IRC-Galleria

1. Puoliso ja perhe
2. Koti, asunto, auto
3. Työ, harrastukset
4. Ystävät
5. Ulkoinen olemus

Siinä viisi juttua mitkä "pitää/kuuluu" hankkia tässä elämässä. Mulla on ollu kaikki, monesti, monenlaisina variaatioina. Mikään ei ole kelvannut.

Mä en ensinnäkään tiedä mitä mä haluan elämälläni tehdä. En ole yhdeksässätoista vuodessa löytänyt yhtään toimivaa, kivaa ja hyödyllistä tekemistä (huom, hyödyllisyyys meinaa siis maailmanparannuspuuhaa).
Toisekseen mä en tiedä millainen mä tahdon olla. Mä voin olla mitä tahansa, mä osaan mitä tahansa, mutta mä en tiedä mitä valitsisin. Siksi mulla on niin paljon vaatteita, kun en tiedä miltä haluan huomenna näyttää.
Kolmannekseen mä koen jo nähneeni ja opiineeni ja kokeneeni ihan tarpeeksi, mitään ei enäää ole. Mikään ei säväytä mua. Saan nautintoa monesta asiasta, mutta kaikki mitä siinä välillä tapahtuu, ja homma joka sen eteen pitää tehdä, ei ole vaivan arvoista. Lisäksi tiedän että nautintoa irtoaa milloin vain viitsin sitä ottaa, joten sekään ei tunnu missään.

Olen siis kyllästynyt elämään, mitä teen?
Ei huvita tappaa itseään, muttei myöskään jaksa työstää näitä juttuja, ja miettiä mitä tehdä seuraavaksi. Koska voin tänään päättää näin, ja huomenna toisin. Voin murskata vaivalla rakennetut linnat, ja rakentaa uudet heti.
Kaikki on liian helppoa ja kevyttä, vaikka menisinkin vaikeimman kautta. Ja aina on auki ovi siihen helppoon mahdollisuuteen, ja aina voi muuttaa mieltään ja tehdäkkin jotenkin toisin.

Tiedän kyllästyväni kaikkeen pian. Kyllästynkin. Kaikki kyllästyttää. Eikä se minusta ole häiritsevä tai paha asia, vaan fakta, juttu joka on.

Otetaanpa esimerkiksi neljä miestä. Jokainen heistä olisi erilainen, jokaisella olisi tarjota ihan erilainen elämä minulle, erilaisia ominaisuuksia. 1. Elokuvaohjaaja-to-be, 2. toisessa maanosassa asuva, 3. vakaa ja mukava sekä 4. raastava mutta Mies. Istun tuolilla, ja punnitsen vaihtoehtoja. Saisin kenet hyvänsä, eikä minulta vaadittaisi kuin valinta.
Istun, ja tiedän, että ottaisin kenet hyvänsä, kyllästyisin "uuteen ja ihmeelliseen", tai millaiseen vain, elämään, luultavasti vuodessa. Niin käy, se vaan tapahtuu. Edes maailman täydellisin ja onnistunein mies ei kykene minua kiehtomaan, koitettu on. Edes rikas ja kuuluisa, ei onnistu. Ei kelpaa tyhmä, ei älykäs, ei hidas, ei nopea. Ja sopiva, keskitasoa, on pahin.
Jos en opi siitä tarpeeksi nopeasti, suuntaan itseni muualle, jos opin kaiken, suuntaan muualle.

Mikä on vaivan nimi, ja mitä sille voi tehdä? En tahdo murehtia tätä, mutten myöskään törmäillä ympäriinsä vailla päämäärää (vaikka päämääräkin kyllästyttää jo etukäteen, en tahdo semmoista).

Tiedän elämän tarkoituksen. Tiedän mitä on mahdollista ihmiskunnan saavuttaa, tiedän myös että saatamme kaikki tuhoutua. Olen tavannut toivoa antavia ihmisia. Olen saanut kaiken mitä toivon.

Olen kiinnostava, kaunis, ihana, hauska. Mitä ikinä toivotkin, sitä minä olen. Kaikki mitä teen onnistuu jos huvittaa, jos paneudun yhtään, saan mitä tahansa. En tahdo.

Tukehdun siihen että kaikki on liian helppoa, mutten yritä liian vaikeita, epävarmoja juttuja.

Kaksi ja puoli yötä lähtöön.