IRC-Galleria

Tapasin siis tyypin, käytiin kahvilla, toiste, ja nyt mä olen sitä mieltä että hyvin voin lähteä tämän keski-ikäisen herran kanssa viikonlopuksi Kairoon.

Tässä ovat helpoimmat argumentit / osoitukset siitä etten ole järjissäni:
- i think he is a ripper
(Ripper joka vie minut all the way to Kairo päästäkseen asiaan? Mahdollista, mutta luulisi sen onnistuvan täälläkin. Jos ei minun, niin jonkun toisen kanssa - minä en ole niin pantavan näköinen, ettei joku toinen kelpaisi yhtä hyvin.)
- going with a man you know 2 days is silly and dangerous
(Totta. Mutta kaikki henkilöt, jotka tunnen näinä päivinä, olivat joskus tuntemattomia. Itseasiassa joskus mä pelkään myös heitä, jotka olen tuntenut vuosia - että he yhtäkkiä paljastuvat pahoiksi. Miten kauan ihminen pitää tuntea jotta tähän voi luottaa?)
- he only wants to fu... you thats the reason
(Mä panen niin paljon, että uskoakseni yksi kerta lisää ei muuttaisi mitään [huoraa ei voi raiskata]. Ja kts. kohta yksi - miksei hän sitten tehnyt sitä täällä. No siis, tottakai tyyppi haluaa seksiä kanssani (en halua olla itsetietoinen, mutta kuka ei - olen nuoi ja minulla on rinnat - suurin osa maapallon miehistä haluaa panna minua), mutta minulla on luulo, että hän haluaa seuraani muistakin syistä, kuin saadakseenaikaa kiemurrella housuihini.)
- i think you felt in love whith him - i am right?
(En rakastu ihmisiin vain koska he kehuvat minut maasta taivaaseen ja tarjoavat rahaa. Osaan vastustaa materiaa ja imartelua, niin asia nyt sattuu olemaan, enkä tee hullija juttuja edes ollessani rakastunut.)
- i think they [tässä tapauksessa hostit] will not like
(Kysynkö heiltä? Totta, tarvitsen ekstrapäivän lomaa reissuun, jne, mutta lupaa ei todellakaan kysy - minä olen tilivelvollinen vain itselleni, miten voisin olla kellekkään muulle? Kukaan toinen ei ole vastuussa minusta.)

Mä en halua tehdä tätä kapinoidakseni. Mä oikeiastaan, mä haluan luottaa. Ihan kuin olisin roikkumassa kallionkielekkeeltä, ja joku ojentais käden, ja normaalisti mä en uskaltais tarttua siihen, koska en tiedä auttaako se mut ylös vai sysääkö rotkoon [(c) Katia].
Ja musta sellainen elämä, sellainen maailma, ei ole elämisen arvoinen.

Jos kuolenkin, niin olempahan sentään elänyt.

Tottakai mulla menee just nyt lujaa, ja tiedän etteivät päätökseni ole niin rationalisia kuin depressiivisinä kausina, mutta en ole lähdössä huomenna - on aikaa ajatella.

[x] Nähty.

Ja lähinnä ajattelin, että mitähän lavalla pyörivät naiset mahtavat ajatella, mitä itse ajattelisisn samassa tilanteessa, wow mikä tekniikka, osaisimpa hallita kehoani noin, ja taas naurattaa tuonkin miehen katse, joka on liimautunut noihin pakaroihin.

Seksikkäintä se oli, kun naisilla oli vielä alusvaatteita päällä - rinnat paljaina, pikkuhousut puolitangossa... Ei yhtään niin kiihoittavaa.

Joo, oli niillä kivat kengätkin.

Olin seitsenvuotias. Naapurinpojalla oli minikokoinen mopo, jolla se ajeli mökkiteitä. Kerran tuli tarjouksena, että josko halaun heittää kiekan kyydissä. Sanoin, että haen ensin kypärän itselleni. Ei käynyt, ja niin jäi se mopoilu väliin.

Vieläkään en ole mopon kyydissä ollut - ei ole toiste tarjottu.

Se mitä haluan sanoa, on, että päätin hyväksyä tarjouksen ja lähteä Kairoon. Olen varma että reissu on minulle kuolemaksi - voin jo valmiiksi tuntea sen helpotuksen, jonka koen astuessani takaisin Münchenin lentoketälle. Jos niin siis koskaan käy.

Pelottaa niin etten uskalla pelätä, ja tuntuu todella hullulta, mutta samalla rakastan tätä absurdia kuplaa, jollaiseksi elämäni on paisunut.

