IRC-Galleria

Ulkona on kaunista. Tiet liukkauta. Onneksi eilen Merin kanssa todettiin, että mulla on varmaankin kaksi suojelusenkeliä, tai sit jos vaan yks, niin se on kyl tosi iso ja voimakas.

Ajatukset harhailee. Pitää odottaa huomiseen. Olen oppinut Sallalta. Kuuntelin sentään saarnan ja osasin vastata papin kysymykseen. Tenttasi kesken saarnansa, kuunneltiinko evankeliumia..

Yritetään Sarin kanssa sopia, milloin nähdään. Ehkä ensi viikolla, loppuviikosta. Kamalan vaikeeta. Mutta emme luovuta.

Yritän mennä nukkumaan ja nähdä kauniita unia. Asiaa ilman asiaa. Ja ne ajatukset vain harhailee.

Sunnuntaina kun ajelin talvisissa maisemissa kotiin leiriltä ajattelin kulunutta syksyä. Oli hieno syksy. Kaikkine iloine ja suruineen paras syksy pitkiin aikoihin. On tullut naurettua ja itkettyä. Elettyä.

Aina kun sataa ekaa kertaa lunta, koko Etelä-Suomi menee sekaisin, ja kaikkialla on otsikoita siitä, kuinka talvi yllätti. Olen aina nauranut niille. Mutta tällä kertaa se pääsikin yllättämään minutkin. Mulla oli siis kesärenkaat alla vielä silloin sunnuntaina. Onneksi kultainen pikkuveljeni vaihtoi siihen talvirenkaat. Eilen ei missään ollut enää lunta. Mutta tänään sitä tuli taas lisää. Oli kummaa kaivaa autoa esiin kaiken sen lumen alta. Miten voi jo olla lunta ja pakkasta, miten nyt jo piti kaivaa talvitakki esille?

Käytiin Merin kanssa uimassa, kahvilla ja kaupassa. Riemuittiin yhdessä talven tuloa ja ihmeteltiin myrskyä. Olikin ollut ikävä. Talvea ja Meriä.

Kotona nukuin puolentoistatunnin päikkärit. Hupsista. Tänä yönä saan taas varmaan odotella unen tuloa jonkun aikaa, eikä se johdu pelkästään päikkäreistä. Ja aamulla väsyttää. En välitä. Varmasti jaksan huomenna hymyillä.

Päiväkahvi kuistilla yövaatteissa & villatakissa. Ympärillä syksyistä metsää ja omaa pihaa. Pyhärannan koti on nyt toistaiseksi ainut koti, mutta siihenkin alkaa taas tottua.

Ajelen taas strarletillani Reilasta Raumalle, ympäri Raumaa ja Raumalta Reilaan. Pyhärannan mutkaista tietä ajellessa ei tarvitse ajatella ajamista [paitsi silloin, kun on satanut lunta ja itsellä on alla kesärenkaan], kaikki mutkat tuntee ulkoa. Yksi pieni pätkä on päällystetty sen kahden kuukauden aikana, jolloin en käynyt täällä. Ei muita muutoksia havaittavissa.

Käyn maanantaisin jumpassa äidin kanssa meidän vanhalla ala-asteella. Nykyinen korrekti nimitys on alakoulu. En ymmärrä, miksei alakouluja saa sanoa ala-asteiksi. Hölmöt päättäjät, kun tuhlaavat aikaa ja energiaansa erilaisten nimitysten uusimiseen. Mutta jumpassa on mukavaa. On hassua tuntea sieltä melkein kaikki ihmiset. Ikäjakauma on suuri. Ja ihmiset puhuvat minulle ja kysyvät, miksi olen taas täällä. Metsän elämää.

Harjoittelupaikassa viihdyn. Tänään olen tosin viettänyt ansaittua vapaapäivää. Ja vietän vielä huomennakin. Leireiltiin toisen harjoittelijan, Katin, kanssa viisi päivää; kaksi varkkarileiriä putkeen. Löysin itsestäni myös sisäisen varkkatyöntekijän. Koen ymmärtäväni aika paljon siitä, miksi Jeesus sanoi, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapset ovat fiksuja. He eivät purematta niele kaikkea. "Miksi Jumala ei enää puhu meille sillä tavoin, kuin puhui Nooalle?" "Mitä ne sitten söi siellä Nooan arkissa" Jne. Ja kaiken kyseenalaistamisen jälkeen niin monilta löytyy se lapsen usko ja luottamus.

