IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Ensin tärkein. Mikäli yhä käyt suihkussa / käytät shampoota, haastan sinut seuraavalla kerralla käyttämään puolet vähemmän shampoota kuin yleensä ja tarkkailemaan tuloksia. Olen vähentänyt shampoon määrän kolmannekseen pahimmista päivistä (eikä syy ole hiustenkin lyheneminen kolmanneksella) ja mitään eroa en ole huomannut.
(Shampoo kuivattaa hiuksia. Näin ollen ei todella kannata sitä käyttää (kuin harvoin) latvoihin, jotka muutenkin ovat kuivat. Samoinkaan ei kannata käyttää hoitoainetta (itse en ole käyttänyt puoleen vuoteen, ja missään ei näy tämä) kuin latvoihin -tarvitsevatko juuret todella lisäkosteutusta? Näin ollen siis, jos käyttää shampoota oikein, sitä ei oikeastaan tarvitse kuin pisarallisen.)

Kuuntelimpa koko (ei suklaa)levyn Abbaa. Tietysti kokoelman, eli en oikeasti mitään. Miksi kukaan haluaa kokoelmalevyjä, kyseiset biisit soi radiossa kuitenkin kaiken aikaa, ja satunnaiset levyt on yleensä niin toimivia ja hiottuja kokonaisuuksia, että valitse mieluummin joku niistä. Levyhylly täynnä kokoelmia osoittaa vaan musiikillista kapeakatseisuutta ja snobismia. No joka tapauksessa, en ole Abbalta kuullut kuin yhdenlaisia kappaleita: iloluontoisia. En sano Abbaa huonoksi bändiksi. Musiikillisesti en osaa arvioida. Mutta minulle tulee Abban kuuntelusta kovin helposti huono olo. Kaikki äänet ovat iloisia, riemukkaita. Ei tummia säveliä, eikä taida aiheissakaan olle mitään vakavaa. Enpä tiedä, enhkä se todella ei ole minun musiikkiani.

Naisten päivänä on hyvä muistaa että kyseinen päivä on alkuperäisestä, naisten oikeuksian vaatimuksesta, muttunu naisten "aamuainen sänkyyn ja ruusuja" -vaateetksi. Älytöntä. Minä vaadin miehillekkin päivää.
http://www.miestenpaiva.fi/index.php
Joskin sitä äänekkäämmin vaadin kaikelle omaa päivää, tai mieluummin näitä kaikkia ylimääräisiä (eli suunnilleen kaikkia) ulos kalenterista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.