IRC-Galleria

"Voi voi, Tiinalla ei ole enää pöytää", sanoi Bärre äskön. Ei olekaan. Tiina istuu lattialla, läppäri sylissä. Eilen äiti ja isä hakivat kuusi laatikollista, kaksi jätesäkillistä, yhden ison kassillisen, yhden rinkan verran ja yhden peräkärryllisen tavaraa. Vielä on paljon jäljellä. Salla lupasi, että tiistaina voidaan metsästää lisää pahvilaatikoita.

Jumala, perhe, ystävät ja otsalamppu. Siinä tärkeimmät tällä hetkellä. Niin monta itkua ois tullut itkettyä ilman heitä [ ja "sitä" otsalampun tapauksessa] taas tässä menneellä viikolla.

Keskiviikkona järjestimme LN:n KNTO-opiskelijoiden kanssa messun koulussa. Auditorio muuttui taas kappeliksi tunnin ajaksi. Monet sano jälkeen päin, että siellä oli ihanan rauhallista. Niin minustakin, vaikka tietenkin myös jännitti. Mutta kyllä tunsin olevani oikeassa paikassa, kun sukkasillani juoksin alhaalta toivottamasta ihmisiä tervetulleeksi niin ylös omalle paikalleni. Siis oli sellainen "täällä mulla on hyvä olla" -fiilis, ja ehtoollisen jälkeen mietin sadatta kertaa, että mikä hullu pakotus mulla on repiä itseni irti ihmisten seurasta, joiden kanssa viihdyn & paikasta, jossa tunnen olevani oma itseni, vaikka mulla oliskin vanhan opettajanaisen nutturalla hiukset. Mutta on vain "annettava suuren tuulen puhaltaa". En osaa olla lähtemättäkään.

Torstaina katsottiin Bärren kanssa Everwoodia. Bärre nauroi viimeksi sille, että "mä vaan kattelen sun kanssa OC:tä". Mutta tämä "kämppismi" on oikeesti ollut yks hienoimpia asioita kuluneen vuoden aikana. Everwoodin jälkeen tehtiin poppareita ja luettiin enkun tenttiin niin, että mä kyselin ja Bärre vastaili. Tosi hyvä tyyli. Tulen kaipaamaan meidän yhteistä tenttiin lukuakin. Ja kaikkea. Tiedän sen jo nyt.

Perjantaina mulla oli taas jotenkin huono päivä. Harmitti kaikki. Ja murehdin taas kaikkea niin turhaa. Kun tulin päivällä kotiin, itketti rappukäytävässä jo paljon. Mutta kotona odotti kortti Meriltä. Ja kaunis heijastin. Itkin. Ihan vähäisen vain. Ja illalla Meri tekstaili. Ja seuraavana päivänä. Ja Jonsku oli nyt laittanut viestiä tänne... en tiedä, miten osaisin kertoa, kuinka paljon merkitsee, että ne on siellä odottamassa. Ja kertoa sen, että vaikka täältä lähteminen tuntuu vaikeelta, ei tunnu vaikeelta palata Pyhärantaan.

Perjantai-iltana oli torin päättärit. Kaikki ne, joita olisin halunnut vielä nähdä, eivät olleet päässeet paikalle. Syötiin hyvin ja katsottiin improvisaatioteatteria. Ja sanottiin kiitos ja heipat.

Lauantaina pakkasin, tein ruokaa porukoille ja hieman siivosin parveketta. Äiti ja isä tuli hakemaan niitä tavaroita. Juotiin kahvia, syötiin ja roudattiin tavaraa peräkärryyn & autoon. Hymyilin urheasti koko ajan. Sen jälkeen en enää jaksanut hymyillä. En saanut tehtyä oikein mitään. Oli taas niin voimaton olo. Tyhjä. Onneksi mentiin illalla Ellille. Ja onneksi sain olla epäsosiaalinen ihan niin kauan kuin halusin. Lopulta Elli, Salla, Kutro, herkuttelu ja hömppä leffa saivat taas hymyilemän. Pyöräilin otsalamppuni kanssa tyhjään kotiin. Ennen nukkumaan menoa luin Martti Lutherin viisaita ajatuksia. Se mies on mun idoli, jos joku pitää valita.