Aina kun olen nähnyt ystäviäni, olen palannut myöhään kotiin. Vaikka nyt voidaan nähdä niin paljon useammin, ei malttaisi lähteä. Tuntuu hienolta, ettei tarvitse enää tavatessa todeta, että nähdään sitten joskus kuukauden päästä taas. Monta ihmistä on vielä näkemättä. Mutta minulla on aikaa.

Asun meidän vintissä. Yli puolet tästä isosta huoneesta on täynnä romua ja toimii varastotilana. Huoneen päädyn olen raivannut itselleni, erottanut sen hyllyllä muusta huoneesta ja kantanut tänne tavaroitani. Tämä on sekoitus vanhoja ja uusia huonekalujani. Ja joku tosi vanha rullaverho ja olohuoneen vanha matto. Kolme äidin ulkokukkasta. Ja uusi patteri, jotta selviäisin talven pakkasista. Mulla on täällä hyvä olla. Netti toimii, kiitos langatonnettiboxinmikälie ja saan olla niin paljon kuin vain haluan omassa rauhassani.

Silti odotan, että tulee lauantai ja ajelen Järvenpäähän.

22.10. Matkalla Järvenpäästä Pyhärantaan.

Kamalan ihania ja ihan kamalia päiviä.

Maanantai oli taas yksi niitä ihania ennalta suunnittelemattomia päiviä, jonka sain viettää ystävien kanssa tekemättä juurikaan mitään. Oltiin tutustumassa Järvenpään seurakuntaan ja jätin pyöräni kirkolle, sillä mentiin Sallan kanssa kauppaan ja sitten haettiin toisesta kaupasta pari banaanilaatikkoa. Mentiin meille ja kun Bärre tuli kotiin, istuttiin edelleen keittiössä, vaikka oli pitänyt mennä hakemaan pyörää. Sallulah jäi sitten meille koko illaksi, koska myös Kutro ja Vilkku tulivat myöhemmin. Kutrolle ommeltiin vetoketju ja Vilkku toi jo kaappeihin omia astioitaan. Salla lähti mun kanssa uudestaan kauppaan, koska halusin Juha Tapion uuden levyn. Ja sitten juotiin teetä, syötiin herkkuja ja katsottiin vielä yhdessä BigBrother.

Tiistaina maalasimme koulussa. Oli mukavaa, kun sai maalata kuten osasi ja halusi, eikä kukaan sanonut, että jokin asia pitäisi tehdä paremmin. Mietittiin tulevaisuuden toiveita ja pelkoja. Kaikkea en sanonut ääneen, mutta ne maalaukset on nyt yhdessä laatikossa tallessa ja joskus kaivan ne sieltä, ja toivon toiveiden toteutuneen. Koulun jälkeen matkustin Marin kanssa junalla Keravalle. Mentiin meidän tutor-tiimin kanssa yhen tiimiläisen luokse. Tehtiin tortilloja ja istuttiin muutama tunti kotoisasti keittiön pöydän vieressä puhumassa.

Keskiviikkona oli viimeiset Porkan tunnit ennen harkkaa. Siellä oli mukavaa, kuten aina. Koulun jälkeen näin ex-kämppistäni Tiksissä. Kävimme syömässä. Parasta Korsossa asumisessa oli tutustuminen Jaanaan. Illalla käytiin Toven, Miran ja Morian kanssa lenkillä, ehkä viimeistä kertaa tolla porukalla. Ja sitten olin teellä Miralla.

Torstaina oli viimeinen koulupäivä. Oli vaikeeta istua koko päivä luentosalissa. Viimeistä kertaa varmaan takarivin mölyjoukoissa, joissa niin kovin hyvin olen viihtynyt. Kun menen takaisin, istun varmaan hiljaa jossain puolessa välissä luentosalia, teen muistiinpanoja ja kuolen tylsyyteen. Luennon jälkeen menin Kutrolle. Tehtiin omenapiirakkaa nuorten aikuisten iltaan. Minä vatkasin osan aineksista ja sulattelin omenoita, joten oli se meidän yhdessä tekemä. Sieltä pyöräilin kirkolle suunnittelemaan nuorten aikuisten leiriä. Toivottavasti sinne tulee niin paljon ihmisiä, että se toteutuu. Keittelin taas kahvia niin, että tippalukko oli päällä. Hupsista. Jonain päivänä opin. Pyöräilin Euromarketin kautta nuorten aikuisten illasta kotiin. Jumitin taas hetken siinä pihassa juttelemassa. Tällä kertaa emme sentään tukkineet tunniksi jalkakäytävää. En olisi halunnut kuulla toisen toivottavan hyvää joulua, mutta kuulin kuitenkin. Tahtoisin hänen tietävän, kuinka mukavaa on ollut häneen tutustua, vaikken sitä osannutkaan siinä sanoa.

