdä että telkkari on päällä ja kaikki hyvin.

Radiossa Markus kertoi nettiriippuvuudestaan. Että tiskit jäävät tiskaamatta ja pölypallerot imuroimatta, kun netti imaisee uumeniinsa. Että sosiaaliset suhteet kärsivät, eikä koulunkäynnistä tule mitään, kun yöt täytyy valvoa. Valvoa ja pyöriä päämäärättömästi ympäriinsä nettisivuilla. Tunnistin pienen Markuksen itsessäni. Eikä se ollut edes niin kamalan pieni.

Haluaisin tosi kovasti kyllä hankkia elämän, enkä vain notkua netissä tunti toisensa jälkeen. Elämän hankinta ei vaan ole niin kamalan helppoa. Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä?

Jotta Markus katoaisi minusta, tiskasin. Laitoin pyykkikoneen pyörimään. Enhän minä voi olla riippuvainen, kun kerran tiskasinkin. Enhän? Jospa kaivaisin vielä imurinkin tuolta kaapista. Olisin kunnon tyttö!

Ulkona on ihan järkyttävä ilma. Vettä sataa! Huomenna on muka joulunavaus, mutta miltä sekään tuntuu, kun on tuollainen vesikeli? Eipä juurikaan miltään, veikkaisin!

Vitsi, netti ei ole ainoa asia, johon olen koukussa. Viime aikoina nimittäin ovat myös Eeva Kilven runot puhutelleet minua.

Saanko kirjoittaa yhden hänen runonsa tänne?

"Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa."

Ooh! Että joku osaa kirjoittaa noin kauniisti.