Tänään oli mun ja Kutron kulttuuripäivä. Aamulla tiskasin [ah kuinka kultturellia]. Sitten poljin Järvenpään kirkolle. Messussa oli porukkaa tosi paljon, koska siellä saarnasi & oli liturgina toinen seurakunnan kirkkoherraehdokkaista. En tiennyt sitä etukäteen, että en osannut odottaa sellaista väenpaljoutta. Mutta se tuntui hyvälle. Kirkko täynnä ihmisiä. Miksei se voisi aina olla niin?

Messun jälkeen pyöräilin Kutrolle. Luettiin Hesaria ja juotiin kahvia. Sitten matkustettiin junalla Helsinkiin. Käytiin naisten äänioikeudesta kertovassa näyttelyssä [joka oli tosi huippu!], kahvilla ja Ateneumissa. Oli monta hienoa hetkeä sen Helsinki-päivän aikana. On hienoa olla nainen ja suomalainen. Niin mietin monta kertaa! Ja löydettiin hieno marmoriveistos. "Amor kiduttaa sydämiä".

Illalla ajelin Bärren mopolla Sallalle. Kynttilän vatvottiin, murehdittiin ynnä muuta mukavaa, kuten Bärre oli ennustanutkin. Ihan sama, vaikka kuulostaiskin säälittävältä. Meillä oli hyvä olla. Tai mulla ainakin.

Tänään messussa tajusin yhtäkkiä, että OIKEESTI muutan viikon päästä. Sitten pääsette viimein kuuntelemasta näitä vatvomisia. Ja sen jälkeen aloitetaan taas muiden asioiden vatvominen...

Ajattelen aina uudelleen ja uudelleen samoja ajatuksia. Mietin muuttoa ja kaikkea. Ihmisiä täällä. En toki harmittele sitä, että ihmisistä täällä on tullut niin tärkeitä, vaikka se tekeekin lähtemisestä monin verroin vaikeampaa. En vaihtaisi pois päivääkään Järvenpäässä. Täällä on ollut niin hyvä olla. Ihmiset ovat ihania. Tänään oli koulussa maha jotenkin kipeä, ja huono olla. Salla antoi särkylääkettä ja osoitti pian ulos ikkunasta. "Kato tonne!" Katsoin. Jotain, mitä halusinkin nähdä. Mutta enemmän kuin sen näkeminen, ilahdutti Salla. Se tietää, se ymmärtää, se välittää. Ja illalla soitti Kutro. Ja ennen kuin se mitään rupesi kertoilemaan omia asioita, joiden takia oli soittanut, kysyi onko jo parempi olla. Pienet asiat on joskus suuria. Ja Bärre joka katsoo mun kanssa OC:tä ja on vaan. Ja Vilkku joka eilen mun kanssa autoili ympäriinsä hakemassa pahvilaatikoita. Ja kaikki. Kyllä ne kai tietääkin, kuinka tärkeitä niistä on tullut.

Olen aloittanut muuttolaatikoiden pakkaamisen. Yksi laatikko on jo eteisessä täytenä. Ja nyt on pakko lukea tenttiin. Huoh. En jaksaisi. Mutta huomenna on taas jotkut koulun hippalot, joissa ajattelin ainakin käväistä. Ja tentti on jo perjantaina. Paljon kaikkea pitäisi tehdä. Sen sijaan istun koneella ja jauhan uudestaan ja uudestaan samoja asioita. Mutta on pakko saada jauhaa. Ymmärrättehän.

Matkapäiväkirja osa 3 - Kotona

Lauantai-illalla lähdetiin siis Kutron mökille saunomaan. Siellä oli hiljaista, kaunista, tunnelmallista ja ihanaa. Aaltojen ääni kiviä vasten, myrskärit, syksyiset maisemat, puusauna, Suomenlippu... Teki hyvää vietää ilta siellä.

