IRC-Galleria

Voitele lasivuoka. Tämä helpottaa pesua. Jos olet muutenkin hienohelma, keitä kaikki luetellut kiinteänä pysyvät ainekset nopeasti (pari minuuttia) vähässä vedessä.

Ota purkki paseerattua tomaattia tai muuta puolinesteistä tomaattivalmistetta. Kaada ohut kerros vuuan puhjalle, siten että se peittyy. Nesteitä kannattaa kitsastella, että homma hyytyy. Varsinkin jos esikeitit jotain. Toki väleihin voi pistää munia hyydyttämään, mutta se on jo sitten aika skifiä. Lado tomaattisoosin päälle lasagnelevyjä siten että tomaatti peittyy, mutta levyt eivät juuri mene päällekäin. Viipaloi seuraavaksi tomaatteja ja sipulia uudeksi kerrokseksi. Rouhi päälle mustapippuria. Laita uusi kerros lasagnelevyä. Kaada ruokakermaa lasagnelevyjen päälle. Viipaloi kesäkurpitsaa ja raasta porkkana. Levitä kasvikset seuraavaksi kerrokseksi. Ripottele päälle yrttejä sen mukaan, mitä löydät. Basilika ja valkosipuli ovat hyviä. Sitten taas kerros lasagnelevyjä. Paina niitä hieman laittaessasi, että kerroksista tulee tiiviitä. Seuraavaksi taas tomaattisoosia ja joko uusi tomaattikerros tai jotain muuta kasvista. Papuja voi käyttää, jos ne miellyttävät - purkkipapujen liemen voit käyttää osana nestettä. Muista mausteita. Suolaa voi hyvin ripotella jokaisen lasagnelevykerroksen päälle. Jatka kerrostusta, eli lasagnelevyt - soosi (kerma ja tomaatti vuorotellen) - kasviksia kunnes vuoan reuna tulee vastaan. Ripottele pinnalle raastettua juustoa kaloritoiveiden mukaan.

Paista 225 asteessa noin tunti. Jos esikeitit jotain, saatat selvitä kolmella vartilla. Onnistuu myös, jos paistat kyseisessä lämpötilassa vaikka kaksi kolmasosaa ajasta, ja käännät sitten uunin pois päältä hyödyntäen jälkilämmön. Äläkä hullu esilämmitä uunia.

Jos teit kaiken oikein, et kaipaa jauhelihaa. Italialaiset ystäväsi saattavat tsin pyöritellä silmiään. Hyvää myös kylmätä, että tee ainakin kolme kiloa. Kasviksina voit käyttää mitä haluat, nämä ovat omat suosikkini. Ja lasagneenhan saa piilotettua vaikka mitä, raastin käyttöön ja jääkaapin jämät pois.

Teimme eilen kevätrullia. Ne ovat sitten vihonviimeisistä, inhottavista, ärsyttävistä, kärisyttävistä kamalin käsityö.

Taikinan reseptin löytäminen on haastavaa. Kaikkialla käsketään ostamaan valmislevyjä. ...ei syyttä. Teen kuintekin eräänlaisen pastataikinan:

muna
puoli desiä vettä
kaksi ruokalusikallista haluttua öljyä
suolaa kiinnostuksen mukaan
sen verran jauhoja, että muodostuu sopiva, käsistä irtautuva, pallo, ja sitten lisätään vielä vähäsen

Täyte on harkinnan mukaan mitä tahansa kasvis/liha-mössöä. Tähdellä merkittyjä suosittelen pohjaksi, loput omia sovelluksia:

*kiinankaalia
herneitä
vihreitä papuja
*kesäkurpitsaa
kukkakaalia
parsakaalia
*sipulia
aurinkokuivattua tomaattia
tomaattia

Määrät sovelletaan siten, että yhteensä tulee noin pannullinen. Jos on pikkupannu, niin tosi täysi pannullinen. Taikina vie yllättävän paljon, ja jos jotain jää, sen voi syödä seuraavan päivän laiskuudessa riisin kanssa.

