IRC-Galleria

...ja mä tiedän miksi tarraudun taas menneeseen.
Sä olit niin hiljanen koko aamun. Mä jotenkin ajattelin, että tämä voi olla se viimenen aamu. Sä et katsonut mua, sä et hymyilly mulle. Sä räpläsit vaan tietokonees kanssa, ja mä teeskentelin kattovani telkkaria. Syötiin sun tekemää kanaa, mutta eri huoneissa.
Me lähdettiin sitten metrolle päin, ja sun piti taas ottaa mun kädestä kiinni ja vetää mut se jäinen mäki ylös. Asemalla mä sain puhua vaan sun selällesi. Metro tuli, me istuttiin vastakkaisille penkeille. Ei taidettu montaa sanaa sanoa sen matkan aikana. Sä jäit pois, nousit vaan, katoit mua kuin vilkaisemalla, et koskenut. Otit reppusi, sanoit hiljaa jotain hyvästelyn tapaista ja menit ovesta ulos. Se oli se viimeinen kerta, kun mä sut näin. Mä jatkoin matkaani kotiin.

Miksi sen piti mennä näin? Eikö ois voinu ne viimeset hetket mennä vähän eri tavalla? Ne oli kuitenkin ne viimeset, siis todellakin viimeiset. Mä en usko että enää sua näen, en saa tilaisuutta tehdä asioita eri tavalla.
Kai mä saan toivoa, että joskus vielä näen sut jossain, törmään edes vahingossa ohimennen?

Paraneminen on hidasta. Olen tänään siivoillut täällä kotona. Iskän piti tulla käymään kun ajateltiin että oisin mennyt kotiin käymään muutamaksi päiväksi, mutta se mitään tullu. Täytyy sairastaa täällä omassa kämpässä yksin. En tiedä, miten on taas semmonen olo että kun kukaan ei välitä eikä kaipaile. Ei soitella, ei tekstailla, ei mesetellä. Ei niin yhtään mitään.
Jooh. Tämmöstä se sitten on.

Öö... koko yön oli unissa vaan yksi ihminen, eikä ois tehny lainkaan mieli herätä, kun jatkaa vaan nukkumista ja niiden unien kattelemista. Se on se. Se ainoa ketä mä oikeesti rakastan, se ainoa kenet mä oikeesti haluan. Aina.
Hah. Olin kaupungilla, ja kumartuneena laittamassa pyörää just lukkoon, ja kun nousin ylös, oli edessäni heppu SPR:n liiveissä. Se katto mua niin nätisti etten mää voinu kieltäytyä avustamasta vähän, ja nyt multa menee sitten semmonen pikkuriikkinen summa joka kuukausi SPR:lle että ne saa avustaa sillä kehitysmaiden immeisiä. Heh. Minäkin suuri maailmanparantaja. =o)
Kahvetta tuli taas juotua ehkä liikaakin mutta eipäs siinä sitten mitään. Sitten vaan kärsitään ne päänsäryt pois kun ne tulee.
Hiukka outo olo. Parantua haluisin jo.

Ainaskin välillä meinaa toimia... Mä olen sairastellut räkätautiani pois, nukkunut ja semmosta. Tänään aamupäivällä tuntu että ei taas mikään vois mennä enempää pieleen, mutta se on ihmeellistä miten pienet asiat kääntää sen jutun ihan toisteppäin ja arska paistelee taas. En tiedä mitä tuleman pitää mutta uskon että yläkerrasta pidetään huolta ja kaikki suttaantuu aikanaan, koska asioilla on taipumus hoitua.
Ylämäki, alamäki, ylämäki...

Juhannus meni sitten Yyterissä. Mentiin sinne kaverin kanssa torstaina. Alku oli hankalanpuoleista, mutta lähtihän se sitten siitä suttaantumaan. Teltassa oli tunnelmaa. Miehet huuteli perään. Aurinko poltti. Meressä oli lämmintä ja kylmää. Hiekka meni joka paikkaan. Kaikenlaista semmosta. Loppujen lopuksi joka paikka sattui ja nytkin on semmonen olo että oon kipeäksi tullu. No, ompahan Yyterin juhannus nähtynä. Humalaisia teinejä, paljon.

Tämän päivän on ollu semmonen olo niinkun ois rekan alle jääny. Eilinen pyöräilyreissu teki tehtävänsä. Liikunta on hyväksi vaan... Selkä on palanu aika lahjakkaasti ainaskin.
Kaveria kävin morjenstamassa ja sitten istuin vähän aikaa meiän pihalla naapurien kanssa. Koirakin siinä teki innokkaasti tuttavuutta.
Että semmosta. Väsyttäääääh.

Elikkä siis Yyterissä meni tämä päivä. Sinne pyöräiltiin kaverin kanssa, eikä matkaa tullu yhteensä kun tommoset 45 kilsaa varmaan. Rannalla maattiin, uitiin, otettiin aurinkoa (liikaakin) ja mää kaivelin tikun pois jalkapohjastani. Teki muuten kipeetä.
No, tulipahan ainaskin liikuttua tänään. Nyt olen niin poikki ettei ole todellistakaan.

Tämä lämpö vaan jatkuu. Etin muutamia papereita kaapista ja juttelin kavereiden kanssa. Eipä tässä sitten muuta ole jaksanu tehä. Mä en tiä miten tätä mun kämppää sais vilposemmaksi kun täällä on oikeesti ja liiottelematta varmaan 35 astetta lämmintä. Ihan järjetöntä.
Kattelin Hyvät herrat ja naureskelin niiden juttuja.
Elviksen kanssa ois kiva vielä jutella tämän päivän piikkiin mutta sillä on tainnu olla kiirus päivä... Kaikella sitä pitääkin päätään vaivata.

Huh sentään mikä viikonloppu. Ensin päivä äipän tykönä, missä Aatu oli ihan ihmeissään. Uin kylmässä altaassa ja söin lettuja. Sitten iskän luo kattelemaan markkinoita. Siellä ei ollu mitään erikoista, mutta näimpä muutaman tutun. Marsukin siellä oli vielä hengissä mutta... no, ehkä se siellä pärjää.
Viime yönä sitten tulin puoli neljän aikaan kotiin, ja nukuin tänään koko päivän. Ja kun siellä reissussa ei tullu pahemmin nukuttua, niin olo on niinkun ois viikon ryypänny.
Kuuntelen Michael Jackonia ja mietin kaikenlaista mitä väsymykseltäni jaksan.

Kai sen voi silleen sanoa. Vaikken oo ihmistä ees vielä livenä nähny. Mutta kyllä se on niin ihana.
Apua, helle jatkuu. Huomenna tarvis lähteä pieneen reissuun, mutta sitä ennen on selvitettävä pari mutkaa matkassa.
No mutta... jaah... voipi olla että reissuun lähetäänkin vielä tämän päivän puolella...