IRC-Galleria

Peli: Diablo III

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2012

Hulluus. Vanha hulluus ei muutu koskaan. Ei edes yli 12 vuodessa. Olen niitä henkilöitä joita aikoinaan puraisi se kuuluisa Diablokärpänen kakkosoasn ilmestymisen myötä. Toki pelasin sen ensimmäisenkin Diablon lisäosineen, mutta se ei saanut minua ihan täysin pauloihinsa. D2 oli se peli joka siivitti minun pelaajanuraani eteenpäin vuosikausiksi. Väliin saatoin innostua jostakin muustakin toimintaropesta mutta aina palasin häntä koipien välissä takaisin ison D:een pariin. Pelasin tuota legendaarista pelia aina siihen saakka kun ensimmäiset huhut kolmannesta osasta saapuivat ja eräs toinen toimintrope lähestulkoon vei sydämmeni (Titan Quest). Mutta pelaajan sydämmeen ei mahdu kuin tasan yksi mörppi ja tasan yksi toimintarope ja se on ollut aina kunnigas Diablo. En ole edes varma siitä olenko tuon rakkauteni tähden kovinkaan jäävi optimaalisesti arvostelemaan tätä peliä. Yritetään kumminkin.

Olen pitänyt aina toiminnallisempien roolipelien verrokkina D2:sta ja miksen sitä tekisi nytkin kun tarkastelen sen pikkuveljeä kolmosta. Päällisin puolin ne vaikuttavatkin saman jatkumon peleiltä ulkoisesti ja sisäisesti. Mutta totuus ei ole ihan sitä miltä ensialkuun näyttää. Ensimmäisenä tulee mieleen se valtaisa nettihöpinä pelin liian värikkäästä ulkoasusta ja olin itsekkin sitä mieltä ettei D:eestä saa tehdä mitään korealaistyylistä söpöropellusta. Sitten näin ensimmäiset vidopätkät ja kuvakaappaukset. En voinut kuin ihmetellä mistä se valtava halloo söpögrafoista oikein nousi. Eivät ne kuvat nimittäin näyttäneet minun silmiin miltään halinallejen piknikeiltä. Toinen mieleen tuleva seikka on se kauhea itku ja hammasten kiristys pelin ilmestymisen jälkeen. Osittain toki syystäkin, sillä suuri joukko ihmisiä ei päässyt pelaamaan alkuun ollenkaan palveliemien ollessa totaalisesti tukossa. Mutta sitä kyllä ihmettelen suuresti. Sehän oli alusta lähtien selvää että peli vaatii kuten mörpit sisäänkirjautumista ja jatkuvaa nettiyhteyttä jotta pääsee mättömään ötöjä turpaan. Silti suuri joukko itki natsistista piratismikamppanijaa joka syöksee kaikki pelaajien oikeudet kaivoon. No myönnettäköön näin jälkiviisaasti että kyllä sen Blizzardin ehkä olisi pitänyt valistaa tavallista kansaa ennen julkaisua oikein kädestä pitäen, ettei se olisi rekisteröitynyt vain pienen elitistisen nörttipoppoon tietoisuuteen. On tosin hassua että miksi peli vaatii yksinkin D:eetä nauttivilta fyysisen levyn ostaneilta asiakkailta sitä sisäänkirjausta, kyllä sen ymmärtää niiltä jotka päätä pahkaa ryntäävät moninpeliin kaverit kintereillään. Ehkä se on sitä natsistista ja äärimmäistä piratismin vastustamista. Tietääkseni Blizzart ei ole näistä seikoista huolimatta täysin onnistunut kitkemään pelinsä laitonta kopiointia. Eli metsään meni.

