16.6.2009 Miten hassuja me ihmiset ollaan. Hengitämme tarkoituksella myrkkykaasuja ja kutsumme sitä tupakoinniksi. Jotkut sanovat että koska se maistuu hyvältä, toiset sanovat rentoutuakseen. Monet kuitenkin aloittavat hyvin nuorena kaverin painostuksesta, koska se on kovaa, koska se on kiellettyä.
Miten paljon tämä hermostuneisuus johtuu nikotiini riippuvuudesta itsestään? Ovatko tupakoijat herkemmin hermostuvia ihmisiä? Onko varhainen nikotiini riippuvuus vaikuttanut kehoon ja psyykeen niin, ettei ihminen ole kehittänyt itselleen muita keinoja käsitellä stressitilanteita?
Alan uskoa Sin Cityn sanontaan, että kukaan ei todella lopeta, vaan palaa aina kriisi tilanteessa, kun ahdistus ja stressi kasvavat liian suuriksi. Sillä ihminen hakee turvaa tutuista asioista ja tavoista joihin on tottunut. Mutta jos tämä on, ja samalla on totta, että rentouttava vaikutus on vain riippuvuuden itsensä aiheuttamaan, niin eihän lopettaneen palaaminen tupakoimaan pitäisi auttaa, vaan silloin hänen pitäisi huomata, ettei se toimi. Jompikumpi ei siis ole tosi. Paitsi jos itse tapa jo luo rennon ja turvallisen olon.
Kuitenkin tunnen myös ihmisiä, joilla on tapana hermostua. Paniikkihäiriöön asti. Kuitenkaan he eivät ole tarttuneet tupakkaan.
Merkillistä on myös alkoholin käyttö. Kaadamme sisäämme myrkyllistä nestettä sekoittaaksemme hermostomme. Jotkut jälleen väittävät, että se on vaan hyvän makusta, mutta miten lie. Näkisin että syy on lähinnä juuri myrkyllinen vaikutus. Koemme asiat eri tavalla ja toimimme vaistojemme vastaisesti ja pidämme siitä. Voisiko olla että päihteet ovat meille keino irtautua yhteiskunnan ehdollistamista tavoista ja vapauttaa luontainen minämme.
Tulee mieleen joku ambomaan poppamies tai sieniä vetävä shamaani. Olisiko tuolloin ollut tarve irtautua yhteiskunnasta ja vapauttaa luontonsa? Vai onko se sittenkin itse todellisuudesta irtautumista ja kokemuksen hakua. Miksi sitten juuri myrkyt ovat nousseet niin vahvaksi kokemuksen haun lähteeksi.