Kotona kuuntelin Juha Tapiota ja olin hiljaa vain. Yritin virkata silmälappua, mutten osannut kai keskittyä tarpeeksi.

***

25.10. Kotona vintissä.

Perjantaiaamuna Salla haki mut seitsemältä. Ellin ja Kutron kautta suunnattiin Helsinkiin. Lähdettiin Tallinnaan. Laivamatka kesti kolme tuntia, sitä en oikeastaan välitä enempää edes ajatella. Tallinnassa oli kylmää, mutta pidän siitä kaupungista. Lähdettiin vanhaan kaupunkiin kiertelemään Toomaksen ja marttojen kanssa. En ollut joka hetki niin läsnä kuin olisin voinut olla, mutta toivon heidän ymmärtävän. Ei se tarkoita, etten olisi viihtynyt. Ajatukset vain karkailivat edelliseen iltaan ja tulevaisuuteen. Päässä pyöri miksi ja miten -kysymyksiä. Käytiin illalla syömässä. Naurettiin oikein kunnolla. Siinä hetkessä minäkin olin juuri siellä ja onnellinen. Rakastan niitä ihmisiä. Palattiin yöllä laivalla kotiin. Nukuin suurimmaksi osaksi, en jaksanut kauaa olla sosiaalinen.

Lauantaina menin kotiin nukkumaan. Herättyäni kävin suihkussa ja söin aamupalaa. Mentiin Bärren kanssa kauppaan. Käveltiin Valtsuun kaksin. Muistan kuinka Suski ihmetteli sitä, että me käydään kaksi kaupassakin. Tulen ikävöimään kaikkein eniten niitä meidän tavallisia arkipäiviä. Sitä että mennään kauppaan, vedetään lakanoita, ripustetaan yhdessä mun pyykkiä, laitetaan ruokaa [sillä meidän keittiöön mahtui juuri sopivasti yksi Bärre ja yksi Tiina laittamaan ruokaa], katsotaan telkkaria ja syödään poppareita, juodaan teetä keittiössä, istutaan ihan hiljaa vaan jomman kumman huoneessa...

Salla tuli meille valmistelemaan BigBrother-pikku-pikku-jouluja ja myöhemmin saapuivat muut martat. Olin tehnyt jauhelihakeittoa koko ison kattilallisen. Söimme kaiken. Sitten aloimme pakata. Hetkessä kaikki tavarani oli pakattu. He ovat ihmeellisiä. Pakotimme Sallan ja Bärren kanssa muut mun huoneeseen ja reilun tunnin leikimme BigBrotheria. Vain heidän kanssaan voi leikkiä. He ovat leikkiystäviäni aina vaan.

Teimme ja söimme joulutorttuja, pipareita, glögiä ja puuroa. Availimme ja joulukalenterin luukkuja ja teimme esityksiä, arvailimme toistemme tekemisiä ja muutenkin leikimme taas. Meidän pikkujoulut. Myöhemmin olisi niin hankalaa saada kaikki koolle.

Kaikki jäivät yöksi. Aamulla heräsin ennen muita pakkaamaan loppuja tavaroita. Elli heräsi muista martoista ekana ja alkoi tehdä aamupalaa. Meillä oli herkkuaamiainen lähes valmiina, kun muut heräilivät. Jugurttia, mandariinia, keitettyjä munia, tuoreita croisantteja, kahvia, mehua, teetä, ruisleipää... Ihan paras aamu oikeesti, kyllä Kutro oli oikeassa.

Sitten tulivat äiti ja isä. Joivat kahvia ja sitten lähdettiin tekemään muuttoa. Kaikki kantoivat tavaroita. Kaikki tavarat mahtuivat mukaan. Paitsi ne, jotka jätin tahallani Kaarnapolulle. Tai unohdin sinne. Bärre on jo tehnyt niistä listan. Hassu Bärre. Joimme muuttokahvit, onneksi pakkasessa oli vielä mun ja B:n tekemiä korvapuusteja.