Kaikki pilkotaan pieneksi, raastetaan jos mahdollista. Porkkana sopii hyvin, mutta kämpiksen on porkkanalakossa. Mausteiksi sopivat soija, pippuri, suola ja erinäiset yrtit. Paistetaan yhdessä pannulla, tai mahdollisesti wokissa. Mahdollisimman vähällä rasvalla, sen saannista tämä resepti kyllä pitää huolen.

Taikinasta leivotaan ohuita pyörylöitä, te murrehirmut varmasti tunnette tyylin, eli karjalanpiirakkapohjiä. Pastakoneella hoituu ohuen ohuet.

Taikinaletun keskelle laitetaan nokare vielä kuumaa sisällysmössöä, ja paketti taitellaan tyylikkäästi kiinni. Ohjeissa sanotaan, että taikinaletutu tulisi ensin paistaa yhdeltä puolelta pannulla, mutta tunnettehan minut ja pikalasagneni. Kuuma sisällys kyllä kypsyttää.

Paketit laitetaan kuivalle alustalle saumapuoli alaspäin odottamaan paistoa.

Kattilaan kaadetaan litran verran öljyä, tai jotain fiksumaa kun ollaan suomessa. Öljy kuumennetaan, taikinanpalalla kokeillaan sen kuumuutta (pikkupalleron pitäisi paistua noin minuutissa, eli nousta öljyn pinnalle), ja kun on todettu riittävä kuumuus saavutetuksi, uppopaistetaan nyytit. Aika nopeasti ne kypsyvät, mutta voi niitä kauemminkin uittaa.

Jos uppopaisto mietityttää, kannattaa aiheesta ensin lukea ohjeita, joita ette täältä löydä.

Hyviä ne on, mutta ei työn arvoisia... Osta pakasteena.

Otetaan ajatus, jonka mukaan ihminen arvotetaan hänen tekojensa perustella. Laitetaan tuo ihminen murhaamaan, ja sitten vankilaan. Vapauduttuaan, kyseisen henkilön tulisi tehdä niin paljon "hyvää" (tunnustetua hyvää), että hän kykenee kattamaan tappamansa ihmisen hyvät teot, omansa, sekä myös maksamaan takaisin ne resurssit, joita hän on vankila-aikoinaan kuluttanut.

Tämä ajattelumalli on mielestäni monessa kohtaa viallinen ja sopimaton, mutta avasinpa jutun vankiloista.

Onko vangittu henkilö syyllinen siihen, että hänen vangitsemisensa tuottaa laskun yhteiskunnalle?
Tätä käytetään yhtenä perusteluna sille, miksi kuolemantuomio tulisi sallia: no kun se on halvempi. On muuten myös halvempaa pitää kanat häkeissä ja vanhukset vuodeosastolla. No kun se on halvempaa.
Tuskin henkilö rikosta tehdessään miettii, oman kiinnijäämisensä ohella, mitä seuraamuksia yhteiskunnalle on hänen teostaan. Tuskin moni edes tietää, kuinka paljon vangin ylläpito vuodessa maksaa. Minä tiedän, että tosi paljon, mutten tarkkaan, että kuinka paljon. Enemmän kuin luulet.

Mutta kuka on tämän takana? Kuka päätää, mitä yksi vanki saa? Sama instanssi, joka määrittää kouluruuan yhden annoksen enimmäishinnan? Toin tämän esille lähinnä siksi, että vankilaruokailussa annos saa kustantaa noin kaksi kertaa enemmän kuin kouluruokailussa. Ai että raavaat vangit tarvitsevat enemmän sapuskaa? Lasten energian tarve on kasvun ja kehityksen vuoksi suurempi kuin aikuisilla. Lisäksi voidaan olettaa, että vankilassa hengaava ei ole fyysisesti yhtä aktiivinen kuin lapsi.

