IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Kesä alkoiLauantai 04.08.2007 09:44

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Elokuun alkaessa alkoi myös kesä. Helteet tulivat jatkuakseen pitkälle ohi koulujen avautumisen. Saammehan edes me vanhukset nauttia lämmöstä, joka ei vanhan kansan sanonnan mukaisesti luita riko.

Kesän alkamisen myötä vauhdittui myös mökkiremontti. Ensimmäinen neljännes kattoa naputeltiin paikalleen eilen Sanskun ja Jussin suosiollisella avustuksella. Ja ihan oikeasti heistä on hommassa suuri apu. Etenkin kun vanhan, lihavan miehen polvet eivät kestä jatkuvaa portaille ja alas loikkimista.

Valmiiksi omassa pihassa maalattuja, tai siis saunasuojattuja, lautoja iskettiin kattoon jo puoli lappeellista. Tänään jatkuu usien lautojen maalaus ja huomenna ehkä taas niiden kattoon lyönti. Jos vaikka katon ja päätykolmiot saisi ensi viikon aikana naputeltua. Niin pääsisi uunin ja muurin kimppuun. Niin sekin homma etenee.

Kesän myötä vauhdituu myös mattojen pesu. Omaan ammeeseen pistettiin eilen ensimmäisä mattoja likoamaan, Punkaharjun mattojenpesupaikalle olisi tarkoitus suunnistaa ensi viikolla.

Matojenpesupaikoista tuli muuten mieleen tämä savonlinnalainen pöyristytävä suhtautuminen mattojen pesuun puhtassa Saimaassa. Ei ritä se, että melkein jokaisessa mökkirannassa lutrataan mäntysuopien ja vahvempienkin aineiden kanssa. Vaan saaristokaupunkikin syyllistyy ympäristörikokseen. Tarjoamalla asukkailleen matonpesupaikkoja suoraan järvessä. Ei uskoisi olevan mahdollista enää 2000-luvulla mutta niin vain on.

Joskus hetkittäin hävettää olla savonlinnalainen ja tämä on yksi selainen kohta.

Eilen käytiin muuten iltavierailulla Jannan riparilla. Jossa törmäsimme iloiseen ja onnelliseen lapseen. Aina se Jeesus-leirikin kotiolot voittaa. Tämä kun on toisinaan yksi maanpäällinen helvetti. Josta veimme nyt muistutuksen Jannan leirille. Viiden lapsen ja kahden aikuisen muodossa. Ei ihme, että Jannan jäi hymyssä suin leirille meidän poistuessamme.

Kovin tuntui olevan toisenlainen leiri kuin isosiskon viimekesäinen vastaava leiri. Jonka myös isosisko huomasi. Ollen osin kateellinen mutta ennenkaikkea onnellinen pikkusiskon puolesta. Ja itsekin innostunut uudelleen isoiskoulutuksesta.

Että jos vaikka hänkin vielä pääsisi mukaan...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.