IRC-Galleria

"ollaan 350km päässä kohta mennään syömään. Ei olla ennen kahdeksaa siellä."

Niin. Niitä on kyllä muutama, ja monta on ollut, mutta aina silloin tällöin kaipaa jotakuta "uutta". Sanokaamme, jotakuta toistakin.

Minulle siis saa aina lähettää postia. Rakastan sitä, ja joskus vastaankin.

Sen saa lähettää tänne (kuoreen/kortin kulmaan tavallinen ykkösluokan postimerkki, ja kirjoitus "priority" niin tulee perille):

Frau Hessler
Radolfzeller str. 7
81243 München
Germany

Liitä mukaan vastausosoite.

Ps. en ala nyt itseäni enempiä mainostamaan. Tässä on profiilia metritolkulla, ja insporaatio kirjoittaa saa tulla mistä tahansa.
Enkä kiellä ketään ottamasta yhteyttä, saat olla vaikka mitä olet.

Ps. Entisetkin saa kirjoittaa, krhm ;)

Ainut minkä saattaisin hyväksyä juuri ja juuri, olisi sellaine läpinäkyvä terraariopöytä, jonka sisällä torakat eläisivät iloista torakanelämää, kunnes napsisin niitä sieltä pannulle.

Luonnollisesti se toimisi myös bioroskiksena syöden kaiken mitä minä en syö, ja ah ne proteiinit jotka sieltä saisi.

Suunnittelimme jopa putken, jota pitkin torakat kipittävät suoraa pannulle, autuaan tietämättöminä hurjasta kohtalostaa.

Nam nam.

Ja hieno.

Ps. En pysty syömään torakoita, vielä, mutta aion oppia - kunhan ensin saan hankittua pari.

Kuulin jutun naisesta, joka ei halua lapsia, koska hänen miehensä on kuin lapsi. Tälle saa tehdä kaiken, palvella ja palvoa, eikä herra itse tee mitään. Paitsi kommentoin, "äiti ei tehnyt näin, äiti teki paremmin".

Minua ei varsinaisesti kiinnosta millaisia suhteita ihmisillä on. Kuka suostuu mihinkin, on siitä itse vastuussa (tätä muistutan niille ressukoille, jotka kanssani kimppaan päätyvät..). Ongelmia tulee, kun ihmiset alkavat marista. Hyvä on; nyt minä marisen tästä, enkä suinkaan sanonut mielipidettäni ääneen jutun kuullessani. Niinpä niin. Mutta minua mietityttää, mikä kyseisen naisen siihen suhteeseen saa - ei taida olla kyse rikkauksista tai hyvästä geeniperimästä.

Itse en lähtisi moiseen suhteeseen. Vaadin kahden tasavertaisen aikuisen suhdetta. Toki, kun vaikkapa viimeisintä tarkastellaan, huomataan, että minä tiskaan, ja mies kiinnittää kellon pyörääni. Mutta tämä on enemmänkin aika-asia: olen nopeampi, kokeneempi, tietyissä puuhissa, hän toisissa. Kierteen voin katkaista omien lasteni kohdalla - ja tietysti myös itseni, harjoittelemalla noita "miesten töitä" (jumalauta Nowo, se autonrengas tänne!). Juuri opin vaihtamaan pyörän takakumin.

Mitä tulee niihin, jotka itse handlaan, opetan niitä aina kun tulee tilaisuus. On jo selviö, että voin opettaa kenet tahansa kokkaamaan kohtuullista kotiruokaa. Viimeksi opetin solmimaan hedelmäpussin kaupassa siten, että sen saa kotona helposti auki. (Taidon opetti muuten minulle vaarini - joka opetti sitä uudelle naiselleen.)

Monissa tapauksissa pariskuntien siisteyskäsitykset eroavat hieman tai enemmän.

Itsehän elän iloisessa sikolätissä (äitini termi), joten en ole "tyypillinen" (mainosmaailman mukainen) (oletteko muuten nähneet sen pesuainemainoksen, oisko fäiry, jossa siirrytään viiskytluvulta nykyaikaan "moni asia on muuttunu" mutta keittiössä tiskaa yhä nainen?) nainen.

Mielestäni tulisi päästä tilaan, jossa molempien kokemukset yhdistyvät toimivaksi lopputulokseksi(kehittyminen sallittu). Tämä tosin tarkoittaa sitä, että molemmat tarjoavat tietopääomansa toisen käyttöön: mä opetan sulle tän, sä mulle ton. Erityisesti töissä, joita molemmat suorittavat.