Ja miksi pitäisi olla? Vankiloiden liikunta- ja virikemahdollisuudet ovat itseasiassa nekin paremmalla tolalla kuin kouluissa, jos nyt halutaan verrata yhtä pakkolaitosta toiseen. Internetyhteys on vapaasti käytössä, vankilassa on tarjolla kirjallisuutta, ulkomaailmaankin saa pitää yhteyttä, televisio löytyy joka huoneesta. Vankila-aikana on mahdollista suorittaa tutkintoja.

Onko tämä kaikki tarpeellista? Millaisen viestin tämä antaan?

Sellaisen, että vangillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Koska on määritelty, mitä yhteiskunta tarjoaa köyhimmille, on määritelty, mitä ihmisarvoinen elämä sisältää. Niin, suomessa. Muissa maissa sisältö onkin sitten tietysti ihan toinen, olit köyhä taikka vanki.

Tuleeko vangilla olla ihmiarvoinen elämä? Pakkotyö, kiduttaminen, oman itsen määräysvallasta luopuminen, niitä en kannata. Mutta esimerkiksi henkirikokseen syyllistynyt, jos asiaa tunteilee, on syyllistynyt niin karmeaan tekoon, että onko sitä enää ollenkaan ihminen?

Vankilaoloja pidetään kunnossa myös, jotta vangille olisi yhteiskuntaan sijoittuminen vankila-ajan jälkeen helpompaa. Tässä epäonnistutaan usein surkeasti, erityisesti pitkäaikaisvankien kohdalla. He kun palaavat mieluusti kiven sisään, jossa oli niin lämminstä ja mukavaa...

Katsotaan, että vangitsemisessa on kyse vapauden riistosta, ja tästä syystä esimerkiksi edellä mainitut hyödykkeet ovat vankien saatavilla. Vaikka itse pidänkin kidutuksena television saatavilla oloa, tarkoittaako vapauden riisto ainoastaan sitä, että sinä et nyt saa mennä ja tulla kuten huvittaa?

Niin, mitä tulee säästöihin: tietyt kiinteät kulut, kuten vankien huoneet, ruokailut ja vartijat, pysyvät. Näitä kuluja voidaan kuitenkin rajoittaa. Miten olisi vartioiden määrän vähentäminen nilkkapantojen avulla. Sellaisten, jotka erittävät lamauttavaa lääkeainetta poistuessasi vankilan alueelta. Tai sanotaa, poistuessasi tarpeeksi kauas, että esimerkiksi tulipalon sattuessa pääset kyllä pakenemaan vaikkapa kilometrin säteellä. Ruokakustannukset voi edellämainitun esimerkikin mukaan laskea vähintään kouluruokailun hintatasolle. Ylipäänsä, kyllä niitä säästökohteita löytyy, ottaisivat mallia kunnilta, jotka leikkaavat innolla lasten ja vanhusten palveluista.

Kaiken kaikkiaan, näissä oloissa minä tahdon talveksi vankilaan. Siellä sitä voisi hengailla, kirjeitä voisi yhä kirjoitella, kaikki tuotaisiin nenän eteen, hyvät ruuat joita ei tarvitse itse tehdä, takuulla niillä on soovoojat. Ja monet hyvät kirjatkin on kirjoitettu vankilassa.

PS. Kuntosaleista. Onko todella järkevää ylläpitää sellaisen henkilön ruumiinkuntoa, joka on päätynyt vankilaan koska väkivalta?

Joillain ihmisillä on tapana esimerkiksi riidan tuoksinassa sanoa jotain todella kurjaa, ja sitten jälkeenpäin vähätellä, että en mä tarkottanu. Älä sano, jos et tarkoita. Mulla on ollu aina ongelmia tällaisten ihmisten kanssa. Vaikka toki joskus viestin kulussa on ongelmia, eikä asioita saa ulos siten kuin ne haluaisi, ja sanat ne vasta monimutkaistavat koko juttua, kyse ei ole siitä. Mutta systemaattinen vastuuttomuus omien sanomisten kohdalla...