Mulla alkaa olla täällä niin paljon tuttuja, ettei onneksi kohta enää tarvitse tapailla uusia ihmisiä tositarkoituksella.

Ps. Onneksi on kuitenkin se semmoinen kohtalojuttu, joka yrittää suojella mua - saksasta käsin passia voi anoa vain henk. koht. berliinissä tai hampurissa. Että tota...

"i have seen nice shoes in the city.
will you wear it, if i will buy it?"

Kelpaa.

No jos tyyppi hankkii ensimmäisen yhteisen yön jälkeen mulle oman hammasharjan kylppäriinsä, jotenkin... minä pidän tästä tyylistä.

Tosin pelottaa, että millasetkohan kengät sitä on tiedossa...

koska sinun on oltava unessa uskoaksesi siihen.

Jenkki soitti, näämme tänään.

Tiedätte sanonnan "liian hyvää ollakseen totta, se useimmiten on"?
Mä uskon tuohon. Mutta mikä olisi liian hyvää mulle? Tai sulle, sen enempää?

perunamuusia leivällä. On meinaan maan mainiota *lähtee tekemään seuraavaa*.

Ps. Jenkki soitti. Näämme tänään. Pitää silittää paita, pestä hiukset ja lakata kynnet (ajattelin korsettia - se kun yleensä on hitti).

What´s his name... Öh. En muista just nyt.

Mutta tavattiin Mozart Cafessa. Tarkoitan että kutsun noin nimettyyn kahvilaan otan vastaan koska tahansa. Matkalla, kun kysyin tietä, sanottiin, että se on muuten sitten kuuluisa sokkotreffikahvila.

Mukava heppu, elviskampaus ja ruutupaita (niin en tuntenut oloani niin epämukavaksi omassa ruutupaidassani).

Cola Lightin jälkeen menille jälkiruualle (camaan, voiko tyyppi parantua muka - "hei, nyt mun tekis mieli jälkiruokaa, mennäänkö tonne?") vegekuppilaan. Soijajätsikä suklaamuffinilla. Nami. Söin lopulta yli puolet hänenkin jälkkäristä, kun se ei jaksanut kaikkea.
Annoksen päällä oli muute rucolaa... hyvä luoja.

Jatkoimme Mojiton (yöh), omenamehun ja raparperimehun (nami) jälkeen johonkin hämyiseen alastonkuvilla seinustettuun paikkaan. Omenamehu, vaikka olisin raparperin jälkeen halunnut maidon... niillä ei kuulema ollut.

Juttu kulki miellyttävästi, niitä näitä, huumeista jumalaan, kuolemasta soveliaaseen lasten lukumäärään.

Tuli aika lähteä kotiin, viimeinen S-Bahn. Hän kysyi josko kuitenkin bailaisimme aamuneljään, jolloin menee ensimmäinen ässä. Pohdin hetken, ja totesin että seuraavaksi haluan jonnekin hiljaiseen paikkaan.
Kaksi vaihtoehtoa, kaksi asuntoa. Mentiin hälle, jatkettiin juttelua, istuttiin ikkunasyvennyksessä, katseltiin sadetta. Kerrottiin asioita, joista pidetään.

Surkea selkäni alkoin kritisoida asuvalintaani, ja ajoittain hieroin sitä. Ennen kuin huomasinkaan, makasin hänen vuoteellaan paidatta hierottavana. En oikein tiedä oliko siitä mitään hyötyä, mutta kuluu aamuyö niinkin - ja aloin olla turhan väsynyt keskustelemaan.

Ja niin, just tulin kotiin.

In the end, minusta on mahtavaa että maailma on pullollaan kaikkia näitä siistejä ihmisiä, ja että minä tapaan heitä (tai he minua).

Huomasin just kartalla ruokapaikan, jonka nimi on...
Lamm´s.
Super, sinne vielä.

Sitten itse asiaa. Muffinikorvakoruni tahtoo ulkoilemaan, eli tahdon siis piknikille. Grillaamaan. Ulos, todelliseen ulos, luontoon, syömään. Onhan noita tyyppejä, pitää kekesiä vaan että ketä kysyy ja kuka lähtis.

Tänään puen sen päälle pyyhkeen kera.

Maailmaa on niin mukava tutkia kokeellisella toiminnalla.

ps. deitin lopussa halasin sitä hevaria. Ihan vahingossa. Se kai meinas, että lopetetaan poskisuukolla kun alotettinkin - tuli lähelle, asetti kätensä puolittain ympärilleni, ja minä meinasin, että perkele (hevistihän oli kyseessä), halataan vaan. Hmm..... mutkun mulla oli niin hyvä olla - ja olisittepa nähneet sen naantalon auringon joka jätin sinne laiturille : P

Hyvää pyyhepäivää.

