IRC-Galleria

Jooh. Ei oikeen tullu taas nukuttua hyvin. Tekstareita tulee puhelimeen kiitettävää vauhtia. Päätin päivällä lähteä ulos haukkaamaan raitista ilmaa, ja kävin kävelemässä kirjurissa. Istuskelin joen rannalla ja mietin kaikkea. Ihan mukavaa se oli rauhottua. Kun tulin takasin kotiin olin melkein kuollu.
Päätä särkee. Tiiän kyllä mistä johtuu. Kahvia ei ois saanu juoda ees sitä yhtä kupillista. Voi rähmä. Kai se ohikin menee.
Nyt sitten vaan rauhotun ja oottelen puhelua. Uskoisin sellaisen saavani, vaikka siellä Sveitsissä synttäreitä onkin tänään juhlittu. 24 tuli siellä täyteen. Että silleen.

Koko päivän oon ollu kotona vaan, kun ei oikeen tullu mieleen minne ois voinu lähteä. Mesessä oon jutellu ja semmosta. Mielenkiintosia elämäntarinoita voi ihmisillä olla, kaikkea voi sattua ja tapahtua. Oma elämä alkaa tuntumaan siinä jo ihan tylsältä.
Mussa täytyy olla joku vika, jonka takia en pysty ikuna kattomaan tulevaisuuteen vaan märehdin menneitä. Hmm. Täytyy tehrä jotain.
Väsyttää, mutta sitten yöllä ei kuitenkaan tuu uni. Kaikkea kanssa.

Heräsin yhentoista aikaan, söin muroja ja suksin kaupungille. Vähän oli vettä ilmassa mutta eipä tuo haitannut, saimpahan ainakin raitista ilmaa. Jos sitä sitten nukkuis paremmin. Kävin kirjastossa ja hoitelin juttuja. Kaverin luona kuppi kahvia ja kotiin.
Samat asiat pyörii mielessä. Eipä ne mihinkään katoa. Ei tunnu auttavan nätit viestit, ei mitkään. No, kaippa se tästä.
Helsingissä juhlittiin sitten Lordia 80 000 ihmisen voimin Kauppatorilla, sitä kattelin telkkarista. Oishan se kiva ollu päästä paikankin päälle vaikken niin semmosesta musiikista perustakkaan.
Yhteys yläkertaan...

Saimpas tänään sentään etsittyä papereita piiloistaan. Sää on semmosta että aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä.
Sveitsistä tulee edelleen semmosia terkkuja että huh huh. Tiä sitten mitä senkin kanssa tekis. Ihan mukavaltahan se vaikuttaa mutta voi herramunjee, sveitsissä asti...
Mesessä on tullu roikuttua ja muutamia mielenkiintosia uutisia kuulin koskien lähisukulaisia. Teho-osaston kattelin, eikä tässä sitten varmaan muuta viitti enää tämän päivän piikkiin tehäkkään.

Ei meillä ollu mitään yhteistä, eikä tuu varmaan koskaan olemaankaan. Meidän kemiat iski yhteen tosi huonosti. Me ollaan toistemme vastakohdat.

Se ruusu, jonka mä jätin sun pöydälle ja sanoin, että tee mitä tykkäät. Se sydämenmuotonen suklaarasia, joka on tuolla mun laatikossa vieläkin. Sun keltanen takki, sun tuoksu. Sun hymy ja silmät. Ja sun ääni. Niin, se sun ääni.

Sun huonot vitsit, joiden takia mä välillä itkin. Ne sanat joita sä suustasi päästit kun lähdin pois, niin rumia sanoja ei minusta ole kukaan toinen sanonut eikä varmaan tule ikinä sanomaankaan. Ja miten hirveitä sanoja mä kuulin omastakin suustani. Minä se olin, vaikka ei sitä ole helppo uskoa itsestään.

