IRC-Galleria

Tulin tässä ajatelleeksi, että sukupuolen tutkimus, josta feministinen ajatusmaailma ammentaa teoreettista voimaansa, on oikeastaan sosiologian sivuhaara. Tämä sivuhaara on taipuvainen ylikorostamaan omaa merkittävyyttään ja rajaa keinotekoisesti tietyt asiat mielenkiinnottomiksi tai merkityksettömiksi. Tieteenalalle tällainen tutkimusalueen rajaaminen on toki tarpeellista, mutta ongelma syntyy kun tämä ajattelu siirtyy feministin arkiajatteluun. Tässä käsitän siis, että sukupuolentutkija voi olla myös feministin roolissa eivätkä nämä persoonan osat ole erotettavissa. Ongelma johtuukin siitä, että ihminen on aina kokonainen persoona, eikä yhdessä kohtaa tutkija ja yhdessä ideologinen vaikuttaja. Ongelmaksi syntyy feministin taipumus vähetellä ja käsitellä vain tietynlaisia ongelmia.

Sukupuolentutkija on kiinnostunut valtajaotteluista. Tämän vuoksi asetelmana otetaan vaikka miehuuden normatiivisuus vastaan naisen poikkeuksellisuus (alempiarvoisuus) tai (valta) enemmistö vs vähemmistö. Tämän johdosta heikommassa normatiivisessa asemassa oleva ryhmä on taipuvainen saamaan feministin sympatiat, ehkä jopa kärjistäen sanoen heikomman osapuolen teoista välittämättä. Näin feministi on kykenemätön käsittelemään vaikka miehen roolin ongelmallisuutta. Esimerkiksi koska mies on normi, niin jos ongelmana ei ole miehuus, vaan se, että on vääränlainen mies, niin feministillä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään tällaisia ongelmia.

Suosittelen ratkaisuksi enemmän sosiologiaa, vähemmän feminismiä. Nykyään sosiologia ei enää ole vanhojen partojen yksinoikeus vaan tarjolla on myös femististä kriittistä sosiologiaa. Feminismi ilman sosiologiaa on teeskentelyä.