Haluatte tietysti kuulla viimeisistä seikkailuistani.

Täältä pesee.

Herättyäni aamulla Murkuksen vierestä, iloiseen masikkakakkuiseen aamuun, aurinkoa ja pehmeä matto jolla makailla alasti, käytyämme Englishe Gartenissa katsomassa tyyppejä jotka surffaavat joessa (crazy people), puuhasimme hellät jäähyväiset raitiovaunussa. Kiirehdin kotiin, vähensin vaatteitä (gosh miten kuuma päivä - but I´m not complaining), hengasin puoli tuntia ja ulos. Lopulta luokkakokoukseen ei saapunut ketään, mutta ajattelin, että hengaan kaupungilla agentin tapaamiseen asti. Kävelen viattomasti Karsplatisilta ulos, kun joku tulee kerjäämään. Sanon ettei rahaa tipu, ja koska kyseessä on kodillinen, pahoittelen, että kaupat kun eivät ole auki, niin en voi lähteä ostoksille. Hän toteaa, että mäkkärikin kelpaa, ja koska suunnittelit sinne juuri suuntaavani, olin näet nälkäinen, sanon että mikäs siinä, menkäämme yhteiselle lounaalle. Menemme, hän poliittisen korrektisti tilaa halvahkon hampurinalisen, joten jaan ateriani ranskalaiset kanssaan (camaan, en minä tarvitse sitä energiamäärää, ja tulen kylläiseksi ilmankin). Juttelemme saksaksi niitä näitä, lopetamme aterioinnin ja lähdemme teillemme.
Ja nyt, uskotteko karman lakiin? Koska minä teen tätä "charityä", koska saan siitä itse jotain - hyvän mielen, hyvää seuraa. En niinkään saa iloa auttamisesta, vaan otan kerjäävät ihmisinä - minua pyydetään randomien toimesta kahville - minä pyydän randomeja kahville. Fair enought.
Nimittäin, kävelen pääkatua, päätän käydä katsastamassa kristalli-ikkunan, että saan aikaa kulumaan. Tulee tommonen ehkä keskiarvoa lyhyempi, hivenen lihava herra, ja kysyy josko tiedän miksi kaikki kaipat ovat kiinni. Kerron puplick holidaystä, kiitos Jeesukselle. Jotenkin keskustelu vaan lähtee soljumaan, virtaa vuolaana, ja juttelemme niitä näitä, elämästä, maailmankaikkeudesta ja muusta sellaisesta. Seisoskelemme hetken, kun hän kysyy että mitä jos kahville. Suostun - minulla on kome tuntia tuhalattavana ennen illan kohokohtaa. Menemme, juttelemme, käymme läpi ne perus "mutta olen niin mature ollaksesi parikymppinen" "olet erittäin viehättä ulkonäöltäsi" blaa blaa blaa.
Ja lopulta, tuo pyysi minut kerallaan Kairoon. "Eli meet lentokentälle, siellä on liput, tapaan mut kairossa ja vietetään pari päivää. Ja siis tietty sun ei tartte maksaa mitään, ja jos haluat, tottakai saat oman huoneen hotellissa jne."
Suoraan sanottuna, minun persoonani on niin työn tulos, että on reilua että rikkaat keski-ikäiset rakstaa sitä ja ostaa mulle juttuja, mutta samalla.... voiko kenenkään elämä olla sellaista kuin mun?
Joo mut aattelin mennä, ellei varoitusvalot ala paistaa liian kirkaasti.

Eikä siinä kaikki.
Tapaan guitar-heroksi kutsutun olion. Sukat alkavat pyöriä heti ensisilmäyksestä - hevarit on hottiksii. Lisäksi kyseessä on todella miellyttävä, hauska ja mahtava ihminen - hevari, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Nautin todella olostani. Ja millaisiin baareihin herra minut vei - ensin sellaiseen, että ne on kaataneen biitsillisen heikkaa kadunkulmaan, ja juottaa tyyppejä siellä, ja sitten sellaiseen, millaiseksi Sianpään bubin voisi kuvitella - tummuneita kristallikruunuja ja puupöytä metallijaloin.

Juuri nyt, minä elän todeksi unelmia, joita en ole edes uskaltanut unelmoida.
Enkä käsitä, miksi juuri minä - kun samalla kysyn, että miksen minä.