Hei kaikki punaviherpiiperöt. Minulla on teille uutisia. Kun tunnen/olen tuntenut ihmisiä espanjasta, turkista, ruotsista, venäjältä, virosta, pakistanista ja afganistanista mm. Olen havainnut erään merkittävän seikan. Kulttuurierot on olemassa. Ihan oikeasti. Eivätkä ne esille tullessaan ole useinkaan mielyttäviä, vaan joko ilmenevät konfliktinomaisena tai synnyttävät niitä. Pääasiassa kuitenkin ihmisten kanssa on mahdollista tulla toimeen siitä huolimatta. Riippuu ihmisestä.
Tämä tosin oli jo varmaa selvää, koska monikulttuurisuuden ihannointi tuntuu olevan niin suuressa arvossa tietyissä piireissä. Monikulttuurisuushan tarkoittaa erikulttuureja, jotka pyrkivät elämään rinnakkain. Mutta mikä siinä monikulttuurisuudessa on niin rikkautta? Erilaisuusko?
Erilaisuuden arvostus ei ole ehkä ihan yhtä näkyvä ilmiö, mutta se kytee taustalla monien mielessä. Erilaisuudesta onkin hyötyä vaikka työtehtäviä jaettassa, kun joku toinen voi erikoistua putkimieheksi ja toinen maanviljelijäksi. Erilaisuutta voidaan arvostaa myös innovatiivisuuden lähteenä. Kun uskaltaa ajatella ohi olevan tai ohi yhteiskunta normien voi saada vaikka minkälaisia uusia ideoita. Erikaisuuden ihannointi on kuitenkin mennyt jo siihen pisteeseen, että sitä palvotaan itse itsensä takia. Erilaisuudessa itsessään ei ole mitään erityisen tavoittelemisen arvoista. Siitä on jopa haittaa. Se synnyttää konflikteja ja vaikeuttaa ihmisten kykyä ymmärtää toisiaan. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin jollain tapaa erilaisia. Ensisijaisesti erilaisuus onkin vain voimassa oleva tosiasia. Hyväksykää se.
Monikulttuurisuus on varmaankin kaikkien kulttuurien ihannointia ja arvostusta. "Lisää kulttuuria rikastuttamaan omaamme" sanoo kulttuuri ihminen. Eikö olisi myös kiva kun maailma olisi vapaa sodista ja konflikteista. Voitaisiin kaikki vaan olla ilosia ja elellä rauhassa. Ja tähän monikulttuurisuus juuri tähtää. Yksi maa, yksi kansa, yksi kulttuuri. Ja maailmassa hyvä olla. Monikulttuurisuuden tarkoitus on toimia suurena sulatusuunina joka yhdistää maailmankulttuurit ja opettaa meidät tulemaan toistemme kanssa toimeen vaikka väkisin.
Ihailtavia ajatuksia sinällään. Mitähän tähän voisi itse sanoa. Eikö tämä voisi onnistua muutenkin kun pakolaisten avulla? Eikö olisi parempiakin keinoja? Vähemmän väkisin?