IRC-Galleria

Onhan tämä nyt jo aikamoista. Eilen illalla tässä kotona vaan rentouduin, ja puolenyön tietämillä vielä ihmettelin puhelin kourassa että kuka se olis vielä hereillä että vois vähän höpötellä. Keksin sitten tietenkin nerokkaasti soittaa semmoselle yhdelle tietylle... no se ei vastannut. Menin petiin aika myöhään, mutta olin kai jo kerinnyt nukahtamaan kun heräsin puhelimen soittoon. Kello oli neljä. Ja kello 04.20 oli hän ovellani... itse H.K.M. Juhlintakunnossa herra oli ja eihän se tähän uskaltanu nukahtaa kuitenkaan. Viiden aikaan häipyi ovesta ulos. Ja minä kuuden maissa aamulla vielä sitten kai nukahdin.

Tänään on ollu vähän zombie-olo. Käväsin kaupungissa, vein äidille paketin nenäliinoja kun se pyysi ja tulin takasin kotiin. Aika olo kyllä. Mitähän vielä...

Njooh. Että näin sitten taas. Niinkun mä kirjottelin jo kauniisti ja ajattelin kauniisti, tosissani, ja sitten toinen on kuitenkin just niinkun ne loputkin. Ei kyllä kohta tunnu enää missään. Nauran kun mulle tehään näin seuraavan kerran. No, kaipa tässä saa omaakin lääkettä maistaa, olen kai mä itekin jättänyt noita toisia ihmisiä aika kylmästi syystä jos toisesta. Tässäpä sitä saa sitten miettiä syntyjä syviä, heh.

No oli mulla tässä seuraa kuitenkin ja katteltiin leffaa, Kassukin oli aivan intopiukeena kun tuli vieras joka leikki sen kanssa. :D Tänään pitäs keksiä jotakin taas, eilen kun kierrettiin Turun linna niin tekis mieli vielä sinne Aboa Vetukseenkin.

Semmosia tähän hätään

Nukkuminen meni taas yllättävästi liiallisuuksiin. Vaikka oli kello soittamassa niin meikäläinen käänsi vaan kylkeään. Auttakaa nyt jo...

No menin sitten kaupungille iltapäivällä, söin vähän jotain Wiklundilla ja katselin sateista toria ja sen ihmisiä. Sitten kävin kaupassa äitille ja nauratin sitä vähäsen. Sen jälkeen oli vielä käytävä hakemassa täytettä omaankin jääkaappiin. Pääsin kotiin, söin ja huomasin että johan se on iltaan ehtiny. Että kylläpä oli taas hyötyä tästäkin päivästä. No äitille ainakin. Huominen on kai kanssa vähän semmosta samanlaista, kauheesti pitäs lentää ja tehä eikä kuitenkaan silti mitään saa aikaseksi. On tää silti mielenkiintosta elämää kaikenkaikkiaan nyt. Lievästi sanottuna.

Joo elikkäs eilisen kun olin hiljakseen kotona (teki muuten hyvää) ja tänkin päivän niin pitihän sitä nyt illalla lähteä käymään kaupungissa paristakin syystä. No kahvilassa tuli taas istuttua Chukin kanssa, mansikkapirtelö oli makeeta. Sitten piti tähyillä ja tarkastella, ja jututin yhtä taksikuskia siinä. Kyselyn tulos oli että hän tietää kenestä puhun, mutta nimeä ei muista eikä työvuoroja. Ja tietääkseen on vaimollinen /varattu immeinen kyseessä. Damn. :D No joo, katotaan mitäs tässä nyt sitten ton yhenkin kanssa tosiaan tapahtuu, saako pian lopettaa tällaset kotkotukset.

Kai sitä pitäs mennä nukkumaan kohta että sais ittensä aamulla ylös jotenkin. Menee nää päivät hukkaan. Näköjään toi yksin nyt "at a party, can't really talk, good night". No ei kai siinäkään. Juhlikoon. Kiitos ja näkemiin.

Kai sitä pitää kirjotella jotain kunnollistakin, ettei sitten taas myöhemmin lueskele näitä ja mieti että no mitähän tossakin taas on ollu.

Viikonloppu tosiaan oli aika... no miten sen nyt sanois... tapahtumarikas, monipuolinen, ihmeellinen, joo. Lauantaina päivän vaan olin ja ihmettelin, ja siinä illemmalla menin sitten kyläilemään. Tuli saunottua ja kisuja oli kiva silitellä (vaikka huomasin taas miksi ne kisut ei mulle paras vaihtoehto ollut, nenu tukossa...). Prinsessakohtelua tuli kyllä ja ei siinä mitään hätää ollut tosiaan. Ja ja... no semmosta.

Sunnuntaina elikkäs eilen iltapäivällä lähin sitten kaupungille taas ja olin sen erään kaverinkaverin kanssa kahvilla. Tai paremminkin limulla. Käytiin sitten siinä sen tykönä yhtäkkiä kun hän halusi vaihtaa vaatteet (ja järkyttää kämppiksensä taas). No kämppis järkyttyi kyllä, heh. Oudot jutut sillä silti. Mutta toi toinen oli kyllä paljon kivempaa ja järkevämpää seuraa. Istuskeltiin vielä joen rannassa ja oli se ihan mukavaa ajanviettoa. Kiva että Turussa alkaa jo tuttuja olemaan. No sitten... soi puhelin. Ja kutsu kävi.

Ei muuta kun suunta taas sinne... olihan se niinkun olis kotiinsa tullut. Kyllä oli hymyssä suu ja katse erilainen kuin ennen. En tiedä mikä sitä oikein vaivasi. :D Ja semmonen uskomaton iltahan siitä kyllä tuli. Miten se on aina niin ihana ja hyvällä tuulella ja nyt teki kaiken kyllä just niin täydellisesti. Meillä menee jutut yksiin ja huomasin tänään että me matkitaan (tiedostaen tai tiedostamatta) jo toistemme kehon liikkeitäkin, että kai tässä joku yhteys on olemassa. Uskaltasinko mä nyt jo vihdoin sanoa pitkästä aikaa että tiedän mitä haluan. Katsotaan suodaanko se mulle ihan tosiaan sitten, en uskalla edes ajatella oikein vielä että mitäs tässä tapahtuu.

Huomenna sitten olis tiistai ja pitäs saada tästä arjesta kiinni. Ei vaan tunnu onnistuvan täällä nyt millään. Menin sitten muuttaman Turkuun, jee. Joo.

I never guessed it would be like this.

You made me feel something new. I thought I had felt it all. I hadn't. The way you were and the way you did everything now made me shiver and I could feel the tears coming. You knew how to touch me in every possible way, and it was so beautiful.

The way you looked me in the eyes. The way you smiled. The way you held me. You just did everything exactly how I like it. I don't think anyone else had been able to do that before. You knew just how I wanted it to happen. And the best part is that I guess that is just how you like things too. How we were eating together from the same plate, doing it silently taking our turns. You were holding me so tight but gave me the space I needed just when I wanted it.

I know I am not perfect, but you make me feel like I am good enough. I know others may be offering me things too, even good things, but you are simply the only one who gets it right. We have a connection, that is hard to explain, we are somehow similar but at the same time different enough to teach each other. I know I would be ok with you. I know we could make it.

No-one can predict the future, and of course I know it is good to take one day at a time but... I do hope you are still in my reach tomorrow, my love. I am not ready to let you go anymore.

Perjantaita. Olimpa sitten taas kaupungilla ja äitin vein parturiin ja vähän piti kaupan puolellakin käydä. Tekis mieli ostaa vaatteita aina vaan... sitten itekin ruokakaupan kautta ja kotiin. Siinä vaiheessa päivä olikin jo hyvin paremmalla puolella.

Tämän päivän ajatukset on lähinnä siinä, että kauniita sanojahan niitä saa kuulla nykyään paljon. Ei siinä mitään, kivahan se on. Tulee semmonen olo että on hyväksytty ja haluttu semmosena kun on. Se vaan että jos niitä alkaa kuulemaan liian paljon niin sillonhan ne jo rupeaa maistumaan vähän puulta.

Mitäs muuta... no tässä kotona tosiaan nyt rentoutuen ja voimpa kertoa että äsken silmä lepäsi... huhhuh. Ei siitä sen enempää. Vielä. Ainakaan.

Huomenna sitten lauantai ja taas olis semmosta jotakin ohjelmantynkää... no ei kai siinäkään. :) Mielenkiinnolla oottelee tulevaa.

Over and out.

No niin. Eilis-illasta... en kyllä kaikkea voi edes tähän kirjottaa mutta mutta. Olipa se taas. Munhan ei pitäny mihinkään lähteä. Olin ihan sitä mieltä että nyt en jaksa. Mutta jotenkin sitten kuitenkin löysin itseni bussista kaupunkiin. Vähän aikaa odottelin torilla ennenkun seura tuli. Noh... seuralainen meinasi sitten ensin että mennään siihen vähän matkan päähän hänen kaverinsa luo. Kun kaveri ei ollut kotona, päätti tämä että lähetään mun luo. Suuttui kun en päästänyt. Takasin kaupunkiin. Kaveri oli tullut kotiin. Sinne siis. Herran puheet alko menemään levottomiksi.