Istuin auton takapenkille kaikkien tarvaroiden joukkoon, enkä nähnyt kunnolla kaikkia alas heiluttamaan tuleita ihmisiä. Itkin hiljaa takapenkillä alkumatkan. Onneksi takapenkki oli niin täynnä tavaraa, etteivät äiti ja isä nähneet sinne. En kaivannut siihen hetkeen kuin ystäviäni.

***

On pakko mennä nukkumaan. Kerron Pyhärannan-elämästäni lisää joku toinen päivä. Mutta haluaisin sanoa kiitos. Kiitos Elli. Kiitos Vilkku. Kiitos Veera. Kiitos Salla. Kiitos Kutro. Kiitos Bärre.

"Voi voi, Tiinalla ei ole enää pöytää", sanoi Bärre äskön. Ei olekaan. Tiina istuu lattialla, läppäri sylissä. Eilen äiti ja isä hakivat kuusi laatikollista, kaksi jätesäkillistä, yhden ison kassillisen, yhden rinkan verran ja yhden peräkärryllisen tavaraa. Vielä on paljon jäljellä. Salla lupasi, että tiistaina voidaan metsästää lisää pahvilaatikoita.

Jumala, perhe, ystävät ja otsalamppu. Siinä tärkeimmät tällä hetkellä. Niin monta itkua ois tullut itkettyä ilman heitä [ ja "sitä" otsalampun tapauksessa] taas tässä menneellä viikolla.

Keskiviikkona järjestimme LN:n KNTO-opiskelijoiden kanssa messun koulussa. Auditorio muuttui taas kappeliksi tunnin ajaksi. Monet sano jälkeen päin, että siellä oli ihanan rauhallista. Niin minustakin, vaikka tietenkin myös jännitti. Mutta kyllä tunsin olevani oikeassa paikassa, kun sukkasillani juoksin alhaalta toivottamasta ihmisiä tervetulleeksi niin ylös omalle paikalleni. Siis oli sellainen "täällä mulla on hyvä olla" -fiilis, ja ehtoollisen jälkeen mietin sadatta kertaa, että mikä hullu pakotus mulla on repiä itseni irti ihmisten seurasta, joiden kanssa viihdyn & paikasta, jossa tunnen olevani oma itseni, vaikka mulla oliskin vanhan opettajanaisen nutturalla hiukset. Mutta on vain "annettava suuren tuulen puhaltaa". En osaa olla lähtemättäkään.

Torstaina katsottiin Bärren kanssa Everwoodia. Bärre nauroi viimeksi sille, että "mä vaan kattelen sun kanssa OC:tä". Mutta tämä "kämppismi" on oikeesti ollut yks hienoimpia asioita kuluneen vuoden aikana. Everwoodin jälkeen tehtiin poppareita ja luettiin enkun tenttiin niin, että mä kyselin ja Bärre vastaili. Tosi hyvä tyyli. Tulen kaipaamaan meidän yhteistä tenttiin lukuakin. Ja kaikkea. Tiedän sen jo nyt.

Perjantaina mulla oli taas jotenkin huono päivä. Harmitti kaikki. Ja murehdin taas kaikkea niin turhaa. Kun tulin päivällä kotiin, itketti rappukäytävässä jo paljon. Mutta kotona odotti kortti Meriltä. Ja kaunis heijastin. Itkin. Ihan vähäisen vain. Ja illalla Meri tekstaili. Ja seuraavana päivänä. Ja Jonsku oli nyt laittanut viestiä tänne... en tiedä, miten osaisin kertoa, kuinka paljon merkitsee, että ne on siellä odottamassa. Ja kertoa sen, että vaikka täältä lähteminen tuntuu vaikeelta, ei tunnu vaikeelta palata Pyhärantaan.

Perjantai-iltana oli torin päättärit. Kaikki ne, joita olisin halunnut vielä nähdä, eivät olleet päässeet paikalle. Syötiin hyvin ja katsottiin improvisaatioteatteria. Ja sanottiin kiitos ja heipat.