Aamulla heräiltiin aikaisin. Veera oli suloinen, kun ei olis millään tahtonut herätä. Ja Kutron ilme oli näkemisen arvoinen, kun se söi pastaa aamupalaksi. Itseänikin väsytti, mutta noilta ihmisiltä saa voimaa hymyillä, nauraa, tiskata ja lähteä liikenteeseen.

Ajettiin vesisateessa Pieksämäelle. Kutro ei ollut ainut, jota jännitti. Puol ykstoista lähti juoksijat liikenteeseen ja me huoltojoukot toki sitten myös. Ajeltiin ympäri Pieksämäkeä, jotta oltiin aina pienin väliajoin ottamassa valokuvia, antamassa juotavaa tai syötävää, laulamassa tai huutamassa Kutrolle. Kun näki Kutron hymyilevän, hymyilytti itseäänkin, ja kun näki, että siihen sattu ja otti lujille, tuli melkein itku itsellekin.

Kutro juoksi koko maratonin ja on nyt meidän kaikkien idoli. Tuntui tosi uskomattomalta, että toinen oikeesti juoksee 42 kilometriä ja vähän päälle (?). Hui. Mutta jos Kutro päättää jotain, niin se myös pitää. Toi kyllä pitäis itsekin oppia!

Puolet porukasta lähti sitten heti maratonin jälkeen kotimatkalle. Minä ja Vilkku ooteltiin et Kutro kävi saunassa ja söi, sit ajeltiin vielä Kutron mummolle ja kotiin, ja sieltä sit vasta lähdettiin kotimatkalle. Autossa oli mukava olla. Juteltiin, kuunneltiin radiota [välillä lisättiin volymea tuntuvasti, kun tuli hyvä biisi] ja oltiin vaan. Pysähdyttiin yhelle apsille ja juotiin Kutron mummon tarjoamat teet. Kutron mummo on kyllä kultainen.

Kaikkia kamoja ei ole vieläkään purettu. Ehtiihän sitä.


***

Tänään.


Oltiin aamulla pitämässä dialogi-pedagogiikan mukaista uskonnontuntia paikallisella yläasteella.. Mitä enemmän pääsee käyttämään diapedaa, sitä paremmalta se tuntuu, vaikka totta kai on ongelmia ja puutteita siinäkin.

Sitten siirryttiin omalle koululle ja purettiin vähän päivää.. mietittiin tavoitteiden saavuttamista ja muuta. Partiossa on kyllä saanut oppia niiin paljon!

Jäätiin Tanjan kanssa kaksin ootteleen meidän keskiviikon messun saarna-ryhmän kokoontumista. Puhuttiin paljon. Uskosta ja kaikesta. Teki taas hyvää. Olen taas hirveesti miettinyt muuttamista, Japaniin lähtemistä, ihmisiä... kaikkea. Tanja osas valita oikeita sanoja. Ja mä tajusin, että tavallaan on ehkä hyvä muuttaa Pyhärantaan ennen Japaniin lähtöä. Täällä elämä on tietynlaista, sellaista tosi menevää tai jotenkin. En tiedä, miten osaisin täältä lähteä Japaniin. On ensi hyvä siirtyä vähän kauemmas. Pyhärannasta pääsee tänne vielä vierailulle. Pyhärannasta osaan jo lähteä. Olen lähtenyt sieltä Brasiliaan ja Järvenpäähän. Ja tiedän, että vaikka lähden, niin silti tietyt ihmiset pysyy mun elämässä, eikä millään muulla sitten olekaan merkitystä.

Ja kaikki murheet voi jättää Jumalalle. Ne keskeneräiset jutut, asiat jotka askarruttaa. Kaiken. Ja kun lähden Japaniin, saan varmasti lähteä rauhassa, sanoi Tanja.

[Suunniteltiin me sitä saarnaakin, ja suunnitelmat vaikuttaa hyviltä. Ja nyt yritän alkaa tehdä kaiken maailman miljoonia asioita, jotka tarttis tehdä liittyen muuttoon / arkeen / kouluun.]

Mikä päivä.