Siellä sitten yks heppu tuli avaamaan ovea ja toinen oli nukkumassa. Heräsi siitä tietenkin että mitä ihmettä, nyt on nainen raahattu heidän asuntoonsa. Wau. Siinä ne kaikki kolme sitten rivissä tuijottivat mua kun istuttiin keittiön pöydän ääressä. No sitten... en nyt viitti kirjotella mutta olis se toisinkin voinu mennä. Empä kommentoi enempää.

Sam lähti siitä sitten ja jätti mut kavereidensa kanssa kolmestaan. Siitä sitten sen toisen kanssa yökerhoon, yllättävästi tota yhtä ei enää näkynyt. No aikamme istuttiin kaksistaan siinä ja se jutteli että hänen mielestään mä olen kovin kaunis ja älykäs ja hän on etsinyt juuri tollasta. No mä meinasin revetä että hei haloo, ymmärrätkö sä nyt yhtään mikä tässä on homman nimi. Kyllä se onneksi ymmärsi. Oli se aika hauskaa kuunnella tollasta sellasen illan päätteeksi, en kyllä tosiaan itseäni kovin älykkääksi tuntenut eilen sattuneesta syystä. Kovin sulonen ressukka hän silti oli. Tavallansa. Mutta ehkä kuitenkin enempi ei kiitos - osastoa. Harmittaa vaan kyllä tavallaan sen puolesta kun ei kyllä kovin kivaa temppua se toinen tehnyt tälle.

Siitä sitten ajoissa (tai siis "ajoissa") taksilla kotiin. Kuski oli kanssa jotain muuta... Pakistanista kertoi olevansa, jutteli ummet ja lammet maailman ihanimmalla aksentillaan. Mistäs mä löydän sen vielä, hahaa. :D

No kotona sitten taas ei voinu kun vannoa itelleen että nyt loppu. Kyllähän se silti tiedetään että ei tarvi olla kun puolikas Nigerialaista niin se on sitten tommosta se meno. Jos mä olisin tienny että ne on niitä ja vielä Igboja... No kaiken kaikkiaan liian paljon tässä todellakin sattuu ja tapahtuu kun joka ilta pitää luuhata tuolla jossain. Jokos tän illan olisin kotona? Huomiseksi olis seuraa tarjolla, lauantaiksi on seuraa tarjolla, ja miksei sunnuntaiksikin tietty... hullu paikka tämä Turku. Voisin tietty opetella sanomaan joskus että ei kiitos, ei nyt. Ei vaan o oikeen juurtunut mun sanavarastooni kunnolla.

Tänään on sitten ollu hiljanen päivä, onneksi. Ja joo edelleenkin anteeksi avautuminen suht henk koht asioista, jos näitä nyt joku oikeesti lukee. Ei kai nää teille paljoa sano kuitenkaan vaikka jotakin tähän kertoilen. Itseäni varten lähinnä purkaudun.

Jees. Kohti viikonloppua... huoh..

Illalla sitten taas piti suunnistaa treffeille. Hehee. Mikäs siinä, saa olla toisen lähellä. Se on vaan niin jotenkin sopiva mulle. Paljon tuli taas juteltua mutta vähemmän nukuttua. Mä sentään jossain välissä nukahin, mutta kun heräsin niin tää vaan kattelee kännykällään uutisia. Hahaa. Kysyhän se sitten siinä sitäkin että onkos mulla nyt joku erityinen elämässäni tällä hetkellä... vastasin että ei nyt sillä lailla kyllä oo. Odotin että olis esittäny vielä jatkokysymyksen mutta eipä tietenkään. :D Onkohan se niin ovela että kysyy tollasta vaan siksi että mä olisin siinä luulossa että tästä vois tulla jotain vakavaa, kun se nyt tietää etten mä muuten jaksa... No myöhästyhän se sitten koulustansa tietenkin aamulla ja semmosta.

Tulin kotiin ja otin tietenkin päikkärit... nämä päivät menee kyllä liian nopeeta. Pakko alkaa oikeesti jotain tekemäänkin kun noi paperihommat ei tuolta mihinkään katoa. Ehkä sitä oppii tuolla toisessakin paikassa nukkumaan ettei menis aina koko seuraava päivä harakoille.

Eipä siinä, miksi ihmeessä mä menin lupaamaan eilen että pitäs tänään vielä liikenteeseen lähteä kattomaan kaveria? En kyllä jaksa... saa jäädä viikonloppuun. En mä voi joka yö hillua jossain.

Muutempa valtakunnassa kaikki hyvin.