Lauantaina pakkasin, tein ruokaa porukoille ja hieman siivosin parveketta. Äiti ja isä tuli hakemaan niitä tavaroita. Juotiin kahvia, syötiin ja roudattiin tavaraa peräkärryyn & autoon. Hymyilin urheasti koko ajan. Sen jälkeen en enää jaksanut hymyillä. En saanut tehtyä oikein mitään. Oli taas niin voimaton olo. Tyhjä. Onneksi mentiin illalla Ellille. Ja onneksi sain olla epäsosiaalinen ihan niin kauan kuin halusin. Lopulta Elli, Salla, Kutro, herkuttelu ja hömppä leffa saivat taas hymyilemän. Pyöräilin otsalamppuni kanssa tyhjään kotiin. Ennen nukkumaan menoa luin Martti Lutherin viisaita ajatuksia. Se mies on mun idoli, jos joku pitää valita.

Tänään oli mun ja Kutron kulttuuripäivä. Aamulla tiskasin [ah kuinka kultturellia]. Sitten poljin Järvenpään kirkolle. Messussa oli porukkaa tosi paljon, koska siellä saarnasi & oli liturgina toinen seurakunnan kirkkoherraehdokkaista. En tiennyt sitä etukäteen, että en osannut odottaa sellaista väenpaljoutta. Mutta se tuntui hyvälle. Kirkko täynnä ihmisiä. Miksei se voisi aina olla niin?

Messun jälkeen pyöräilin Kutrolle. Luettiin Hesaria ja juotiin kahvia. Sitten matkustettiin junalla Helsinkiin. Käytiin naisten äänioikeudesta kertovassa näyttelyssä [joka oli tosi huippu!], kahvilla ja Ateneumissa. Oli monta hienoa hetkeä sen Helsinki-päivän aikana. On hienoa olla nainen ja suomalainen. Niin mietin monta kertaa! Ja löydettiin hieno marmoriveistos. "Amor kiduttaa sydämiä".

Illalla ajelin Bärren mopolla Sallalle. Kynttilän vatvottiin, murehdittiin ynnä muuta mukavaa, kuten Bärre oli ennustanutkin. Ihan sama, vaikka kuulostaiskin säälittävältä. Meillä oli hyvä olla. Tai mulla ainakin.

Tänään messussa tajusin yhtäkkiä, että OIKEESTI muutan viikon päästä. Sitten pääsette viimein kuuntelemasta näitä vatvomisia. Ja sen jälkeen aloitetaan taas muiden asioiden vatvominen...

Ajattelen aina uudelleen ja uudelleen samoja ajatuksia. Mietin muuttoa ja kaikkea. Ihmisiä täällä. En toki harmittele sitä, että ihmisistä täällä on tullut niin tärkeitä, vaikka se tekeekin lähtemisestä monin verroin vaikeampaa. En vaihtaisi pois päivääkään Järvenpäässä. Täällä on ollut niin hyvä olla. Ihmiset ovat ihania. Tänään oli koulussa maha jotenkin kipeä, ja huono olla. Salla antoi särkylääkettä ja osoitti pian ulos ikkunasta. "Kato tonne!" Katsoin. Jotain, mitä halusinkin nähdä. Mutta enemmän kuin sen näkeminen, ilahdutti Salla. Se tietää, se ymmärtää, se välittää. Ja illalla soitti Kutro. Ja ennen kuin se mitään rupesi kertoilemaan omia asioita, joiden takia oli soittanut, kysyi onko jo parempi olla. Pienet asiat on joskus suuria. Ja Bärre joka katsoo mun kanssa OC:tä ja on vaan. Ja Vilkku joka eilen mun kanssa autoili ympäriinsä hakemassa pahvilaatikoita. Ja kaikki. Kyllä ne kai tietääkin, kuinka tärkeitä niistä on tullut.

Olen aloittanut muuttolaatikoiden pakkaamisen. Yksi laatikko on jo eteisessä täytenä. Ja nyt on pakko lukea tenttiin. Huoh. En jaksaisi. Mutta huomenna on taas jotkut koulun hippalot, joissa ajattelin ainakin käväistä. Ja tentti on jo perjantaina. Paljon kaikkea pitäisi tehdä. Sen sijaan istun koneella ja jauhan uudestaan ja uudestaan samoja asioita. Mutta on pakko saada jauhaa. Ymmärrättehän.

Matkapäiväkirja osa 3 - Kotona

Lauantai-illalla lähdetiin siis Kutron mökille saunomaan. Siellä oli hiljaista, kaunista, tunnelmallista ja ihanaa. Aaltojen ääni kiviä vasten, myrskärit, syksyiset maisemat, puusauna, Suomenlippu... Teki hyvää vietää ilta siellä.