Ihmisen ollessa vihainen, aivoissa tapahtuu kaikenlaisia jänniä juttuja. Ne mm. saavat meidät muistamaan hetkiä ja ajatuksia, joihin liittyy vihaisena olon tunne. Tämä taas ei suinkaan auta meitä rauhoittumaan saati olemaan rakentavia, vaan puollustautumaan ja hyökkäämään. Mikäs sen sekaisempaa. Kumma kyllä, itse onnistun silti pysyttelemään todessa, ja riitelyn jälkeenkin seisomaan sanojeni takana.

Mikseivät muut?

Sanat ovat vaarallisia. Kerran sanottua ei voi ottaa takaisin sillä, että ei muka tarkottanut. Tunne jää. Parhaiten tämä on mielestäni havaittavissa niistä kerroista, kun joku sanoo jotain negatiivistä ulkomuodostasi. Ne joilla on hyvä itsetunto sen suhteen, miettikää jos joku sanoisin jotain negatiivista liittyen seksuaalisuutenne. Yleensä olemme jossain niin epävarmoja, että loukkaukset tuntuvat. Ja jäävät tuntumaan. Niitä ei pese pois. Ihminen muistaa kuka on ja miten satuttanut.

Tietysti usein tiedän, ettei toinen tarkoita, on vaan niin vihainen. Ojasta allikkoon. Eikö toisen sanaa voi ottaa todesta, eikö sitä pidä ottaa todesta? Se vasta kamalaa on.

Miksi emme voi toimia rationaalisesti myös tunteiden alla? Miksi emme voi tiedostaa tunteitamme, ja sitä miten ne meihin vaikuttavat?

Miksei mistään läheltä saa mansikka-suklaa-pehmistä?

It brings up the following problem:
the more I know
the more I am certain
that I don´t know much anything

Kaipaan paijjjjausta. Kirjoitin keskusteluun hyvin hiotun mielipidekirjoituksen, ja mitä tekee galleria : 404 error kun yritän tallentaa sen. Oma tyhmyys ilmenee siinä, kun on varmuuden vuoksi kipioinut sitä turvaan. Ei ole edes ensimmäinen kerta

Siirryn kynään ja paperiin.

Ps. Tuolla keskustelu-toiminnolla voi muuten ryhmittää blogimerkintöjään. Esimerkiksi laittamalla yhteen keskusteluunsa ruokaohjeita, toiseen kirja-arvosteluja ja kolmanteen kysymyksiä, tai miten nyt haluaakaan jaotella.

Ps:n ps. Aha. Keskusteluttomuudesta ilmoittavan viestin alla lukee kyllä "aloita uusi keskustelu", mutta sellaisen aloittaminen ei tapahdu.
Höh. Olisin niin mieluusti aloittanut Nowon blogiin keskustelun aiheesta "sopiiko Nowotnylle paremmin kukallinen vai raidallinen leninki"

Joskus mietin, onko joku vaan typerä, vai tosi nerokas. Useimmiten tulen siihen johtopäätökseen, että henkilö on vaan typerä. Se surettaa.

"Onko Napoleon Dynamite oikeasti hieno elokuva? - Never_heard."
On

"Uskotko tekoälyyn? - Emt mikä se on"
Argh. Sitä mä kyllä ihmettelen, että siis mihin siinä pitää uskoa.

Sellasta. Kyllä ihmiset on tyhmiä. Varsinkin minä.

Kutsun heitä heidän nimillään. Tosin, äidilleni olen, hänen nimensä pituudesta johtuen, ottanut lempinimeksi teini-iässä saksan äitiä tarkoittavan termin Mutter, jonka ole suomettanut lisäämällä siihen iin, mutteri.

Joskus ihmiset olettavat, että vanhempani ovat eronneet, koska kutsun isääni hänen etunimellään, eli hän olisi mutterin uusi mies.