Aamulla heräsin outoihin ääniin. Kutro oli pakastimella siirtelemässä tavaroita. Tämä koti on niin Kutron koti ja joistan asioista huomaa, että Kutro on järkännyt. Kutro oli jo keittänyt aamukahvit, Veeran kanssa ihmeteltiin aikaista heräämistämme ja alotettiin kahvilla.

Lähdettiin Joroisten [taivutetaanko näin?] keskustaan. Oltais menty hampparille, mutta paikka on lauantaisin kiinni. Käveltiin sitten keskustassa, katseltiin kaunista puukirkkoa ja aloitettiin valokuvien otto. Kaunista, kaunista, kaunista. Mäkiä. Lupailin jo, että voisin muuttaa Joroisiin.

Sitten ajeltiin Varkauteen. Mentiin ABC:lle syömään, koska ei saatu hamppareita. Mahtavaa. Viimeksi olen syöny apsilla mummun ja ukin kanssa. Tää on ollu aika mummoilureissu. Sieltä vietiin Veera mummolleen ja me muut mentiin Varkauden keskustaan. Kerettiin käymään kahessa kaupassa, sitten kaikki meni kiinni. Onneksi nää tytöt keksii aina tekemistä! Käveltiin rannassa ja otettiin hurjasti valokuvia. Löydettiin miehiä. Eivät vain nekään vieneet mun ajatuksia muualle..

Käytiin Prismassa kahvilla ja kaupassa. Haettiin Veera. Tankattiin. Ajettiin yhelle onnettomuuspaikalle. Itkin melkein, vaikken tuntenut tietenkään ketään. Sitten Kutron mummolaan. Kutron mummo oli tosi mukava. Saatiin suklaata ja Bärre löysi uuden koiraystävän. Siitä lähti karvoja samalla tavalla kuin Tovestakin, vaikka se ei kyllä haukkunut senkään vertaa kuin Tove.

Nyt ollaan taas täällä Kutron kotona. Ja lähdetään saunomaan. Ihanaa elämää. Vilkun takapenkillä istuessa ajattelin vain, että mä pakahdun, niin kuin Kutro aina sanoo.

Olohuoneessa mietitään, miten Pieksämäki täälläpäin lausutaan. Naurua, naurua, naurua. Ihanaa. En voisi kuvitella tälle viikonlopulle mitään parempaa tekemistä. Varsinkin kun Järvenpään juomavedessä on jotain vikaa.

Aamulla Bärren äiti tuli käymään. Haki Toven ja teki meille ruokaa. Ihanaa. Sitten pakkauduttiin Vilkun ja Sallan autoihin ja lähdettiin matkalle. Maisemat oli tosi kauniita. Auringonpaistetta synkkien sadepilvien lomasta - värit oli tosi upeita. Ja sateenkaari nähtiin monta kertaa. Satoi välillä ihan mielettömästi, ei tahdottu nähdä metriä kauemmas.

Pysähdyttiin kahville välillä, ihmiset katto meitä hieman pitkään. Meidät huomataan kyllä aina missä vaan ollaanki. Hupsista. Mikkelissä käytiin kaupassa, oli taas tosi loistavaa. Bongattiin ilmotustaululta sellanen maraton-ilmoitus, ajateltiin sinne suunnata sunnuntaina..

Palaan muiden pariin. Oloni on jotenkin epäsosiaalinen. Ajatukset muualla. Mutta olen onnellinen täällä näin, ystävieni kanssa. Ja kyllä he ymmärtää, jos ajatukset on muualla. On ne vaan niin ihania!

Kaikki menee, niin kuin on tarkoitettu, sanoo Kutro. Minä istun eteisen lattialla Tove sylissä, ja mietin, etten halua muutta pois kodistani. Silti tiedän, että mua tarvitaan Japanissa, ja että mut on sinne kutsuttu. Silti ei voida olla ihmettelemättä, miksi kaikki asiat menee niin kuin menee ja jotkut asiat tapahtuu silloin kun tapahtuu. Vaikka juurihan tästä eräässä tienhaarassa tuli puhuttua... että vaikka jossain hetkessä jonkun oven sulkeutuminen tuntuu epäreilulta ja ikävältä, mutta sitten aukee uusi ovi. Ja jälkeen päin saa huomata, että niinhän kaiken pitikin mennä.

