IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

se, että kaikki kyllä kertoi että mitä tulee tapahtumaan / mitä tapahtuu, mutta kukaan ei kertonut, tai osannut kertoa, että MIKSI.

Joo, kaikki rintojen kasvut ja kuukautisten alkamiset on vauvoja varten, yes, mutta mistä tämä kummallinen karvaisuus johtuu, ja mitä varsinaisesti tapahtuu rinnoissa, ja miksi ajatukset heittelehtii, ja miksi sata muuta juttua tapahtuu, vaikka haluttaisi elää mukavaa ja helppoa elämää, kuten aina ennenkin.

En vieläkään tiedä. Olen lukenut seksologiaa (onko tuo sana? no siis mutta olen lukenut seksistä tutkimustakannalta, samalla kun olen rakkaudesta lukenut) ja evoluutiotieteessä ihmiset kehitystä nykyihmiseksi, ja niin edespäin, ja tehnyt vähän päätelmiä, mutta en siltikään vielä ole ihan selvillä. Ja väitän että minua (minunlaista) olisi teininä auttanut, jos olisi ollut selkeitä syitä sille, että mistä kaikki johtuu.

En silti jaa saamiani vastauksia kanssanne, mutta jos tiedätte jotain - olen yhä aika ulalla.

Ps. Eikä tämä ole yksinäinen esimerkki, vaan so ist alles. Ganze Liebe.
OLEN ESIM. PARAS.

(Treffaan sen huomenna :P)

PäälaellaanTiistai 18.05.2010 00:44

Normaalisti asetan ajan, jona menen nukkumaan, aka häivyn koneelta ja niin. Yleensä ylitän tuon ajan radikaalisti.

No en tänään - aattelin yheksän aikaan lopettella, mut haluun mennä jo nyt...

ItalialaisetMaanantai 17.05.2010 23:57

:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Aamu alkaa aspiriinilla.Maanantai 17.05.2010 10:47

Pakko kai niitä on ottaa varmuuden vuoksi kouluunkin mukaan.

En juo enää ikinä! Tms. mitä ne kaikki sanoo.

Suomalainen huumoriSunnuntai 16.05.2010 23:42

(perheeni sisällä esiityvää ei lasketa)

Norjasta tulee kuulema seuraavanlainen; kaksi suomalaista kalasti ja joi kaljaa, niillä oli kori kaljaa, ja ne istu ja kalasti ja toinen niistä luki lehteä ja sit se sano sieltä se joka luki lehtee että "oho, venäläiset meni avarutteen", ja sitten ne kalasti ja joi lisää kaljaa ja sitten kahen tunnin päästä se toinen oli silleen että "mitä, kaikkiko"
http://www.ihmistenpuolue.fi/videot/puffi_osa_9-_2010/

Menisin suihkuun, mutten tunne tietä.

Elämäni on niin kivaa, että väitän olevani maaninen. Huomenna depressiota, että edes ranteiden aukiviiltely inspiroi lähestymään suihkua, eiks joo?

Kaipaan suomeen, kaikkia teitä mahtavia ihmisiä, joista jotkut jopa tykkää minusta sellaisena kuin olen.

Varsinkin silloin kun kirjoirtan kymmenen blogientryä tunnissa (eikä kukaan edes lue niitä, yhyy)

Elimistöni kaipaaSunnuntai 16.05.2010 21:35

kahta ässällä alkavaa juttua, joista ensimmäinen on sokeri.

Säästä se toinen leipä.Sunnuntai 16.05.2010 21:34

Sulle tulee vielä myöhemmin nälkä.

"Ja he söivät leipaa joka poistaa nälän---"

Kaipaan Lindgreniäni.

Mummilla on vielä tosi monia juttuja, jotka se haluaisi tehdä. Se ei tule niitä tekemään, koska ei viitsi, eikä ole varaa, eikä varsinaisesti aikaanaan. Siksi hän ilmoittaa tekevänsä ne seuraavassa elämässä.

Totta, mummi on käyttänyt elämäänsä palvellen miestään ja kasvattaen lapsiaan - kohtalo jota en soisi kellekkään tällä planeetalla.
Ja nyt minä, parikymppinen, mietin, että voi kun ehtisi kaikkeen mukaan - kun vain ehtisi tehdä kaiken.