IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Mistähän sitä alottas. Alotetaan vaikka sosiologiasta. Oon tässä jääny miettimään sitä ajatusta, että sosiologi on ärsyttävä muukalainen, joka kyseenalaistaa itsestäänselvyydet. Kuvaa aika hyvin mua. Monesti hakeudun tilaiteisiin, jossa kyseenalaistan vallitsevan käsityksen. Joskus käsitys on jopa niin vahva, että keskustelusta tulee vaan ihan järjetön flame war. Otetaan "urani" alkuvaiheilta vaikka homot. Homous nyt on jo tällä kokemuksella vähän turhan lepsu aihe, mutta voi sitä settiä mitä siitäkin on saanu niskaansa. Esim. "ooks sä joku homo ku noin puolustat niitä!?!1".

Sitä on näissä keskusteluissa tai "keskusteluissa" oppinut paljon yleisiä piirteitä ihmisistä. Kun aihe on liian arka tai muuten henkilöllä sattuu olemaan käsitys jonka mukaan maailmassa on vain yksi totuus, se oma totuus, niin homma menee aika plörinäks. Pahinta on taistella yksin monia vastaan jolloin homma menee vaan entistä sekavammaks ja tyhmyys tiivistyy. Jotenkin ihmiset nääs kuvittelee, että kun he kavereidensa kanssa on tästä asiasta samaa mieltä, niin se tekee hommasta yleisen absoluuttisen totuuden.

Pian päästäänkin sit siihen henkilökohtaisuuksiin. Minun mielenterveyttäni, seksuaalista suuntaumustani tai järkeäni epäillään. Trolliksi ja provoksi leimaaminen on myös yleistä, sillä eihän nyt tuollaisen näkemyksen esittäjä voi olla normaali täysjärkinen kunnioitettava ihminen. On helpompi leimata toinen pahaksi tai vialliseksi, kuin joutua kyseenalaistamaan oma näkemyksensä.

Yleinen piirre tässä on myös se, että oikeasti keskustelun osapuolet ei ymmärrä toisiaan. Keskustelijat luulevat puhuvansa samasta asiasta, mutta todellisuudessa molemmilla on täysin erilaiset mielikuvat siitä mistä puhutaan. Toiselle homo on ihan normaali ihminen ja toiselle limainen sammakko jolta suihkuaa helvetin tulet perseestä. Yritä nyt siinä selittää toiselle että joo homot on kuule ihan mukavia, kokeilisit joskus.

Tämä ei ole tietenkää syy siihen miksi ei kannattais yrittää. Jos osapuolet ovat tarpeeksi keskustelutaitoisia, niin vaikeistakin aiheista saa kyllä kehitystä aikaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että ihmisillä saattaa tiedon prosessointi kestää huomattavan pitkään, eikä prosessori toimi välttämättä täydellä teholla, kun on kiire raivota siitä miten henkisesti vajaa toinen on.

Tässä nyt siis myös kritiikkiä kaikille. Itse olen kova itsekriitikko ja koitan jatkuvasti kyseenalaistaa omat näkemykseni. Jotenkin kuvittelen olevani sitten parempi ihminen, kun en olekkaan totaalisesti väärässä, vaan olen jo ehtinyt etukäteen eliminoimaan pahimmat harhakäsitykseni. Muistakaa siis muutkin kyseenalaistaa vallitsevat käsityksenne. Vähintäänkin kunnioittakaa myös niitä, joiden näkemys poikkeaa omastanne. Nekin ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka painivat olemassaolon tarkoitusten, syyssateiden ja Suomen olemattoman jalkapallomenestyksen aiheuttamissa murheiden syövereissä. Vastustajalla on helppo nähdä sarvet ja pukinparta, mutta ne ovat oikeasti vaan teidän oman mielenne tuottamia harhoja.

Lopuksi vielä provolista niille kaikille jotka haluavat tuntea maailman vihan päällään (tai jos haluaa haastaa omia käsityksiään).

-Sano kristitylle että homot on jees (täytyy tosin olla kyllä aika natsi jos vielä tuosta vetää herneen nenään)
-Sano vihervassarille poikkipuolinen sana maahanmuutosta (toimi paremmin ennen jytkyä)
-sano kelle tahansa että huumeet on laillistettava (täytyy olla aika professori jos ei tuon jälkeen pidä sua kajahtaneena)
-sano feministille että seksi ei vaadi aina suullista sopimusta (voi kenties toimia paremmissakin piireissä)
-sano feministille, että ovat unohtaneet miehet (tästä tuskin kovin suurta sotaa saa aikaseks)
-ota selvää mitä pedofilia oikeasti tarkoittaa ja mene sen jälkeen huutelemaan, ettei alaikäisiä teinityttöjä katteleva mies välttämättä ole pedofiili (tämän jälkeen todennäköisesti kaikki pitää sua pedofiilina)
-sano kelle tahansa lemmikkieläimen omistajalle, että eläimiin sekaantuja ei välttämättä satuta eläintä (tämä on varmaa pedofiili keskustelun ohella toinen paras keino saada leima otsaan. toimii lähes poikkeuksetta, paitsi karjatilan omistajien kaa;)

Nyt vaan kyseenalaistamaan annettuja uskomuksia. Muistakaa vaan sit et jos huutelette mielipiteitänne, niin saatatte saada myös kritiikkiä osaksenne. Elämä vaatii norsun nahan ja kingkong ballsit.

-Peace out <3

https://www.youtube.com/results?search_query=trilogia+ranteet+auki

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.