IRC-Galleria

Kestin ehkä hetken, jonka jälkeen oli pakko juosta ulos siitä yksinkertaisesta syystä, että nuo minua syyttävällä sormella (eli ei, ja juuri siksi kyllä) osoittavat kirjat tukehduttivat.

Ne tiesivät, että viimeisestä luetusta kirjasta on aikaa. Ne tunsivat, etteivät käteni enää osanneet koskettaa niitä. Ne kysyivät, onko keskustelu ihmisten kanssa todella sen arvoista, että unohdan ne. Etten löydä aikaa lukemiselle, joka todellisuudessa on elämässäni niin suuressa osassa, että olisin kuollut ilman sitä.
Niin monta tarinaa - olisi lukenut mitä tahansa tusinatekstiäkin, vain saadakseni lukea, kun seisoin tuossa suuressa kaupassa.

Luin vähäsen junassa. Vain yhden kappaleen. Tuntuu niin hyvältä, etten meinaa pysyä housuissani. (Kohten, koska menen suihkuun.) Tahdon ahtaa tuon kirjan sisääni, tahdon toisen parin silmiä voidakseni lukea nopeammin, tuntuu pahalta istua tässä ja kirjoittaa, menen ja luen.... vielä tämän sivun. Ja tämän.

Varsinaiset georgian silityskelit täällä.

että kohta tulee... Joulupukki.

Joskus muksuna se pysäytti, mutta samaistun niin Peppikseen joka räkää ryystäen epätoivonsa pohjamudista toteaa kyynisellä äänellä "eikä tule".

(Millähän minä aikanani pelottelen lapsenlapsia? Kenties kertomalla tarinoita näistä ajoista? Vai sopisivatko ne iltasaduiksi parempien aikojen toivossa? Vaikka vastaanotinkin eilen kosinnan, koska sanoin ettei minua kiinnosta synnyttää, koska maailmassa on ihan tarpeeksi (vanhemmattomia lapsia) ihmisiä jo valmiiksi - että mitenhän sitä niitä lastenlapsia...)

Istuimme siis Italiaanon kanssa vuoteella jutustelemassa. Hänen puhelimensa alkoi soida, soi kerran, kaksi, kolme pirahdusta. Varovaisesti sitte totean, että onkohan herra mahdollisesti tietoinen, mitä kuuluu tehdä kun puhelin soi. Vastaus on napakka "Kyllä.
Puhua kovemmalla äänellä."

On ihanaa nauraa.

Otetaan siis ihan selkeästi vaan kaksi vartaloa, tummaksi päivettynyt ja kalpea, vuode punaisilla lakanoilla ja valkeilla päädyillä, aamukolme, ja sellainen määrä agressiota että mikä tahansa muu vampyyrin ja ihmissuden taisto jää kakkoseksi.

Mielikuvitukseni pääsi kyllä siinä pyöriemmessämme todella valtomekseen.

Ja ensi kerralla otamme sitten vaatteet pois.

Ekat Müncheninvierailijat ilmoittautuneet. Heinäkuussa saapuvat suurella todennäköisyydellä Herr Ville ja joku.

Milloinkas Sinä tulet?

Musta tuntui viimeksin kurjalta, jeh.

Koitan iloita kannssanne... Mutta ah se tunne, viimeinen koulupäivä, kesäloman alku... hinnaton.

Istuin autossa italiaanon kanssa, ikkunat alkoi huurtua. Totesin että pitää mennä, että se näkee vielä ajaakin kotimatkallaan. Sanoi, että ei mitään, ne voi aina kuivata. Lupasin paitani sille kuivausvälineeksi.

No, nyt mun paita sitten on siellä italiaanon autossa. Lähtiessäni jätin. Oli muuten todella kamala paita, hyvä kun pääsin eroon...

Uuden omistajan kommentiti: "Pretty sensual your leaving me your shirt."

Ps. Tälle nauroin niin että hyvä kun en ollut juomassa mitään... Italialaisillahan on niitä käsilaukkuja, siis miehillä. Ja se on siis niin gay. Jopa ransmannit sanoo niin. Niin Marianio oli kerran vastannut moiseen syytökseen että "yeah, I know that you wish that I would be".

Musta tuntuu pahalta olla yksin tänä hetkenä.

Haluaisin olla yhdessä ihmisten kanssa.