IRC-Galleria

Mielialanvaihtelut on kerrassaan ihastuttavia. Eilinen ilta oli sellasta hassua aikaa taas. Piristyin, kun kävimme Bärren kanssa hänen henkilökohtaisella Mintullaan teellä. Sitten tulimme kotiin saunaan. Puoli kymmeneltä sain puhelun, joka sai kaiken taas tuntumaan kovin epäreilulta, mutta onneksi Aakkos-ystäväni olivat paikalla ja sain purnata heille.

Tänään vietimme kevättä. Koulussa lievä hysteeria jatkui siitä mihin se eilen oli jäänyt. Sain erään syntymäpäivälahjan osan 1 valmiiksi. Elli oli muistanut ottaa jalkapalloeläimensä mukaan, minä en. Joten istuimme takarivissä pelaamatta.

Luennoitsija perui iltapäivän [ja huomisen aamupäivän!] luennot, joten päätimme pitää tiimipalaverin ruokalassa [todelal tehokkaasti käytimme aikamme!] ja sitten lähdettiin Artun ja Kutron kanssa melkein-ulkomaille-Lidliin ja tankkaamaan [oli melko monimutkaista sekin]. Koska aurinko melkein paistoi, haimme jätskit ja menimme rantaan syömään [sekin mutkien kautta... kuinkas muutenkaan]. Ilma oli hieman jäätävä, mutta mehän emme välittäneet. Romanttista tunnelmaa tuli vielä pilaamaan kaivon [tai järven??] tyhjennys auto, joten heitettiin Arttu MSO:lle ja mentiin Kutron kanssa sen luokse kahville. Huomasin, että olin kyllä todella kaipaillut Kutron seuraa tässä viime aikoina.

Sieltä suuntasin Venlalle, eksyilemättä. Reetta vain nauroi mulle. Nauroin takaisin ja keskustelin Venlan kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Siellä kahvittelin myös ja tulin hakemaan Bärreä ja Tovea. Lähdettiin taas Kutrolle, jossa oli tämän kevään ekat lettukestit. Siellä me sitten istuttiin ja naurettiin ja naurettiin...

Tulevaisuuskin näyttää taas jotenkin niin avoimelta ja mahdollisuuksia täynnä olevalta. Ja ehkä taas ihan pikkasen olen osannut tänään elää enemmän tätä päivää.

Koulussa oli tänään ihan hysteerinen päivä. Naurettiin ja halailtiin. Näytettiin salaisia käsimerkkejä, kieltä ja muita käsittämättömiä juttuja. Oli mahtava palata kouluun. Ei ehkä koskaan kouluunpaluu ole tuntunut näin mukavalta. Kummallista. Ja etukäteen en edes odottanut sitä yhtään. Mutta jo hetkessä tunsin olevani niin omieni parissa taas...

Purimme harjoittelua koko päivän. Sosiodraamaa oli hieno tehdä, mutta nyt en haluaisi yhtään alkaa kirjoittamaan harjoitteluraporttia. Tiedän, se olisi pakko tehdä. Ehkä jonakin yönä vielä. En jaksaisi ajatella. Harjoittelu tuli tavallaan nollattua ja unohdettua neljän päivän aikana Mannerlahdessa, partionjohtajien peruskurssilla.

Nyt pitäisi sitten jotenkin saada itsestään irti sen harjoitteluraportin verran. Kirjoittaa se ja palauttaa. Käydä vielä kolme päivää TT:tä. Ja sitten, harjoitteluohjaajan sanoja lainaten, unohtaa siitä kaikki se, joka ei musta ole hyvää ja mun työhön ja otteeseen sopivaa. Sama tavallaan pitäisi osata tehdä pj-kurssin suhteen. Käydä niitä asioita läpi, sitten pitää sieltä ne onnistumiset ja hyvät uudet ideat ja sitten unohtaa loppu. Mutta kurssi ei ole vielä ohi, varsinaiset palautekeskustelutkin käymättä... joten ei aivan vielä.

Ja sitten kaiken päätteeksi sitä miettii, että mitäköhän tulevaisuudessa taas tulee tapahtumaan.. mihin suuntaan tie kaartaa... kuka opettaisi taas elämään paremmin tässä hetkessä?

Kevät-kevät-keeevät... <3 Aamulla, kun ajoin töihin, oli vielä kylmää. Iltapäivällä oli lämmintä. Ja kesärajoitukset!! Jeah. Huomenna vielä moottoritietä harjoteluun.

