IRC-Galleria

Ei meillä ollu mitään yhteistä, eikä tuu varmaan koskaan olemaankaan. Meidän kemiat iski yhteen tosi huonosti. Me ollaan toistemme vastakohdat.

Se ruusu, jonka mä jätin sun pöydälle ja sanoin, että tee mitä tykkäät. Se sydämenmuotonen suklaarasia, joka on tuolla mun laatikossa vieläkin. Sun keltanen takki, sun tuoksu. Sun hymy ja silmät. Ja sun ääni. Niin, se sun ääni.

Sun huonot vitsit, joiden takia mä välillä itkin. Ne sanat joita sä suustasi päästit kun lähdin pois, niin rumia sanoja ei minusta ole kukaan toinen sanonut eikä varmaan tule ikinä sanomaankaan. Ja miten hirveitä sanoja mä kuulin omastakin suustani. Minä se olin, vaikka ei sitä ole helppo uskoa itsestään.

Mä soitin sulle sairaalasta illalla. Sä korotit ääntäsi ja kysyit että mitä sä mulle soittelet. Mä sanoin hiljaa, että halusin vaan tietää että sä olet ok. Luulitko sä että mä oon kuollu, sä kysyit ja nauroit jäisesti. Sitten vaan: ei sun tarvi huolehtia musta. Älä soita mulle enää. Mä jäin kuuntelemaan puhelimen tuuttausta.

Miten kaikki menikin niin täydellisen väärin. Ja siltikin vaikka meni, mä ajattelen sua joka päivä. En voi sille mitään. Ehkä se päivä tulee joskus, kun en enää muista että mun piti ajatella sua.