Aamulla heräiltiin aikaisin. Veera oli suloinen, kun ei olis millään tahtonut herätä. Ja Kutron ilme oli näkemisen arvoinen, kun se söi pastaa aamupalaksi. Itseänikin väsytti, mutta noilta ihmisiltä saa voimaa hymyillä, nauraa, tiskata ja lähteä liikenteeseen.

Ajettiin vesisateessa Pieksämäelle. Kutro ei ollut ainut, jota jännitti. Puol ykstoista lähti juoksijat liikenteeseen ja me huoltojoukot toki sitten myös. Ajeltiin ympäri Pieksämäkeä, jotta oltiin aina pienin väliajoin ottamassa valokuvia, antamassa juotavaa tai syötävää, laulamassa tai huutamassa Kutrolle. Kun näki Kutron hymyilevän, hymyilytti itseäänkin, ja kun näki, että siihen sattu ja otti lujille, tuli melkein itku itsellekin.

Kutro juoksi koko maratonin ja on nyt meidän kaikkien idoli. Tuntui tosi uskomattomalta, että toinen oikeesti juoksee 42 kilometriä ja vähän päälle (?). Hui. Mutta jos Kutro päättää jotain, niin se myös pitää. Toi kyllä pitäis itsekin oppia!

Puolet porukasta lähti sitten heti maratonin jälkeen kotimatkalle. Minä ja Vilkku ooteltiin et Kutro kävi saunassa ja söi, sit ajeltiin vielä Kutron mummolle ja kotiin, ja sieltä sit vasta lähdettiin kotimatkalle. Autossa oli mukava olla. Juteltiin, kuunneltiin radiota [välillä lisättiin volymea tuntuvasti, kun tuli hyvä biisi] ja oltiin vaan. Pysähdyttiin yhelle apsille ja juotiin Kutron mummon tarjoamat teet. Kutron mummo on kyllä kultainen.

Kaikkia kamoja ei ole vieläkään purettu. Ehtiihän sitä.


***

Tänään.


Oltiin aamulla pitämässä dialogi-pedagogiikan mukaista uskonnontuntia paikallisella yläasteella.. Mitä enemmän pääsee käyttämään diapedaa, sitä paremmalta se tuntuu, vaikka totta kai on ongelmia ja puutteita siinäkin.

Sitten siirryttiin omalle koululle ja purettiin vähän päivää.. mietittiin tavoitteiden saavuttamista ja muuta. Partiossa on kyllä saanut oppia niiin paljon!

Jäätiin Tanjan kanssa kaksin ootteleen meidän keskiviikon messun saarna-ryhmän kokoontumista. Puhuttiin paljon. Uskosta ja kaikesta. Teki taas hyvää. Olen taas hirveesti miettinyt muuttamista, Japaniin lähtemistä, ihmisiä... kaikkea. Tanja osas valita oikeita sanoja. Ja mä tajusin, että tavallaan on ehkä hyvä muuttaa Pyhärantaan ennen Japaniin lähtöä. Täällä elämä on tietynlaista, sellaista tosi menevää tai jotenkin. En tiedä, miten osaisin täältä lähteä Japaniin. On ensi hyvä siirtyä vähän kauemmas. Pyhärannasta pääsee tänne vielä vierailulle. Pyhärannasta osaan jo lähteä. Olen lähtenyt sieltä Brasiliaan ja Järvenpäähän. Ja tiedän, että vaikka lähden, niin silti tietyt ihmiset pysyy mun elämässä, eikä millään muulla sitten olekaan merkitystä.

Ja kaikki murheet voi jättää Jumalalle. Ne keskeneräiset jutut, asiat jotka askarruttaa. Kaiken. Ja kun lähden Japaniin, saan varmasti lähteä rauhassa, sanoi Tanja.

[Suunniteltiin me sitä saarnaakin, ja suunnitelmat vaikuttaa hyviltä. Ja nyt yritän alkaa tehdä kaiken maailman miljoonia asioita, jotka tarttis tehdä liittyen muuttoon / arkeen / kouluun.]

Mikä päivä.