Haluan olla pieni lapsi ja luottaa Isään sellaisella lapsen uskolla. Minusta pidetään huolta.

En osaa pukea ajatuksia sanoiksi.

"Etsin ja haaveilen aina vaan,
hapuillen totuutta tunnetaan
milloin mä oppisin luottamaan,
ainoaan toivoon vain turvaamaan"
[Turvakytkin]

Kuuntelen varmaan liikaa Turvakytkintä.. Koko ajan pyörii sitten joku heidän kappale päässään. Nauroivat koulussa heidän nimelleen. Pyh sanon minä. Ja jatkan kuuntelemista.

Kutro kirjoitti minulle kirjeen. Hassu tyttö. Rakastan sitä. Kirje on kalenterin välissä odottamassa vastausta.

Pitäisi tehdä diapedan tuntisuunnitelmaosuuksiani [tai jotain] mutta olen tehnyt kaikkea muuta. Käynyt Toven kanssa lenkillä, istunut koneella, tehnyt ystävärengaslistaa [saa ilmoittautua!], etsinyt pieniä esineitä kuulumiskierrosta varten, katsonut telkkaria, virkannut, käynyt saunassa, teeskennellyt Miran ja Toven kanssa.. paljon olen siis ehtinyt. Diapedaa en kuitenkaan. Onneksi on tällainen ilta, ettei taas väsytä. Voin tehdä myöhään yöhön kaikkea kivaa.

***

Unohdin kertoa maanantaistani, joka oli kiva. Näin Reettaa ja Venlaa. Reetta on kasvanut huimasti ja miljoonannen kerran; Venlan kanssa on ihana jutella. Heiltä suuntasin kauppatorille ja vein unohtuneet avaimet takaisin. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa yhtä työkaveria. Ja nauraa pomon jutuille. Hengasin siellä puolitoistatuntia huvikseni. Lähdin paljon paremmin mielin kuin vikan työpäivän jälkeen.

Torstaina kävimme Sallan ja Kutron kanssa hiljaisella ehtoollisella. Menen joskus toiste uudestaankin. Järvenpään ulkoa kamala kirkko oli taas sisältä nätti, kun seinillä oli lasten tekemiä enkeleitä. Niin kuin silloin viime syksynäkin...

Perjantaina teimme aamulla tiimitehtävää. Uusi tiimimme on melkoisen tehokas. Pidän pääosin meidän työskentelystä. Muistin taas diapedan ihanuuden ja saatoin innostua ehkä liikaakin. En osannut rauhoittua enkun tunneiksi, enkä loppujen lopuksi jaksanut istua siellä tuntiakaan. Kävelin keskustaan ja hyppäsin junaan. [T-]junalla Turkuun.

Lähdimme erätaitoperuskurssille Suskin kanssa. Meidän ryhmä oli mukava. Rakastan ryhmäytymisilmiötä. Tänään iltapäivällä me tehtiin oma sisaruspiiri, kun muut jo juoksi bussiin. Me oltiin yhdessä kävelty pe-iltana hirveesti ylimääräistä, nukuttu ahtaasti eka yö, pidetty monta taukoa lauantaina, eristäydytty la-illan kokoontumisessa ja saavuttu viimeisenä Huovinrinteelle tänään. Ja kastuttu, puhuttu, naurettu ja kiitelty.

Aina vain lisää partiomuistoja.

Kotona: "Tuuppas nyt tänne kertomaan mitä te teitte". Ja vaikkei jaksaisikaan kertoa [juuri tästä kerettiinkin puhumaan kurssilla..], on ihanaa, että on joku joka kysyy.

'Arjen harmaus minut saa
tulemaan luokses uudestaan
kun on niin vaikeaa
omin voimin vaeltaa'
[Turvakytkin]

Eilisen päivityksen jälkeen lähdettiin Veeran ja Mikon kanssa kahville ja syömään. Enkun tunneiksi palattiin kouluun. Illalla tehtiin Bärren kanssa korvapuusteja ja käytiin saunassa.