Mä soitin sulle sairaalasta illalla. Sä korotit ääntäsi ja kysyit että mitä sä mulle soittelet. Mä sanoin hiljaa, että halusin vaan tietää että sä olet ok. Luulitko sä että mä oon kuollu, sä kysyit ja nauroit jäisesti. Sitten vaan: ei sun tarvi huolehtia musta. Älä soita mulle enää. Mä jäin kuuntelemaan puhelimen tuuttausta.

Miten kaikki menikin niin täydellisen väärin. Ja siltikin vaikka meni, mä ajattelen sua joka päivä. En voi sille mitään. Ehkä se päivä tulee joskus, kun en enää muista että mun piti ajatella sua.

Että semmosta. Mää pääsin neljän aikaan aamulla sänkyyn, eikä uni tullu ees heti. Päässä soi vaan Hard Rock Hallelujah. Iskä tuli käymään päivällä. Mä annoin sen matkaan mun marsut. Toivottavasti ressukat selvisi automatkasta. Ei mitään ihmeitä tänään, hiljasta kotona oloa. Huomenna sitä tarvii sitten mennä oikeesti sinne kaupungille.

Joo, liikaa on kaikkea mietittävää ja ajateltavaa. Kaikkia asioita pitäs hoitaa, pitäs ettiä niitä ja näitä papereita ja viedä tuonne ja tänne, pitäis ja pitäis. Ääh.
Sveitsistä soitettiin taas. Vähän hiljaseksi vetää meikäläistä kun sieltä toisesta päästä kuuluu ääni joka muistuttaa niin paljon sitä yhtä toista henkilöä... puhetyyli ja kaikki. Aksentti tietenkin paljastaa omat asiansa, mutta vaivautuneeksi se tekee silti.
Leijonat ei päässy finaaliin. =o( Voi kökkö sentään kun mä oisin niin toivonu. Euroviisut on vielä illemmalla eessä, katotaan nyt miten siellä käy. Isot on ainakin tällä maalla odotukset...

Jooh, hohhoijaa... me vaan voitettiin euroviisut. Ihan tylsää. =oD

Eikö tää koskaan lopu? Mitä mää oon tehny ansaitakseni tämän?
Okei, siis koko päivä meni silleen mukavan tylsästi ja tavallisesti aina tänne iltaan asti...
Puhelin soi, tuntematon numero. "Hi, this is Elvis". Sveitsistä. AAAAAARRRRGGGGHHHH!!!
Kävi ilmi, että... no, en mä ees tiä taas mistä on kysymys. Se väitti tavanneensa mut jossain hotmailin chathuoneessa (missä en oo ees ikinä ollu) ja että oon siellä antanu mailiosotteeni ja muuta. Ei hyvää päivää. Joku ilmeisesti on saanu päähänsä esiintyä minuna ja levitellä mun tietojani. Kyllä mä melkein tiän kuka kyseessä on, ei oo kauheesti vaihtoehtoja.
Millä mä salvaan sen jätkän???!!!???

Ensimmäiseksi aamulla huomasin, että olin saanu tekstarin. Lähettäjänä "Elvis". Hmm, mä luulin että se on kuolleena ollu jo jonkun aikaa. En tiä miksei ne siellä Helsingissä voi vaan unohtaa meikäläistä ja antaa olla. Onko pakko yrittää sotkea lisää ja roikkua ja muuta kivaa...
Eipä oikeen mitään muuta sitten tänään ookkaan tapahtunu. Suomen peliä ja euroviisuja tulee telkkarista. Ja teho-osastoa. Kaikkia melkeen päällekkäin.

Hiljasta päivää samaa rataa kun muutenkin. Lepäilly olen enkä tehny mitää erikoista. Ei oikeen ees huvita tehä mitään. Kaupungilla pitäis käydä hoitaas asioita, mutta joka aamu nukuttaa liian pitkään. Ei kai tässä mitään kirjottamisen arvosta oo, silti pitää aina jotain laittaa...