Aamulla heräsin outoihin ääniin. Kutro oli pakastimella siirtelemässä tavaroita. Tämä koti on niin Kutron koti ja joistan asioista huomaa, että Kutro on järkännyt. Kutro oli jo keittänyt aamukahvit, Veeran kanssa ihmeteltiin aikaista heräämistämme ja alotettiin kahvilla.

Lähdettiin Joroisten [taivutetaanko näin?] keskustaan. Oltais menty hampparille, mutta paikka on lauantaisin kiinni. Käveltiin sitten keskustassa, katseltiin kaunista puukirkkoa ja aloitettiin valokuvien otto. Kaunista, kaunista, kaunista. Mäkiä. Lupailin jo, että voisin muuttaa Joroisiin.

Sitten ajeltiin Varkauteen. Mentiin ABC:lle syömään, koska ei saatu hamppareita. Mahtavaa. Viimeksi olen syöny apsilla mummun ja ukin kanssa. Tää on ollu aika mummoilureissu. Sieltä vietiin Veera mummolleen ja me muut mentiin Varkauden keskustaan. Kerettiin käymään kahessa kaupassa, sitten kaikki meni kiinni. Onneksi nää tytöt keksii aina tekemistä! Käveltiin rannassa ja otettiin hurjasti valokuvia. Löydettiin miehiä. Eivät vain nekään vieneet mun ajatuksia muualle..

Käytiin Prismassa kahvilla ja kaupassa. Haettiin Veera. Tankattiin. Ajettiin yhelle onnettomuuspaikalle. Itkin melkein, vaikken tuntenut tietenkään ketään. Sitten Kutron mummolaan. Kutron mummo oli tosi mukava. Saatiin suklaata ja Bärre löysi uuden koiraystävän. Siitä lähti karvoja samalla tavalla kuin Tovestakin, vaikka se ei kyllä haukkunut senkään vertaa kuin Tove.

Nyt ollaan taas täällä Kutron kotona. Ja lähdetään saunomaan. Ihanaa elämää. Vilkun takapenkillä istuessa ajattelin vain, että mä pakahdun, niin kuin Kutro aina sanoo.

Olohuoneessa mietitään, miten Pieksämäki täälläpäin lausutaan. Naurua, naurua, naurua. Ihanaa. En voisi kuvitella tälle viikonlopulle mitään parempaa tekemistä. Varsinkin kun Järvenpään juomavedessä on jotain vikaa.

Aamulla Bärren äiti tuli käymään. Haki Toven ja teki meille ruokaa. Ihanaa. Sitten pakkauduttiin Vilkun ja Sallan autoihin ja lähdettiin matkalle. Maisemat oli tosi kauniita. Auringonpaistetta synkkien sadepilvien lomasta - värit oli tosi upeita. Ja sateenkaari nähtiin monta kertaa. Satoi välillä ihan mielettömästi, ei tahdottu nähdä metriä kauemmas.

Pysähdyttiin kahville välillä, ihmiset katto meitä hieman pitkään. Meidät huomataan kyllä aina missä vaan ollaanki. Hupsista. Mikkelissä käytiin kaupassa, oli taas tosi loistavaa. Bongattiin ilmotustaululta sellanen maraton-ilmoitus, ajateltiin sinne suunnata sunnuntaina..

Palaan muiden pariin. Oloni on jotenkin epäsosiaalinen. Ajatukset muualla. Mutta olen onnellinen täällä näin, ystävieni kanssa. Ja kyllä he ymmärtää, jos ajatukset on muualla. On ne vaan niin ihania!

Kaikki menee, niin kuin on tarkoitettu, sanoo Kutro. Minä istun eteisen lattialla Tove sylissä, ja mietin, etten halua muutta pois kodistani. Silti tiedän, että mua tarvitaan Japanissa, ja että mut on sinne kutsuttu. Silti ei voida olla ihmettelemättä, miksi kaikki asiat menee niin kuin menee ja jotkut asiat tapahtuu silloin kun tapahtuu. Vaikka juurihan tästä eräässä tienhaarassa tuli puhuttua... että vaikka jossain hetkessä jonkun oven sulkeutuminen tuntuu epäreilulta ja ikävältä, mutta sitten aukee uusi ovi. Ja jälkeen päin saa huomata, että niinhän kaiken pitikin mennä.

Haluan olla pieni lapsi ja luottaa Isään sellaisella lapsen uskolla. Minusta pidetään huolta.

En osaa pukea ajatuksia sanoiksi.