Kun ei saa ajatuksiaan irti toisesta. Vaikka yrittää keskittyä mihin, kaikki mitä päästä löytyy on Hän, jos vain on hetkikin ajatella jotain, Hän talsii mieleen, kun on hetki aikaa tehdä jotain, lukee uudestaan kaikkea mitä Hän on sanonut. Sisällä tuntuu lämpimältä. Kuin olisi sulaa vahaa, joka odottaa Hänen kosketustaan. Kaiken voi vaihtaa Häneen. Kaikki minkä saa valita liittyy Häneen. Pohtii tulevaisuutta, vaihtoehtoja, suuria suunnitelmia.
Ärsyttää tämä ihmisenä olo, ja tunteiden omaaminen - miten hienoa olisi vain elää rationaalisesti, ilman että tulee kaikenlaisia kummallisia häiriöitä systeemiin.
Mitä hyötyä rakastuneena olemisesta on? Miksi luonto keksi koko jutun? Korvaukseksi pelon kokemisesta?
Tuntuu hyvältä, mutta tyhmältä.