Hain Kutron harjottelun jälkeen, kävimme kaupassa ja tulimme meille. Teimme puolen tunnin lenkin Toven kanssa. Sitten istuimme parvekkeella hetken. Ensimmäistä kertaa. Kevät on oikeesti jo tullut. Ja kesä tulee!

Luulin, ettei minulla ole ikävä tiimiäni. Eikä kouluun muutenkaan. Mutta kun idea.onniliinit jälleen valloittivat kaksiomme, huomasin, että on ihana taas palata tiistaina kouluun.

Nauroimme. Vittuilimme. Nauroimme. Joimme kahvia ja teetä ja vettä. Nauroimme. Leikimme Toven kansa. Nauroimme. Ja teimme vähän tehtävääkin...

Ilta venyi luvattoman pitkälle taas. Pitäisi pakata ja mennä nukkumaan. Aamulla väsyttää, tiedän sen. Mutta onneksi siitä huolimatta en tehnyt tehtävää yksin. Piristysruiske tähän viikkoon. Kiitos.

"Mä en ainakaan haluis tollasia kaljuraitoja..."
"Siis millasia?"
"Tollasia kun tolla tossa kuvassa..."
"Anna mäkin katon... joo emmäkään.. hmm.. toi on muuten mun entinen poikaystävä!"

Tämän takia on ihan parasta, että on mummu, joka pyytämättä tilaa vanhan kotiympäristön paikallislehden pariksi kuukaudeksi synttärilahjaksi. Mummu on rakas ja korvaamaton. [Ne hiukset oli edestäpäin btw ihan kivat. Sopii.]


Uuden kotipaikan paikallislehdestä voi lukea viidessä minuutissa aamukahvin yhteydessä päätöksestä, jonka tekemistä on joutunut edellisenä iltana kuuntelemaan yli kaksi tuntia. Ellei opettajamme olisi ajatellut toisin, valitsisin lehden. Minusta ei taida koskaan tulla politikkoa. Vaikka koskaan ei kai pitäisi sanoa ei koskaan.

Oikeasti on vielä miljoon asiaa tehtävänä ja herätys taas aivan liian pian. Pakko palata fiksuihin juttuihin.

Luin eilen monta tuntia vanhoja päiväkirjojani. Olisi oikeasti pitänyt tehdä monta muuta asiaa. Mutta halusin lukea. En muistanutkaan niitä kaikkia asioita. Sitä, kuinka joskus pelkäsin. Ja kuinka vaikeata oli luopua.

Nyt istun keittiössä. Tähän aikaan päivästä täällä on paljon valoisampaa kuin 'olohuoneessa'. Kumpa kevät tulisi pian. Odotan sitä, että keskustaan ja kouluun pääsee pyörällä. Ja että talvivaatteet saa tunkea johonkin muumihuoneen perukoille. Ja että voi taas käyttää keltaista takkia ja vaaleanpunaista bleiseriä. Ja lisääntynyttä valoa jaksan ihmetellä ja ihastella joka päivä.

Viime viikonloppu Pyhärannassa rauhoitti mieltä jotenkin kummasti. Vaikken kauaa kerennyt kotona olemaankaan ja vaikka sudariretkistä on rauha aina kaukana. Mutta silti. Nautin niistä lyhyistä hetkistä kotona. Ja viihdyin Merillä ja Laurilla. Oli mukava olla pitkästä aikaa pienellä porukalla. Oli aikaa jutella Merin kanssa.

Viime viikko meni nopeasti. Maanantaina ajoin Turkuun ja takaisin, tiistaina pelasimme junapeliä med A & B, keskiviikkona käytiin Sallan kanssa uimassa ja syömässä, torstaina kokoustettiin Järvenpään srk:n opiskelijatoiminnan merkeisä... ja yhtäkkiä olikin taas perjantai.

Bärre on ollut Haminassa viikonlopun ja minä olen viettänyt aikaa itseni kanssa. Eilen tosin piipahdin taas lapsenvahtinakin. Olen nauttinut tästä hiljaisuudesta. Siivonnut ja järjestänyt, herkutellut, katsonut uudestaan viimekertaisen Everwoodin [Bärre nauroi torstaina, kun sanoin, ettei tarvitse lopettaa nauhotusta vaikka tulinkin kotiin], nukkunut paljon, lukenut niitä vanhoja päiväkirjoja ja saanut tehtyä jotain koulunkin hyväksi. Mutta silti on mukavaa, että Bärre ja Tove palaavat tänään kotiin. Kohta ei enää taas tarvitse tulla koskaan tyhjään kotiin.