Ei minusta ole koskaan tuntunut luontaiselta kutsua heitä Isäksi ja Äidiksi. He ovat Marjaliisa ja Jaakko (nimet muutettu).

Isäni nimi muuten tarkoittaa Swahiliksi idioottia.

http://www.smithsonianmag.com/arts-culture/When-Did-Girls-Start-Wearing-Pink.html

Kuten tuosta muun muassa käy ilmi, aloimme pitää pinkkiä tyttöjen värinä viiskytluvun tienoilla. Siihen asti sitä saatettiin hyvinkin suositella pojan päälle.

Minä olen aina ollut sinisen ystävä. Ala-asteella luokalla oli yksi Maija Vilkkumaan Tähti, joka taas piti punaisesta, vaikka oli poika, ja niin me saatiin puntit tasan - yksi poika ja yksi tyttö, yksi punaisen ja yksi sinisen kannattaja.

Mutta ei sinisestä, varsinkaan tummasta sinisestä, ollut helppo pitää.

Koulun alkaessa opettaja soitti kotiin, ja ilmoitti, että ei tyttöä sovi lähettä kouluun tummansinisissä sukkahousuissa. Äidilläni oli naurussa pitelemistä. Kerran kirkossa (!) edessä istuvat kysyivät, olinko menossa hautajaisiin. Olin noin yhdeksän, ja minulla oli Nastapartion huppari partiokirkossa. Kyseinen huppari on tumman sininen. (Kysyn kuka riemuidiootti menee hautajaisiin tummansinisessä? Joku joka pelkää mustaa?)

Sen jälkeen en muista välivalinnoistani kuittaillun, vaikka luultavasti onkin. Yläasteella löysin punaisen, ja vaikka kausi ji lyhyeksi, nyt olen avoimenpi kaikenlaisille väreille mustan (ah ikuinen rakkaus) ulkopuolella.

Äitinikin pukeutuu... no, mustaan ja sen sellaiseen.

Mutta niin, nämä tyttöjen ja poikien värit on päätetty. Niistä on tehty päätös. Jo voidaan mennä niin kauan, että alkujaan, mm. muinaissuomessa, punainen oli miesten väri (tuli ja voima), sininen naisten (järki ja eteerisyys). Kumma kyllä, että kahtiajako on aina tehty punaisen ja sinisen välillä.

Kapitalismi on muuten nytkin syyssä. Vaatteita yms. menee enemmän kaupaksi, kun ne ovat hyvin erilaisia. Eri värisiä. Sitten on Juho-Petterille ostettava eri kuteet rattaat syöttötuoli potta sänkyvaatteet tapetit kuin Minna-Katariinalle.

Eilen katsoin. Isosiskolla oli limenvihreät housut ja vaaleanpunainen paita, pikkuveljellä musta-valkoraidallinen paita ja tummanruskeat housut.

Olen minäkin sen sisäistänyt. Pinkki tuo mieleen tytön, vaaleansininen pojan. Omasta lapsestanihan en kerro tätä vitaalia faktaa, tyttö vai poika, kellekkään - minä en halua sitä kohdeltavan sukupuolen mukaan. Ja se neuvolantäti joka kirjoittaa ensimmäiselle "potra poika" ja toiselle "suloinen tyttö", tavataan oikeudessa.

Puen niitä kaikenlaisiin karuihin kuteisiin, niinkuin Wednesday ja Surkeiden Satumusten Sarja opettaa. Haa haa.

Lapsirukat.

"Väite, jonka mukaan vauvat eivät osaisi viestiä vessahädästään ennen puhumaan oppimista, tuntuu mahdolliselta vain hyvin miehisestä näkökulmasta. Äidit ovat kautta aikojen tienneet, että vauvojen itku ja ruumiinkieli on täynnä vivahteita. Jos alan tutkijat aikoinaan olisivat olleet äitejä, koko väitettä olisi ehkä pidetty naurettavana."

Näättekö tuossa mitään... kummallista? Siis miten asia on esitetty. Onko siinä jotain... mätää?