IRC-Galleria

3. Ja seuraavana yönä yks psykopaatti tappo ensin koko hääseurueen (morsiamen, joka olikin lopulta barbi, kallon se halkaisi) ja sit myöhemmin otti mun vangiksi, riiputti ensin semmosessa verkossa ja viilteli sitten alavartalon täyteen vuotavia haavoja. Lopulta istuin tapahtumapaikan portailla ja vähäsen toivuttuani päätin lähteä karkuun. En päässyt kovin kauas, ja lisäksi tien toisella puolen näkemäni nuorisojengi katosi kesken juoksun, oli ilmeisesti kidutetun mielen tuotos.

Mutta ei hätää, myöhemmin samana yönä ostin seksipalveluksen joltain häiskältä, ja se oli kivaa.

2. Viime yön unessa tapoin jonkun jotta pääsisimme karkuun. Se tyyppi omisti ampuvan karhun, mutta me paettiin seinässä olleen oven kautta (luultavasti, heräsin just ennen oven avaamista, joten kai me saatettiin kuollakin). Samoin juoksin läpi kaupungin jotain vainueläimiä jäljessäni, ja kaadoin lopulta päälleni hiekkaan sekoitettuja hajuvesiä eksyttääkseni ne.

1. Pari kuukautta sitten taistelin miespuolisena hiirenä näkymätöntä Voldemorttia vastaan pelastaakseni hiirineidon.

Todella pohdin miksi uneni ovat / ovat olleet viimeisen puolentoista vuoden ajan todella villejä. Toisaalta ehkä olen minäkin ollut.

Jos välttämättä tahdot asiasta tietää. Olisikohan aika jo heivata minut ulos kaverilistalta - milloin viimeksi muka kirjoitin jonkin mielenkiintoisen ja hienon tekstin? Luultavasti yli vuosi sitten (ellei keväisiä epätoivoisia NYT-tekstejä oteta huomioon), ja nehän ovat jo piilossa.

Kurkkuni on myös kipeä. Söin äsken juustoaterian (hesen bonarikorttitarjous tälle kuulle, eli jumala on olemassa). Olen melkein alasti. Päässäni soi Eppujen poliisi-laulu. Asunnossani on turhan monet valot päällä. Koen että hankkimani kurkkupastillit tehoavat. Kaipaan hyvää seuraa, jota sen kiusaksi on ällistyttävän vähän tarjolla, tai edes olemassa. Joku tahtoisi ostaa käytetyt sukkani. Opin käyttämään muhvia. Alennusmyynneissä ei ole minulle mutään, paitsi takki, jonka jo ostin aiemmin tuplahinnalla (miten monet kerrat olenkaan muistuttanut itselleni, ettei kukaan kuitenkaan osta kamoja joista minä pidän, joten ne tulevat takuulla aleen). Odottelen yksien mameluk-tyyppisten housujen hinnanlaskua; kamoon Seppälä, ei niitä kukaan osta, pistäkää jo hinnaksi kaksi euroa, niin teette kumminkin. Lähden ehkä viikon päästä Saksaan, Hampuriin. Tai sitten kahden viikon päästä. Lähteminen tuntuu kuitenkin jo varmalta. Suomi ei kertakaikkiaan tarjoa minulle mitään. Varsinkaan töitä.

Tällainen alku vuodelle.

jotka vievät kaikkialle mukanaan oman tyynynsä.


Oikeastaan nauran heille, ja säälin myös.

Pelottavaa riippuvuutta ja joustavuuden puutetta.

.

Sovitaan, että vuoden kaksitoista ensimmäistä päivää kertovat, millaisia ovat vuoden kaksitoista kuukautta.

Minua vain mietityttää, että kuinka ihmeessä ihminen on saatu huiputettua tähän. Jouluun. Kaupalliseen hulinaan, persoonattomien tusinakoristeiden ja tusinalahjojen ostoon, stressiin, kahden kuukauden ostorumbaan neljän päivän takia, kiroiluun, agressiivisuuteen. Joulumieli asiana on hieno; kaupassa suuret ostokset kärryynsä haalinut päästää muutaman ostoksen ottavan henkilön ohitseen, myyjä pakkaa ne suoraan muovikassiin (no muovi niin...) eikä laita hihnalle, asiakas käyttää hetken kehuakseen näppärää ja ajattelevaista puuhaa. Mutta miksei se ole tuollaista aina, joka päivä? Miksi ilmeisesti kilttejä ollaan vain aaton ympärillä, ei jokaisena päivänä. Naistenpäivä, miestenpäivä, ystävänpäivä jne. voisi olla jokaisena päivänä. Joulu ei, yhteiskuntamme ei kestäisi sitä. "Luotolle". Joulumielen voisi kestää. Milloinhan tulee se Varpunen Jouluaamuna, mikä murtaa padot silmissäni... (On siinäkin tosin biisi; jyvän vie oikeasti köyhän ja nälkäisen pikkulinnun nokasta tyyppi, joka tulee taivaan lihapatojen ääreltä. Mitä järkeä? Mitä tuhlausta... Mutta niinhän joulu.) (Ja toinen, tämä Santa Claus is coming to town: ihanaa opastusta siihen, miten elämme valvontayhteiskunnassa. Mietitäänpä; Jumala vahtaa meidän jokaista liikettä, tai sitte Joulupukki tonttuineen, kuulostaako ihan luvalliselta ja oikealta?) Kaikesta huolimatta paljon halauksia (ainakin yksi vuoden jokaiselle päivälle) ja hyvää ruokaa (älä tee eineksiä, tee oikeaa) kaikille, muistakaa säästää lahjapakettien kääreet ja käyttää ne paperit uudestaan ensi vuonna. Älkääkä ainakaan heittäkö niitä suurissa määrin kerrallaan paperinkeräykseen (itsehä hiippailen seuraavat yöt niitä sieltä pois keräilemässä, ja jospa vain olisi sekaan sattunut joku avamatonkin paketti...). Minä vietän joulun tänään, en jonain laskennaisena Jeesuksen synttäripäivänä. Tänäänhän ne lahjatkin saadaan.

Kohta kotona, Puntti

"My biggest wish is to go the space.
If possible, I want to go to the space."

Mulla on ensi keväälle parin viikon työkeikka... piirrustusmallina.
Ensimmäinen kysymys työhaastattelussa: "niin, suostutko alastonmalliksi". Sitähän mä olen aina halunnut tehdä!

Nyt jään taiteen historiaan ja... pyh. Miksen anna ottaa valokuvia kun niitä kadulla vastaantulijat pyytää saada ottaa, mutta itsekseni kävelen kuvamalliksi.

Enivei, 90pros varmuudella, koska voi olla etten pääse koulusta ulos. Nyt vielä töihin jouluksi lappiin, ja keväällä auppariksi saksaan / jotain muuta. Mutta miten sitten käy koulun? Mä haluan ne tarjoilijan paperit!

Puhunko liian hiljaa?

(Sääli etten saa aikaan äänimerkintää.)

Tuntuu ettei kukaan kuule ääntäni. Hyvähän siinä on olellisuuksia puhua, kun ei artikulaatio tavoita muita volyymin takia. Yhyy, olen hissukka.

Vai olenko? (No se on aina tiedetty, että kirjoitan paremmin; mutta jos tämä on taidonnäyte... toisaalta.)