Myyn kesän lättyjä Helsingin kauppatorilla [kiitos Salla!]. Tervetuloa kahville.

Kävin allergiatesteissä. Viisitoista pitkää minuuttia istuin ja tuijottin nro yhdeksää. Siihen ei noussut näppylää. Eikä mihinkään muuhunkaan kohtaan. Lääkäri oli eri kuin viimeksi, ja ihmetteli, miksi olin edes tulluut allergiatesteihin. Totesi kyllä lpuksi, ettei testi tietenkään sataprosenttinen ole.

Kummaa kummaa kummaa. En muuta osaa kuin ihmetellä. Ehkä kokeilemme myöhemmin tuoda Toven taas tänne. Ja katsomme, alanko taas niiskuttaa.

"Koira lähtee, kissat jää". Sanoi B. eilen illalla ja se merkitsi paljon. Mutta ehkei koiran nyt tarvitsekaan lähteä.

Ehkä ehkä ehkä.

"Olkaa hiljaa ja menkää kotiin!"
"Mut mä asun täällä."
"Ja mä."
"Ja mä."


Harjoittelussa sain kuulla olevani topakka. Hissanope sanoi joskus tomeraksi. Kai sitten olen jotain sellaista.

Kävimme Hesessä, koska olimme surullisia Toven lähdön takia. Arttu sanoi, että perseemme leviävät, vasen pakara vielä ehkä vähän enemmän, mutta sehän ei meitä haittaa. [Tai ei minua ainakaan] Piristyimme sitä paitsi. Viimeistään Prismassa. En muista nauraneeni pariin päivään sillai kunnolla ja oikeesti. Nyt nauroin.

Käytiin saunassa ja sen jälkeen päästettiin toinen pojistamme sisälle. Toinenkin tuli hetken päästä. Syötiin jotain kookosjuttuja [luulin aiemmin, etten pidä kookoksesta, mutta ovatpahan nekin ajatukset kadonneet] ja juotiin kuka mitäkin.

Nyt olen jo piristynyt todella huomattavasti perjantaisesta olotilasta. Kiitos S, S, S, A, M, B, V. Lav juu. Miau!

" Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleill
ja aika olla erosa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.

[Saarnaajan kirja 3:1-8]

***

Tove lähti tänään. Eteisessä on taas matto. Luopuisin kaikista matoista loppuelämäkseni, jos se lääkäri voisi torstaina sanoa, että kaikki ovatkin erehtyneet.

Pitää ottaa päivä kerrallaan. Uskoa, että kaikki järjestyy. Syksyyn asti jatkan asumistani täällä. Sitten mietitään uudestaan. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä silloin on tilanne.

Päivät ja viikot vain kuluvat. En ole aikoihin kirjottanut mitään "kunnollista". Viikko sitten viikonloppuna vietettiin perjantaina mun synttäreitä meillä. Leikkikavereideni lisäksi tänne tuli kolme oikeatakin ystävää. Nyt nimet saivat taas kasvoja. Olen puhunut molemmin puolin heistä paljon toisilleen. Kaikki kun ovat nykyisin niin tärkeitä.

Silloin lauantaina suunnattiin oikeiden ystävien + Bärren kanssa Vantaalle. Näytin heille missä asuin ennen ja sitten huristelimme Jumboon. Suski: "Mä olen kyllä aika ylpeä susta, kun et eksynyt yhtään". Kiitos vaan. Olen kyllä melkoisesti petrannut siitä, kun ollaan viimeksi Suskin kanssa autoiltu Vaantaalla. Illalla käytiin vielä katsastamassa Järvenpään yöelämää, tosin aika lyhykäisesti.

Sunnuntaina hassut ystäväni lähtivät. Me pelasimme Bärren, Artun ja Sallan kanssa junapeliä. Vietän nykyisin sunnuntai-iltani mieluiten niin. Junapeliä leikkikavereiden kanssa. Jeah.

Viime viikko on melkoisesti hämärän peitossa. Muistan kyllä loppuviikon. Sen, kuinka iloinen olin vielä torstaina. Venla, Reetta ja Sari kyläilivät. Sain ihania keltaisia lahjoja, Tove ja Reetta katselivat lumoutuneina toisiaan ja aika kului mielettömän nopeasti. Oli niin hyvä olla. Ja sitten sen jälkeen junamatka Tiksiin ja lääkärikirjat kirjastossa. Pudotus. Ilta ei ollut kovin hilpeä. Ja perjantaipäivä - no, siitä jo tiedättekin.

