IRC-Galleria

nää herrat joita tapailen (aika montaa joo) on niin kiinnostuneita mun mielestä, että ne unohtaa olla kiinnostuneita mun vartalosta.

Italiaano tuli käymään (vanhemmat yotöissä, keskenäni muksujen kanssa). Lähti tossa kahden maissa. Koska olen niin ihmeellinen ja ihana, tietenkin se kolautti autonsan tienvieruskiveykseen ja rikkoi sitten renkaan.

Koska emme löytäneet sopivia työkaluja renkaanvaihtoon, hän jäi yöksi.

Nyt kaduttaa ihan siitä syystä, että mulla on aika jumalaton stressi, että hostit löytää ulos (find out... hups, languages).

Muuten ei sitten kadutakkaan, ts. sanotaan nyt vaikka niin, että Mariano saa sitten majottaa mut jos hostit heittää mut pihalle; kunnes olen löytänyt uuden perheen tms. (Voishan sitä myös ettiä "oikeita töitä".)

Yleensä lainaan kirjastosta korkean pinon ihania teoksia ja hautaudun maailmankaikkeuden tavoittamattomiin kotokorpeen.
Ei, ei tänä kesänä. Ei edes hetkeksi.

Toki voin hautautua kaupungin sykkeeseen ja shoppailla vähän lisää ihmisiä, mutta ei se ole sama...

mutta googletimpa silti Olumpiatornin ravintolan Sunset-menun hinnan.
30e/hlö.

Mä alan käydä kalliiksi miessukukunnalle (tottakai nautin näistä Geisha-fiiliksistä; seurani on sen arvoista, että siitä yksin kelpaakin maksaa, ja otan erittäin mielelläni valmiiksimaksettuja kokemuksia vastaan, mutta jotenkin tuntuu sairaalta antaa jonkun maksaa tuollainen summa syömisistäni... tai edes maksaa tuollaista summaa ruuasta. Olen meittinyt, että josko voisin alkaa kysella tyypeiltä käteisenä niitä juomia, jotka he minulle illan aikana tarjoaisivat (olen jo aika perillä juomatottumuksistani, joten osaan arvioida), jotzta voin sitten tuolla summalla järjestää vettä (kaivoja aka) janoisille alueille.)

Aaaargh, mikä näitä ihmisiä vaivaa??? Miksi ne kaikki on niin ihastuksissaan minuun.

(Ja tietty just ne väärät, eikä ne joihin mä olisin hulluna.)

Onneksi voin aina löytää biologisen tai psykologisen syyn ihailulleen (koska siellä aina on semmoinen; ei niin että siinä olisi mitään väärää tai sopimatonta), ja näin kumota sen ja elää onnellisena kuplassani jossa kaikki vihaavat minua.

Olen hajoamassa, aina välillä en kykene puhumaan, aivot tahtovat ajatella, sulkevat kanavan suun ja itsensä välillä, ja yksinkertaisesti blokkaavat kyvyn muuhun kuin ynähtelyyn. Että joo, pakko kai tässä on pikkuhiljaa rauhoittua.

Hanki korsetti.

Kiskoin tuon juuri kiinni koko matkalta. Yleensä jää joku 10-5cm auki, mutta päätin kokeilla kun en ole syönyt kovin paljon mitään viime päivinä (on unohtunut jne). Ja menihän se, siis. aika hurjan näköinen; ylhäältä ja alhaalta leveä (tunnetusti leveät hartiat minulla, samoin lantio), keskeltä, no hyvä ettei sormia saanut ympäri (ei sanaakaan italialaisista ja heidän.. hmm-h) . Otin kuvia, mutta saa nähdä näytänkö. No, oli miten oli, otin korsetin pois kun jalat alkoivat sinertyä...

Mikä tarkoittaa:

a) en ole raskaata (hip hurraa)

b) sinua informoidaan kuukupista (hip hurraa kun alat sitä käyttää).

Ei muuta.

Niin kyllä käsivarretkin. Mutta se ei ole ihan sama, vaan normaalia.

täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Eisbach

Tuossa jutussa ei kerrota, että Ice on erinomainen termi kuvaamaan kyseisen veden lämpötilaa. No se on. Jumalattoman, henkeäsalpaavan, lamauttavan kylmää.

No. Olimme tämänpäiväisen deittini kanssa; meinasin jo luovuttaa, tylsä tyyppi ja ylirasittuneet aivoni päättivät blokata kunnollisten lauseiden muodostuksen. Mutta sitten sen kaverit soitti, että nekin on Englisher Gartenissa, eikä prinssi uljaskaan ollut kuuluvilla pelastamaan minua, joten päätin katsoa katumatta. Menimme istuskelemaan Eisbach-riverin varrella. Pari hullua hyppeli jokeen, töni toisiaan jne. Joten seuralaiseni tuli kysyneeksi että mitä tekisin, jos hän heittäisi minut sinne. Lupasin verenhimoisen koston, joskin totesin myös, että ainoastaan hyppäämällä jokeen menisin, en menisi askel kerrallaan. Kun keskustelimme pitemmälle, totesin että olen kylläkin aina ihastuksissani kun joku heittää minut veteen, koska muuten sinne meno vie niin kauan vaikka haluan sinne. Ja että se voisi olla mukavaa. Hän ilmoitti, että varoitus mahdollisesta tapahtumasta on annettu. Riisuin hattuni (kengät olin toki riisunut heti istuttuani). Ja siten se hullu sairas hirvittävä seköpäinen sopimaton jätkä nosti minut syliinsä, otti pari nopeaa askelta, ja hyppäsi kanssani jokeen. Aika hurja selviytymisvietti nousi pintaan; löydä pinta. Ja sitten iski tajuntaan kylmyys. En kyennyt puhumaan, liikkumaan, ajattelemaan. Halusin tasata tilanteen ennen kuin tein mitään, mutta vuolaasti voimalla virtaavaa joki ei anna siihen tilaisuutta. No, olihan minulla toki kundini, jonka käsi tasasikin tilanteen aina nopeasti. Ja kohti rantaa. Olisin halunnut uida mutta-se-oli-kylmää. No, pääsimme ylös ja kuivuimme paahtavassa auringossa.

Noin kymmenen minuttia myöhemmin, todettuani että kyseessä oli kiva joskin kylmä kokemus, hän kysyi minua illalliselle. Aika fancyyn ravintolaan. Teki mieli kertoa hänelle, että rakastava, innostunut, ihastunut tunne jota hän tuntee johtuu adrenaliiniryöpystä joka irtosi joesta. Tunteet ovat aika samanlaisia, ja aivomme erittävät samaa kamaa molemmissa tapahtumissa - ihastuessa ja pelästyessä. Thrilled. Jätin kertomatta, koska halusin suudella häntä - samastä efectistä johtuen. (Ja siis kyseessä oli henkilö, joka ei kiehtonut minua fyysisesti tahi henkisesti mitä tulee ensivaikutelmaan - en tuomitse sen perustella, mutta tämä ol itilanne.)

Että semmonen päivä. Tuntuu kummalta kun tietää, että sä et todella tajua mitä uiminen Eisbachissa tarkoittaa. Mutta että jkun mä laitan tekstarin Guitar-Herolle just, se tulee pitämään mua "crazynä finnish girlinä".

"Syntyi nuorella iällä."

Kundi tarjosi lopuksi jäätelöä - ei muutaku tykkään-listalle.

Ja sitten menimme Alanin kanssa luonno helmaan kähmimään. Mutta siitä joskus toiste.

mutta saatte kaikki kuusi neljällätuhannella.

KnaSa