Pitkästä alustuksesta lähdemme etenemään kohti synkkää Tristramia hiirikäsi nykien ja jännetupentulehdukset paukkuen. Alun uusista jutuista huolimatta pian selviää että vanha kunnon jännetuppimeganiikka on tallessa ja muutkin perussäännöt löytyvät uuden kuorrutteen alta. Nimittäin pääpaino on lähinnä tappamisessa ja tavaran kahmimisessa. Siinä sivussa hahmon tasot nousevat, juonentapainen kulkee taustalla ja turpiinvetoympäristö vaihtuu tasaisin väliajoin toiseen. Alun ihastus vaihtuu kumminkin shokkireaktioon viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kykypuu on menty tupeksimaan aivan toisenlaiseksi kuin suuressa ja mahatavassa edeltäjässä. Missä on se näennäinen vapaus valita itse. Pienen masentuneen hetken jälkeen kumminkin opin elämään uuden kykypuun varassa ja kahlaan läpi ensimmäiset vaikeustasot ilman mitään erotyisiä vaikeuksia. Vasta Viimeisellä vaikeustasolla haaste puskee niskaan ja on jo hiukan mietittävä miten demoninmetsästäjän kykypuusta ja varustuksesta saa toimivamman kokonnaisuuden. Onkin aika kummallista miksi seuraavallakin hahmolla pitää aloittaa ensimmäiseltä vaikeusasteelta, eikö olisi suotavaa että jos kantti kestää niin menee vaikka kovimpaan paikkaan sillä mopoimmalla ukolla.

Hirviökaarti on osakohtiin jo edellisistä osista tuttua. No vaikka samat luunrangot luuraavatkin nurkissa on ympäristöt sentään alun "nostalgia-alueen" jälkeen aikatavalla erinnäköisiä. Ympäristöt ovat mukavan vaihtelevia vaikka en pitänytkään loppupuolen taivasvaltakunnassa raahustelua kovinkaan maittavana antina. Pimeä fantsu ei vain meielstäni istu moiseen ympäristöön.

Matkan varrella suoritettavat tehtävät tulee ikäänkuin vahingossa suoritetuiksi ja ne sivupolutkaan eivät koidu massiivisiksi etenemisen estäjiksi. Eli ei ole oikeastaan mitään erityistä syytä juosta päätä pahkaa maaliin ainakaan ensimmäisellä kieroksella.

Varusteita löytyy joka kokoa ja näköa ja hahmoluokille vielä kaupan päälle omat romut. Varusteiden suuresta määrästä huolimatta tuntuu lähestulkoon hassulta kuinka harvoin omalle ukolle sattuu juuri oikean hahmoluokan varuste tippumaan. Olen pelannut kahdella eri hahmolla ja kummankin kohdalla sama ongelma toistuu. Mutta ei hätää jos ei möröiltä irtoa kunnon kamaa voi aina opetella sepän luona itse valmistamaan omat romut ja jos sepänpajankaan tuotokset eivät kiinnostu on syytä marssia kipinkapin pelin sisäiseen markettiin josta löytyy sekä pelin leikkirahaa että oikeaa rahaa vastaan sopivaa hansikasta, korua ja miekkaa. Jopa siinä määrin että, tuntuu liiankin helpolta lähteä ostelemaan uutta kamaa sen sijään että odottaa että josko sattuis jutakin bronssia kiiltävämpää irtoamaan örrimöykyiltä.

Pelin ulkoinen anti on hienoa, jopa peräti taiteellista. Äänimaailma musiikkeineen toimii mainiosti ja lisää tunnelmaa, no toki pitemmän aikaa väännettyäni kaipaan toisenlaistakin musiikkia piristämään turpakäräjiä. Ääninäyttelijät puolestaan yrittävät olla liiankin kanssa nimenomaan fantasiahahmoja ja se särähtää korvaan. Tekniikka on suurimmalta osalta toimivaa, mutta toisinaan vieläkin hahmoni varppailevat ja se tuntuu jotenkin hassulta sillä nettiyhteyteni ainakin pitäisi olla tarpeeksi nopea. Eli HC-hahmoa en uskalla ainakaan vielä koettaa, varppaus väärässä paikkaa voi koitua kohtalokkaaksi.

Olen pelistä hyvin hämmentynyt ja ristiriitaisissa tunnelmissä päätän arvosteluni. Nimittäin ehkä odotin liikaa D2 kaltaista kykypuuta ja hahmonkehitysmallia. Ei pitäisi ikinä liian innokkasti odottaa jotakin, sen suurempi kolaus sen suuremmat ennakkoodotukset. Kaikesta huolimatta en kumminkaan ole kokopettynyt tuotokseen ja luulen tästä löytyvän tuleville vuosille vielä paljon huvia. Mutta kyllä kuningas Diablo 2 pitää aina paikkansa sydämmessäni. Kauan eläköön kuningas valtaistuimellaan, vain aika näyttää kuinka kaus pikkuveljesi siivet kantavat nykyisen pelaajasukupolven sydämmissä.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Kuninkaan uudistettu versio niin hyvässä kuin pahassa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand