IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 13.04.2010 01:07

Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa.
Oikeastaan kaikkein eniten nautin siitä, miten pidän sinusta silloinkin kun inhoan sinua.

Ja epäilen, että koko persoonallisuuteni on kasautunut olemassaolevaksi jotta mulla olisi joku suoja, jolla pitää ihmiset kaukana. Ei agressiivisesti, vaan hellästi, niin että jokin ohjaa ne väärille raiteille, katsomaan esitystä sillä välin kuin ruumis kannetaan ohi.

Hip huraa kuukuppi.Maanantai 12.04.2010 22:40

Mutta saisinko myös sellaisen extra-largen, jonka voisin sitten asetella näinä muutamina kuukautisia edeltävinä päivinä ympärilleni. Ettei mitään pääsis sisäpuolelle, eikä mitään ulos (ilmaa) niin ettei maailma pääsisi ärsyttämään enkä minä kirkumaan sille.

Vituttaa, eikö tämä nyt ole sanan oikeinkäyttöä, kun joskus on rankempaa ja joskus ei, ja nyt on, ja sattuu kaikkialle, eikä missään asennossa voi olla (paitsi ehkä polvillaan kolmen tyynyt päällä vatsallaan pää alaspäin roikkuen). En vätä tosin että olisin koettanut kaikkia.

Joo, mulle riittää hyvä seksikin.Maanantai 12.04.2010 18:57

Mutta kaipaan suhdetta, jossa on niinku henkinen yhteys, ja viatontakin hyväilyä.
Muuten musta on turha hengata yhdesä muullonku sillon kun ollaan sängyllä.

Joskus nuorena rakastuneena mä käytin tunteja kaikenlaiseen suunnitteluun ja tilaisuuksien luomiseen saadakseni kiinnostuksenkohteeni koukkuun.
Ehkä siksi odotan sitä nyt muilta minua kohtaan.

Jos jotain inhoan, niin maailman "see you":ta. No toki, ollakseni reilu, inhoan monia muitankin asioita. Mutta nähdääniä... argh, mokoman sanontatavan voisi haudata alimpaan kuiluun ja alkaa sanoa mitä tarkoittaa.
"Joo eipä nähdä enää friikki/surkimus/luuseri/huono sängyssä/ilkimys/mukava tyyppi mutta väärä aika/saavuttamaton/koska muutan kongoon. " tai "lasken sekunteja seuraavaan tapaamiseen/etsin sinulle aikaa/kerro milloin sinulle sopii tavata uudestaan/aion tavata sinut vielä".

Ja sit kans tarkotetaan mitä sanotaan, ja sanotaan niinku tarkotetaan.

[Ei aihetta]Maanantai 12.04.2010 02:04

Terkkuja random-asunnosta Nympherburgenstraßelta.

Tuu tänne, täällä on kivaa.

Khukaan ei rhakasta muah.Sunnuntai 11.04.2010 15:42

Ja shitten muihin aiheisiin.

Pakkailen yökyläilyreissua varten, ja pohdin kans et mitä laittaisin päälle. [Hammasharja, saksan peruskielioppi, lompakkoavaimetpuhelin, kynäjapaperia, maallinen seksivälineistö.]
Eikö olekin kiintoisaa.

Viikolla paistoi aurinko, mutta nyt viikonloppuna on kylmää ja harmaata. [Voinko tästä päätellä että maanantai on aurinkoinen?]
Eikö olekin kiintoisaa.

Vaatekaappini on täynnä, mutta minulla ei ole mitään päällepantavaa. [Vielä - mutta kun ennen sitä pitää varman mennä ulos.]
Eikö ole kiintoisaa.

Unirytmini on vääntynyt puoli kierrosta, joten saa nähdä milloin taas seuraavan kerran tunnen itseni virkeäksi. [Maanantain koulutunnit lienee mahtavia...]
Eikö-olekin-ihan-kypsymättömän-kiinnostavaa.

Mutta mikä todella on, on se, että harrastin viime yön unessa seksiä Obaman kanssa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 04:59

Joo on se mustakin todella outoa, miten aina yhtäkkiä seuraa on niin että rumempia plus harjanvarsi.

Mä en jaksais ees tavata ketään, fucked introvertti, mutta toisaalta en ole yksineläjä, ainakaan niin kauan kun on tavattavissa uudenlaisia ihmisiä.

Ps. Ihan totta, olen vasta kaksikymmentä, ja jo nyt tuntuu kuin suurimman osan ihmisistä (a.k.a. ihmistyypeistä) olen tavannut aiemminkin, jossakin toisessa henkilössä. Käyks teille niin?

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 03:47

Oli muuten kivaa.

Ja mikä ärsyttää? Se että sitä kivaa on huomennakin luvassa.

Mutta se ei ole sitä kivaa mitä erityisesti tahtoisin, ei, tahtoisin muuta kivaa ja...

Suukkoja kullanmurut, mulla on päänsärkyä.

How funny little thing life is.Lauantai 10.04.2010 18:53

Ja miten onnekkaita me kaikki olemme toisiimme verrattuna.

Ps.Perjantai 09.04.2010 23:00

Tuolla on noita ei-niin-seksikkäiden (sellaisten kuin minä) herutuskuvia. Epäilen että niiden poikaystävät kehuu niitä kauniiksi ja seksikkäiksi, "joo laita toi esille, oot siinä niin hottis". Siksi en luottaisi omaan poikkikseeni, tai kenenkään sellaisen mielipiteeseen, joka on pakotettu kehumaan.