IRC-Galleria

Tinskuukkeli

Tinskuukkeli

Tiina T. on Facebookissa!

"Voi voi, Tiinalla ei ole enää pöytää", sanoi Bärre äskön. Ei olekaan. Tiina istuu lattialla, läppäri sylissä. Eilen äiti ja isä hakivat kuusi laatikollista, kaksi jätesäkillistä, yhden ison kassillisen, yhden rinkan verran ja yhden peräkärryllisen tavaraa. Vielä on paljon jäljellä. Salla lupasi, että tiistaina voidaan metsästää lisää pahvilaatikoita.

Jumala, perhe, ystävät ja otsalamppu. Siinä tärkeimmät tällä hetkellä. Niin monta itkua ois tullut itkettyä ilman heitä [ ja "sitä" otsalampun tapauksessa] taas tässä menneellä viikolla.

Keskiviikkona järjestimme LN:n KNTO-opiskelijoiden kanssa messun koulussa. Auditorio muuttui taas kappeliksi tunnin ajaksi. Monet sano jälkeen päin, että siellä oli ihanan rauhallista. Niin minustakin, vaikka tietenkin myös jännitti. Mutta kyllä tunsin olevani oikeassa paikassa, kun sukkasillani juoksin alhaalta toivottamasta ihmisiä tervetulleeksi niin ylös omalle paikalleni. Siis oli sellainen "täällä mulla on hyvä olla" -fiilis, ja ehtoollisen jälkeen mietin sadatta kertaa, että mikä hullu pakotus mulla on repiä itseni irti ihmisten seurasta, joiden kanssa viihdyn & paikasta, jossa tunnen olevani oma itseni, vaikka mulla oliskin vanhan opettajanaisen nutturalla hiukset. Mutta on vain "annettava suuren tuulen puhaltaa". En osaa olla lähtemättäkään.

Torstaina katsottiin Bärren kanssa Everwoodia. Bärre nauroi viimeksi sille, että "mä vaan kattelen sun kanssa OC:tä". Mutta tämä "kämppismi" on oikeesti ollut yks hienoimpia asioita kuluneen vuoden aikana. Everwoodin jälkeen tehtiin poppareita ja luettiin enkun tenttiin niin, että mä kyselin ja Bärre vastaili. Tosi hyvä tyyli. Tulen kaipaamaan meidän yhteistä tenttiin lukuakin. Ja kaikkea. Tiedän sen jo nyt.

Perjantaina mulla oli taas jotenkin huono päivä. Harmitti kaikki. Ja murehdin taas kaikkea niin turhaa. Kun tulin päivällä kotiin, itketti rappukäytävässä jo paljon. Mutta kotona odotti kortti Meriltä. Ja kaunis heijastin. Itkin. Ihan vähäisen vain. Ja illalla Meri tekstaili. Ja seuraavana päivänä. Ja Jonsku oli nyt laittanut viestiä tänne... en tiedä, miten osaisin kertoa, kuinka paljon merkitsee, että ne on siellä odottamassa. Ja kertoa sen, että vaikka täältä lähteminen tuntuu vaikeelta, ei tunnu vaikeelta palata Pyhärantaan.

Perjantai-iltana oli torin päättärit. Kaikki ne, joita olisin halunnut vielä nähdä, eivät olleet päässeet paikalle. Syötiin hyvin ja katsottiin improvisaatioteatteria. Ja sanottiin kiitos ja heipat.

Lauantaina pakkasin, tein ruokaa porukoille ja hieman siivosin parveketta. Äiti ja isä tuli hakemaan niitä tavaroita. Juotiin kahvia, syötiin ja roudattiin tavaraa peräkärryyn & autoon. Hymyilin urheasti koko ajan. Sen jälkeen en enää jaksanut hymyillä. En saanut tehtyä oikein mitään. Oli taas niin voimaton olo. Tyhjä. Onneksi mentiin illalla Ellille. Ja onneksi sain olla epäsosiaalinen ihan niin kauan kuin halusin. Lopulta Elli, Salla, Kutro, herkuttelu ja hömppä leffa saivat taas hymyilemän. Pyöräilin otsalamppuni kanssa tyhjään kotiin. Ennen nukkumaan menoa luin Martti Lutherin viisaita ajatuksia. Se mies on mun idoli, jos joku pitää valita.

Tänään oli mun ja Kutron kulttuuripäivä. Aamulla tiskasin [ah kuinka kultturellia]. Sitten poljin Järvenpään kirkolle. Messussa oli porukkaa tosi paljon, koska siellä saarnasi & oli liturgina toinen seurakunnan kirkkoherraehdokkaista. En tiennyt sitä etukäteen, että en osannut odottaa sellaista väenpaljoutta. Mutta se tuntui hyvälle. Kirkko täynnä ihmisiä. Miksei se voisi aina olla niin?

Messun jälkeen pyöräilin Kutrolle. Luettiin Hesaria ja juotiin kahvia. Sitten matkustettiin junalla Helsinkiin. Käytiin naisten äänioikeudesta kertovassa näyttelyssä [joka oli tosi huippu!], kahvilla ja Ateneumissa. Oli monta hienoa hetkeä sen Helsinki-päivän aikana. On hienoa olla nainen ja suomalainen. Niin mietin monta kertaa! Ja löydettiin hieno marmoriveistos. "Amor kiduttaa sydämiä".

Illalla ajelin Bärren mopolla Sallalle. Kynttilän vatvottiin, murehdittiin ynnä muuta mukavaa, kuten Bärre oli ennustanutkin. Ihan sama, vaikka kuulostaiskin säälittävältä. Meillä oli hyvä olla. Tai mulla ainakin.

Tänään messussa tajusin yhtäkkiä, että OIKEESTI muutan viikon päästä. Sitten pääsette viimein kuuntelemasta näitä vatvomisia. Ja sen jälkeen aloitetaan taas muiden asioiden vatvominen...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.