Tänään viimeinen työpäivä. Ampiainen pisti ja kättä särki. Oli hiljaista, hiljaista, hiljaista. Luin hesaria, söin kaksi lettua ja kaatelin kahvia. Unohdin hesarini ja ampiaisenpistolääkkeen töihin ja toin kotiini varaston & vessan avaimet. Huoh.

Päivän plussat: Tein tikusta asiaa - kävin koululla tulostamassa pari lappua, jotka ois pitätänyt tulostaa jo ajat sitten. Jaksoin hymyillä edes hetken. Ja sitten kotona odotti Bärren tekemä ruoka. Rakastan sitä tyttöä. Ja sitten soitti pomo, joka sanoi, ettei avainten takia tarvitse lähteä Helsinkiin. Ne kerkee palauttaa myöhemmin. "Sitä mä vaan mietin, että mitenhän siihen työtodistukseen kirjottais, että unohtelee..." Toivottavasti vielä kahden vuoden päästä meidän torikahvila on pystyssä.

Nyt Bärre kuoroilee. Makoilin huoneeni lattialla Toven kanssa ja mietin taas kaikkea. Sitä, miten hyvä on ollut asua Bärren kanssa. Tajusin tänään, kuinka ihanaa on, että saan aina purnata kaikesta Bärrelle. Eikä B koskaan sano, että "kaikki kääntyy vielä hyväksi" tai "no mulla on asiat vielä huonommin" tai muuta tyhjänpäiväistä. Vaan on vaan ja antaa mun valittaa. Kiitos ystäväni.

Kaikkien "en halua muuttaa" - ajatusten keskellä lohduttaa tietää, että mulla on Pyhärannassakin oikea koti. Ja perhe. Ja ystäviä. Odotan jo niin, että näkisin Meriä, Veeraa, Jonskua, Suskia, Hennaa ja Saria. Ja muitakin.

"Kuan kuljin ja harhailin
kauan ennenkuin huomasin
saan olla rikkinäinen
ja keskeneräinen
ja opetella vain rakastamaan."
[Turvakytkin]

Onnenpäiviä on ollut. Muumipeikko jää Kaarnapolulle. Niin usein munkin tekee mieli. Pitäisi kirjoittaa Pyhärannan seurakuntaan "voisitteko antaa mulle rahaa" -kirje. En osannut aloittaa sitä, koska on taas ollut niin sellainen fiilis, etten halua täältä mihinkään. Leikkikaverini ovat niin mahtavia. Koskaan meillä ei ole tylsää, vaikkei tehtäskään varsinaisesti mitään.

Lauantaina tehtiin Ellin, Sallan ja Kutron kanssa pizzaa ja katsottiin leffaa. Suunniteltiin myös "meiltä meni sähköt, keitetään trangialla parvekkeella teetä ja juodaan sitä kynttilänvalossa" -treffejä. Parannettiin maailmaa - tai BB:n elämää ainakin - ja marttailtiin. Kutro päätteli langat Mikon tulevasta nimpparilahjasta.

Sunnuntaina olin koko päivän töissä. Tai siltä se tuntui. Syksy on ollut uskomattoman lämmin ja mulla oli taas hyvä fiilis kun purettiin torikahvilaamme. Tuntuu kummalta, että menen sinne enää yheksi tai kaheksi päiväksi. En oikein osaisi luopua mistään asioista. Edelleenkään.

Eilen Vilkku kutsui illalla syömään vohveleita. Herkullisia olivat. Vilkulla saa aina jotain hyvää. Veera paistoi yhden tosi paksun vohvelin. Minä, Bärre ja Tove ei tehty mitään. Oltiin vaan. Tai no tuotiin me kermavaahtoa. Hyvin tärkeää. Suunniteltiin Vilkun muuttoa mun huoneeseen ja meidän kotiin. Kohta Bärren ja Vilkun kotiin. Hui.

Ihan illalla meni yks sulake, ja sen mukana sähköt eteisestä, mun huoneesta ja vessasta. Nauratti. Vain treffiseura puuttui, kun testasin uutta otsalamppuani [se on aivan mahtava!] ja suomensin enkunsanoja kynttilänvalossa.