Kummalla sitten on oikeus valita, mikä on oikea siisteystaso? No. Tietys peruslähtökohdat, toisin sanoen se, että talon rakenteet eivät kärsi ja että tarpeellinen löytyy, lienevät hyvä lähtökohta. Että kotona viihtyy, sinne kehtaa pyytää muita käymään... Nämä ovat toki sitten yhä vain talouskohtaisia - itse en voi luoda mitään huippusiistissä ympäristössä, joten kaikenlaiset projektit ovat usein hujan hajan (tarvitsen askarteluhuoneen). Mutta kun mennään siivousintoiluun, hopeoiden kiillotteluun, alusvaatteiden silitykseen - se tehköön, jolle välttämätöntä. Eli etsitään, jokin perustaso, joka on riittävä kummallekin, ja sitten jos/kun toinen haluaa korkeamman siisteystason, pyrkiköön sinne keskenään.

Tai etsiköön puolison, joka on samalla tasolla.

Ja kumpiko tekee enemmän kotitöitä? Tutkimusten mukaan suomalaisista molemmat sukupuolet tekevät kodin eteen suunnilleen yhtä paljon töitä (tosin, tosin, naiset kymmenisen minuuttia enemmän!). Kyse on siitä, mikä lasketaan kotitöiksi. Naiset tuntuvat usein olevan sokeita, kommentoivat tiskaamattomuutta ja imuroimattomuutta ja pyykkämättömyyttä - mutteivät yhtään nopeammin tartu vasaraan tai vaihda lamppua.

Mielestäni sen, joka työskentelee harvempia tunteja, vastaavasti pitäisi käyttää enemmän minuutteja kodin kunnossapitoon. Eikö tämä ole ihan selviö?

Hei, olen muuten kuullut jutun miehestäkin. Tämä mies teki tahallaan kaikki kotityöt niin huonosti, että nainen turhautui ja teki ne siitä asti itse. Tai sitten mies jätti pyynnöt, huomautukset, nalkutukset ynnä muut täysin huomiotta, joten nainen yksinkertaisesti lopulta teki jutun itse.

Kuka nainen lankeaa tähän? On helpompaa tehdä se itse kun mm. opettaa se toiselle tai huomautella? Millaisiahan vanhempia näistä henkilöistä oikeen tulee. Jos tiskaaminen ei suju, me tehdään se vaikka kymmen kertaa yhdessä, kunnes se sujuu. Jos sä et osaa solmia sitä hedelmäpussia oikein, niin katso, mä näytän.

Minulla on kaksi ystävää, jotka ovat lähteneet tähän. Myyneet kaikki arvonsa (jos niitä olikaan) ja suostuneet sohvalla makaavan pulleron orjaksi. Käsittämätöntä.

Ovat muuten myös lihoneet.... Krhm. Ai joo, niinhän minäkin ;)

Mä inhoan imurointia. Kuka tahansa, joka on mun kanssa asunut, tietää tän. Tiskaaminen taas sujuu ihan ok. Joten vaihdetaan. Tai joku muu homma, mitä sä et halua tehdä, mut mä voin. Osaan kyllä imuroida, mutta jälki on surkeaa johtuen inhostani masiinan liikuttelua kohtaan. Pidän töistä, jotka uusiutuvat harvoin; ikkunoiden pesu, lampun vaihto...

Minä vaadin tasa-arvoa. Tasa-arvoa prosenteissa, ei kiloissa. Jos mä tienaan 15 000, sä 5 000, mä maksan vuokrasta kolme neljäsosaa. Jos sä käyt töissä 20 tuntia viikossa, mä 45, arvaa kumpi tekee enemmän kotitöitä?

Mä en edes sunnittele lähtöä suhteeseen, jossä tällänen perusasetelma ei voi toteutua.

Siis eli lapsesta pienempi tuomio kuin jostain viissataakiloisesta tankista?
Miksei?

Ja miksei vauvaansa voi tappaa, ainakin vapaasti siihen asti kunnes se tajuaa olevansa olemassa? Tapammehan eläimiäkin "no kun ei ne tajua olemassaoloaan". Minusta lapsen tulisi, tiettyyn pisteeseen, olla vanhemma tuhottavissa.

Ja mitkä ihmeet sikiöiden oikeudet?