Viimeisimmän päiväkirjamerkintäni jälkeen lähdin Helsinkiin hakemaan Saria. En taaskaan eksynyt. Istuskelin hetken Venlalla ja sitten lähdettiin ajelemaan Pyhärantaan. Ajomatka teki hyvää. Sarin kanssa on hyvä matkustaa. Pysähdyimme pari kertaa ja Sari tarjosi pullakahvit. Mieliala koheni hurjasti sen neljätuntisen aikana. Kiitos ystävä rakas.

Illalla hain Mikon Raumalta ja tehtiin äitin kanssa pitsaa. Suski ja Meri tulivat illalla kyläilemään. Meri oli jo ollu menossa nukkumaan ja pessyt hampaansa. Mutta silti se tuli ja söi pitsaakin. Ja Suski vei meidät retkelle meidän kuistille. Istuttiin puoli kahdeltatoista ulkona ja Suski veisti kirjeenavajaa.

Lauantain ja sunnuntain retkeilin vartiolaisten kanssa. Retket on aina mukavia. Kotona Reilassa söimme synttäreideni kunniaksi poronkäristystä. Kotona Järvenpäässä söimme äidin tekemiä korvapuusteja ja join Suskin porukoiden tuomaa guaranaa. Ja pelasimme vielä vähän junapeliä. Arvattavasti aamulla väsytti.

Tänään teimme kevätsiivouksen. On vain koitettava olla miettimättä tulevaa liikaa.

Toivoin niin, että olisin ollut vain vainoharhainen. Että kodin lääkärikirjat ovat juuri sitä varten, että voi keksiä itselleen tuhat ja yksi tautia. Ettei niiden perusteella oikeasti voi ruveta diagnosoimaan mitään.

Mutta se kiltti lääkäri-setä [joka teititteli mua - tällaisena päivänä ilot on revittävä pienistä asioista] oli sitä mieltä, ettei tässä asiassa ole juurikaan epäilyksen aihetta.

Koira-allergia. Paskapaskapaska.

Menen vielä ensi viikolla testeihin. Tapahtuuhan niitä ihmeitä. Tänään en vain oikein jaksa uskoa ihmeisiin.

En halua muutta pois täältä. En myöskään halua asua täällä kenenkään muun kuin juuri Bärren ja Toven kanssa. Bärre eilen Artulle keittiössä [olin menossa suihkuun, mutta kyllä minä kuulin]: ".. kävin Lidlissä ja ostin herkkuja lohduttaakseni Tiinaa..."

Kaikki olikin vähän liian täydellistä.

Tove ei ymmärrä, miksi itken. Enkä edes voi antaa sen nuolla kyyneleitä pois poskilta.

Viime yönä mietin, että kaikella kyllä on tarkoituksensa. Me ei vaan tajuta kaikkia Jumalan suunnitelmia. Vähän kuin pienet lapset. Lapsi ei ymmärrä, miksi äiti tai isä tekee jotain asioita. Usein saattaa harmittaa. Miksei voi olla menemättä päiväkotiin ja miksei karkkia saa syödä joka päivä?

Miksei kaikki voi jatkua niin kuin ennenkin?

"Siinä seisot uuden kilometripylvään päällä.
Seuraavaa ei vielä näy ja edellinen painuu horisonttiin.
Siinä seisot kädet taskussa,
taskut täynnä muistoja.
Mietit onko siitä niin kauan..
Katsos ympärillesi, ja huomaat:
Kyllä, niin se on.
On täytynyt kulua aikaa saada kaikki nämä ystävät!"

Kauan siihen on mennytkin. Oikeat ystävät / kaverit <3.

JonskuVeeraSuskiMeriLauriHenkkaJaniMikko. Kiitos.



Marttaisista onnitteluista kiitos VilkkuVeeraKutro. Leikkikaverit tuovat iloa elämään.



"Ystävät ovat Jumalan tapa huolehtia sinusta"

Vittuiluista & pehmittelyistä & muumimukeista ja muista kivoista tavaroista, kiitos BärreSallaArttu. Hömpät. Onneksi keittiön pöydässämme on nyt neljä tablettia.