IRC-Galleria

täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Eisbach

Tuossa jutussa ei kerrota, että Ice on erinomainen termi kuvaamaan kyseisen veden lämpötilaa. No se on. Jumalattoman, henkeäsalpaavan, lamauttavan kylmää.

No. Olimme tämänpäiväisen deittini kanssa; meinasin jo luovuttaa, tylsä tyyppi ja ylirasittuneet aivoni päättivät blokata kunnollisten lauseiden muodostuksen. Mutta sitten sen kaverit soitti, että nekin on Englisher Gartenissa, eikä prinssi uljaskaan ollut kuuluvilla pelastamaan minua, joten päätin katsoa katumatta. Menimme istuskelemaan Eisbach-riverin varrella. Pari hullua hyppeli jokeen, töni toisiaan jne. Joten seuralaiseni tuli kysyneeksi että mitä tekisin, jos hän heittäisi minut sinne. Lupasin verenhimoisen koston, joskin totesin myös, että ainoastaan hyppäämällä jokeen menisin, en menisi askel kerrallaan. Kun keskustelimme pitemmälle, totesin että olen kylläkin aina ihastuksissani kun joku heittää minut veteen, koska muuten sinne meno vie niin kauan vaikka haluan sinne. Ja että se voisi olla mukavaa. Hän ilmoitti, että varoitus mahdollisesta tapahtumasta on annettu. Riisuin hattuni (kengät olin toki riisunut heti istuttuani). Ja siten se hullu sairas hirvittävä seköpäinen sopimaton jätkä nosti minut syliinsä, otti pari nopeaa askelta, ja hyppäsi kanssani jokeen. Aika hurja selviytymisvietti nousi pintaan; löydä pinta. Ja sitten iski tajuntaan kylmyys. En kyennyt puhumaan, liikkumaan, ajattelemaan. Halusin tasata tilanteen ennen kuin tein mitään, mutta vuolaasti voimalla virtaavaa joki ei anna siihen tilaisuutta. No, olihan minulla toki kundini, jonka käsi tasasikin tilanteen aina nopeasti. Ja kohti rantaa. Olisin halunnut uida mutta-se-oli-kylmää. No, pääsimme ylös ja kuivuimme paahtavassa auringossa.

Noin kymmenen minuttia myöhemmin, todettuani että kyseessä oli kiva joskin kylmä kokemus, hän kysyi minua illalliselle. Aika fancyyn ravintolaan. Teki mieli kertoa hänelle, että rakastava, innostunut, ihastunut tunne jota hän tuntee johtuu adrenaliiniryöpystä joka irtosi joesta. Tunteet ovat aika samanlaisia, ja aivomme erittävät samaa kamaa molemmissa tapahtumissa - ihastuessa ja pelästyessä. Thrilled. Jätin kertomatta, koska halusin suudella häntä - samastä efectistä johtuen. (Ja siis kyseessä oli henkilö, joka ei kiehtonut minua fyysisesti tahi henkisesti mitä tulee ensivaikutelmaan - en tuomitse sen perustella, mutta tämä ol itilanne.)

Että semmonen päivä. Tuntuu kummalta kun tietää, että sä et todella tajua mitä uiminen Eisbachissa tarkoittaa. Mutta että jkun mä laitan tekstarin Guitar-Herolle just, se tulee pitämään mua "crazynä finnish girlinä".

"Syntyi nuorella iällä."

Kundi tarjosi lopuksi jäätelöä - ei muutaku tykkään-listalle.

Ja sitten menimme Alanin kanssa luonno helmaan kähmimään. Mutta siitä joskus toiste.

mutta saatte kaikki kuusi neljällätuhannella.

KnaSa

Olen ihastunut Topi-Petteriin.

Vielä ehtii katsoa tämän (viime)viikon ihmisten puolueen, on taas aika tujua... Kumpa se olisi vähän pidempi (meinasin jättää katsomatta, kun silloin euroviisuyönä se ei näkynyt kuin suomessa).

Syy maksaa Ylelle, on.

Kestin ehkä hetken, jonka jälkeen oli pakko juosta ulos siitä yksinkertaisesta syystä, että nuo minua syyttävällä sormella (eli ei, ja juuri siksi kyllä) osoittavat kirjat tukehduttivat.

Ne tiesivät, että viimeisestä luetusta kirjasta on aikaa. Ne tunsivat, etteivät käteni enää osanneet koskettaa niitä. Ne kysyivät, onko keskustelu ihmisten kanssa todella sen arvoista, että unohdan ne. Etten löydä aikaa lukemiselle, joka todellisuudessa on elämässäni niin suuressa osassa, että olisin kuollut ilman sitä.
Niin monta tarinaa - olisi lukenut mitä tahansa tusinatekstiäkin, vain saadakseni lukea, kun seisoin tuossa suuressa kaupassa.

Luin vähäsen junassa. Vain yhden kappaleen. Tuntuu niin hyvältä, etten meinaa pysyä housuissani. (Kohten, koska menen suihkuun.) Tahdon ahtaa tuon kirjan sisääni, tahdon toisen parin silmiä voidakseni lukea nopeammin, tuntuu pahalta istua tässä ja kirjoittaa, menen ja luen.... vielä tämän sivun. Ja tämän.

Varsinaiset georgian silityskelit täällä.

että kohta tulee... Joulupukki.

Joskus muksuna se pysäytti, mutta samaistun niin Peppikseen joka räkää ryystäen epätoivonsa pohjamudista toteaa kyynisellä äänellä "eikä tule".

(Millähän minä aikanani pelottelen lapsenlapsia? Kenties kertomalla tarinoita näistä ajoista? Vai sopisivatko ne iltasaduiksi parempien aikojen toivossa? Vaikka vastaanotinkin eilen kosinnan, koska sanoin ettei minua kiinnosta synnyttää, koska maailmassa on ihan tarpeeksi (vanhemmattomia lapsia) ihmisiä jo valmiiksi - että mitenhän sitä niitä lastenlapsia...)

Istuimme siis Italiaanon kanssa vuoteella jutustelemassa. Hänen puhelimensa alkoi soida, soi kerran, kaksi, kolme pirahdusta. Varovaisesti sitte totean, että onkohan herra mahdollisesti tietoinen, mitä kuuluu tehdä kun puhelin soi. Vastaus on napakka "Kyllä.
Puhua kovemmalla äänellä."

On ihanaa nauraa.

Otetaan siis ihan selkeästi vaan kaksi vartaloa, tummaksi päivettynyt ja kalpea, vuode punaisilla lakanoilla ja valkeilla päädyillä, aamukolme, ja sellainen määrä agressiota että mikä tahansa muu vampyyrin ja ihmissuden taisto jää kakkoseksi.

Mielikuvitukseni pääsi kyllä siinä pyöriemmessämme todella valtomekseen.

Ja ensi kerralla otamme sitten vaatteet pois.

Ekat Müncheninvierailijat ilmoittautuneet. Heinäkuussa saapuvat suurella todennäköisyydellä Herr Ville ja joku.

Milloinkas Sinä tulet?