Olisiko pitänyt otsikoida "abortti pakolliseksi" niin olisi saanut hälyä aikaan.

*
*
*
*
*
*
*
Nastola-München....

Ainiin, mulla on kolme kauhukakaraa täällä. Lupauduin viikonlopuksi lastenhoitajaksi, ja kosken viitsi mennä koko kaupungin läpi, päätin ottaa ne tänne.

Mikäs siinä, voi tehdä omia juttuja samalla, nakittaa osan viihdytyksestä asuinkumppanille, uima-allas... ja ainakin toistaiseksi oli kivaa.

Mutta tuo nelivuotias, joka yhä kulkee vaipoissa. Ja jonka yhdeksänvuotias sisarus osaa ne vaihtaa... Ymmärrättekö miten sairasta?

Tuttipullosta tuo tuskin pääsee eroon ennen yläastetta, mutta toinen tuskin vastuuntunnostaan ikinä.

Miten ihmeessä vieras nelivuotias opetetaan kahdessa vuorokaudessa kuivaksi.

Ja tuliko minusta teinimutsi ihan yllättäen?

Ainakin soitan kamuille "tukaa pelastamaan mut tylsyydeltä".

Mutta hitto vie, "lapsen ehdoilla mennään". Tämä on tulos. Lapsi ei tiedä mikä hänelle on parasta - ei ihme ettei hampaiden pesu luista, kun ikenistä tulee verta, kun hampaita ei ole kunnolla hoidettu vuosiin. Miten voi olla, että sama henkilö pesee itsenäisesti hampaansa, ja käyttää vaippoja! No, ehkä vanhuksen asia erikseen, ja nekin pesee hampaansa pesukoneessa.

Onhan se helppoa äidille, kun sisar hoitaa hoidon ja passauksen (pikkukundi ei osaa ede itse laittaa kenkiään hyllyyn) ja vaipat siisteyskasvatuksen. Tekee mieli omia lapsia, että pääsee vähän näyttämään.

Ainteeksi nyt että pysyn näissä pyttyjutuissa, sitä se vanhemmuus teettää.

Star Trekiä sen olla pitää, ja sekin on vähän kökkö.

Teen oman. Esitän sitä sitten kolmosille, kun olen taas hoitamassa heitä.

Santtu heräsi, ja itki, kun kettu oli purrut lehmää jalkaan. Rauhoittelin, että ei kettu voi purra lehmää.


On taas unia.

Mulle tulee kaksi lapsivierasta koko viikonlopuksi. Siis, mun pitää vahtia kahta lasta viikonlopun yli, ja koska ei huvita mennä sinne, otan ne tänne. Tuleepa siivottua sen varalle, kun porukat tulee ens ma käymään.

Nyt pitää vaan keksiä, miten pidän ne touhussa - mulla kun ei ole leluja, joiden pariin heidät patistaa.
Vesivärimaalausta, krokettia, uintia... Lähileikkipuistonkin pääsen vihdoin koeajamaan.

Ruuatkin pitää keksiä, mutta se nyt ei ole niin ongelma - toivottavasti. Jotkut lapset on kyllä niin kranttuja, että että.
Nää ei kuulema syö keitettyjä vihanneksia. Sehän nähdään, aion tehdä nakkikeittoa.

Ja säännöt asettaa: ne kun elää kotonaan kuin pellossa, mutta täällä tulee toinen ääni kelloon. Saa nähdä miten onnistun pitämään ne sitten kurissa ja herran nuhteessa.

Joo, otan tän haasteena, sori vanhemmat.

"Anu Silferberg kirjoitti Hesarin liitteessä, että: "Äijämäisyys ei herätä ihailua siitä yksinkertaisesti syystä, että se on yksi maailman heiveröisimpiä asioita.

Sitähän uhkaa mikä tahansa: vaaleanpunainen väri, siideri, naisystävät, toisten ihmisten homous, istualtaan pissaaminen, kielien opiskelu, suru, ilo, julkinen liikenne, kasvikset, peiliin katsominen, liian pienet laukut, toisen avaamasta ovesta käyminen, pään liikuttaminen ilman että rintakehä kääntyy sekä kissat – vain muutamia mainitaksemme."

Pari päivää myöhemmin lehdissä kirjoitettiin kaasuiskusta tyttökouluun Afganistanissa. Joillekin äijille siis kaikkea edellämainittuakin suurempi uhka on lukutaitoinen tyttö, tuo maailmanrauhan uhka numero yksi..."