IRC-Galleria

Peli: Darksiders

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3, Cloud

Julkaistu: 2010

Massiivisen ja erittäin halvan THQ-kokoelman joukosta löytyy helmi jos toinenkin. Tietenkin kyseisen peliyhtiön parhaimmisto on roolipeleissä, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Mutta se ei ole koko totuus. Kyseinen firma on nimittäin pukannut eetteriin mm erinnomaisia toimintapelejä. Darksiders on näistä parhaimpia pelaamiani tapauksia. Ilmestyessään tämä teos jäi jostakin syystä tajuttoman vähälle huomiolle. Vasta kakkososa sai minutkin heräämään vaikka seuraan aika tiiviisti pelimaailmaa.

Darksidersien ensimmäisessä osassa saamme ohjastettavaksemme yhden neljästä tuomion ratsumiehestä. Kuoleman, nälän ja ruton jäädessä takavasemmalle saamme puikkoihin sodan. Pienistä epäilyksistäni huolimatta sota osottautui melkoiseksi mahtisoturiksi ja pani sekä taivaan siipipellet, että helvetin liekkiapinat kuriin ja järjestykseen. Juoni on etäisesti raamatullista demonienkelisaippuaoopperaa joka viihdyttää, muttei jää erityisesti mieleen. Lisäksi juoni katkeaa ikävällä tavalla ja suorastaan pakottaa pelaamaan myös toisen osan.

Siitä on jo jonkin aikaa kun olen viimeksi pelannut yhtä intensiivistä toimintapeliä. On suorastaan hämmästyttävää kuinka monipuolinen taistelija sota on. Onneksi alussa lapiona toimii vain miekka ja muutama taisteluliike. Matkan aikana Sodalle kumminkin kertyy aikamoinen romuvarasto ja väliin joutui jo tosissään miettimään että mitä hilavitkutinta missäkin kohtaa on järkevin käyttää. Taitojen ja voimakkaampien liikesarjojen karttumisesta huolimatta peli oli paikoitellen hyvinkin vaikea läpäistä.

Kentistä keräiltävät aarrearkut eivät aukea ensimmäisellä visiitillä, vaan pitää olla tietty kyky/laite jolla pääsee aarteen luokse ja jos tahtoo kerätä kaikki herkut on pelin pelaamiseen varattava aikaa ja ravattava samoissa kentissä ainakin toistamiseen. Poulennvälin paikkeilla kun kaikki vitkuttimet on hallussa ja ratsumies on saanut käyttöönsä hevosen on kaikki salaisuudet ulottuvilla.

Pelaamisesta leijonan osan vie taistelu. Enimmäkseen pikkudoemonit, enkelit ja muut örmyt kaatuvat muutamalla miekan puolihuolimattomalla huitaisulla, mutta pomovastustajien kohdalla pitääkin käyttää jo hieman päätä ja huomata muutama kikkakolmonen jotta isompi örisijä kaatuu.

Tekninen puoli on hyvissä kuosissa. Graafinen anti on toki hieman konsolimaisen töksähtävää ja ohjaaminen olisi sujunut Xbox batilla luultavasti jouhevammin kuin näppäimistöllä ja hiirellä (omaa pleikkariohjankopiota peli ei hyväksynyt millään konstilla suitseikseen). Äänipouoli miellyttää korvaa ja kaikki osa-alueet hoidetaan mallikelpoisesti. Musiikki erityisesti oli pelin aiheeseen sopivaa.

Ilolla odotan seuraavaan osaan tarttumista ja toivon että Darksiders kakkonen olisi vielä aavistuksen parempi kokonnaisuus. Eli kuoleman kyytiin hyppäämistä odotellessa voi käydä aika pitkäksi tämän ainoan kerran elämässäni.

THQ on valitettavasti meenneen talven lumia ja ehkä emme näe ikinä kolmatta osaa tähän pelisarjaan. Arvosteluhetkellä THQ oli vielä olemassa mutta taloudellisissa vaikeuksissa.

Arvosana:

8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand