IRC-Galleria

Peli: Toy Stor 3

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360, PlayStation 2, PlayStation 3, Nindento DS, Wii, Mac)

Toy Storyn maailmaan sijouttuvat elokuvat ovat kuuluneet perheemme pariin jo yli neljän vuoden ajan (poikani ikä) joten oli suorannainen ilo ottaa vastaa kerrankin sellainen peli joka teki kunniaa alkuperäismateriaalille. Sillä tähän mennessä suurin osa lapsille suunnatuista elokuvapeleistä joita olen kokeillut ovat olleet kuraa pahimmasta päästä. Pelasimme pelin poikani kanssa tiiviissä yhteistyössä, ja on pakko myöntää että kumpikin nautti tästä elektronisesta yhteisestä ajasta jonka lelutarina kolmonen meille tarjosi. Pojalleni peli oli sen verta hauskaa puuhaa että sen loputtua hän oli silminnähden pettynyt. No onneksi pelit voi aina aloittaa uudelleen alusta.

Tämä teos koostui kahdesta erillisestä pelistä jotka tukivat toinen toisiaan. Eli oli pelattavana tavallinen tarinamoodi joka koostui erillaisista ja paikoitellen melko vauhdikkaista kentistä. Näissä kentissä oli hyvä vaihtuvuuden tunne ja sen niin kovin monesti lasten peleissä nähdyn tasoloikinnan lisäksi oli ammuskelua, lentelyä ja kaikkea muuta pikkukivaa. Tarina ei pelin nimestä huolimatta juurikaan noudata elokuvan antia. Oikeastaan se sivuaa samannimistä elokuvaa vain tapahtumapaikoiltaan ja muutamilta hahmoiltaan. Päätarina on myös nopeasti ohi vaikka keräisikin kaikki piilotetut kolikot ja kortit. Se ei nimittäin ole pituudella pilattu ja vaikeustasokaan ei päätä huimaa. No täytyy kyllä se myöntää että osa tasohyppelyosuuksista on lapselle liian vaikeita ja jopa kokeneemmallekkin pelaajalle antavat pienoisen haasteen.

Jos peli perustuisi pelkkään tarinatilaan olisi se keskinkertainsen hiukan yläpuolella, mutta onneksi totuus on toinen. Nimittäin peli sisältää lastenpeliksi yllättävän monipuolisen vapaan "lelulaatikon" joita on totuttu aikuisten peleissä kutsumaan hiekkalaatikoiksi. Lelulaatikossa on vapaamuotoinen tehtäväkirjo ja muita pelirahalla avattavia lisäkenttiä joita on ihan kiva pelailla ja kerätä kaikki bonukset parempaan talteen. Tosin osa hiekkalaatikon tehtävistä toistaa itseään ja sopii mainiosti pikkuväelle mutta aikuinen voi hiukan tympääntyä vaihtamaan lelumaan asukkaille sen sata kertaa vaatetusta. Laajuudestaan ja erillaisten tekemistensä kirjosta huolima tämäkin osio on partaäijälle äkkiä pelattu.

Parasta näiden kahden osion pelaamisessa on yhdistävä tekijä. Sillä tarinassa kerätyt esineet avaavat lelulaatikossa lisää tekemistä ja onkin syytä kerätä kaikki kortit ja kolikot omaan taskuun jos mielii saada kaiken kivan avattua.

Äänet, puheet ja musiikit ovat tasaisen laadukasta työtä. Visuaalinenkaan anti ei ole huonoa muttei pärjää isomman väen peleille. Työn laadusta kumminkin kielii se tosiseikka että ilman päivityksiä pelasin koko pelin läpi siten ettei se kertaakaan kaatanut konetta tai ohjelmaa itseään.

Kaikki lapset, lapsenmieliset ja perheelliset kannattaa tarttua tähän peliin ette hukkaa rahojanne. Tämä on paras näkemäni lastenpeli!!!

Arvosana:
10 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Paras lastenpeli koskaan! Suosittelen lapsiperheille joissa pelataan.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Homefront

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360, PlayStation 3)

Homefront Sijoittuu lähitulevaisuuteen joka ei ole kovinkaan valoisa amerikkalaisten kannalta. Nimittäin yhdistynyt korea on moninnaisten vaiheiden jälkeen onnistunut nousemaan ylittämättömäksi sotilasmahdiksi ja miehittänyt jenkkilän. Miehittäjä pitää länkkäreitä rautaisen saappaansa koron alla armottomalla tavalla. Käytännössä tuo ei liene mahdollista edes lähitulevaisuudessa mutta juoni maalailee uskottavan kuvan tällaisesta mahdollisuudesta. Nopatempoinen Stallonehenkinen sotapornoelokuva on ensimmäisenä mielessä tätä pelatessa. Viihdarvot ovat kohdillaan ja sen takaa käsikirjoittaja Ilmestyskirja John Nyt elokuvapuolelta. Tosin juonessa on muutama kämmi, kuten miten ihmeessä resurssipulasta kärsivällä jenkkikapinnallisten joukoilla on niin perhanan hyvä aseistus ja jopa miehittämätön panssarivaunu Goljat jolle voi antaa pienimuotoisia käskyjä maalauskiikarilla. Tarinan kannalta en myöskään katsonut tarpeelliseksi piiloutua joukkohautaan ja nähdä kohtausta jossa noin viisivuotiaan pojan vanhemmat ammutaan tämän silmien edessä, tuli se sanomattakin selväksi että Korea kannattaa Hitleristisiä arvoja. Peli myös loppuu töksähtäen ja jättää fiiliksen koska saan jatkaa kakkososalla.

Nopeatempoisen ja viihdyttävän juonen alta paljastuu melko tavallinen heilutaan niin perkeleesti räiskintä. Ohjattavuus vaikuttaa olevan kohdillaan ja lähes identtinen "velvollisuuden kutsun" kanssa. Äänimaailma potkii mukavasti, ääninäyttelijät eivät ärsytä ja Graafinenkin anti luo mukavaa kuvaa sotatantereesta. Tosin tekstuureissa oli pientä huojuntaa ja peli myös takkuili ja kaatuili. Kentät olivat liian lyhyitä ja putkimaisia makuuni. Tätä lyhykäisyyden tunnetta lisäsivät hoputtavat npc-hahmot. Vaikka olisin kuinka halunnut etsiä rauhassa piilotettuja lehtileikkeitä, joku hoputti korvanjuuressa painamaan eteenpäin. Nämä kyseiset lehtileikkeet valottavat tapahtumien kulkua ja olivat mielestäni juonen kannalta mukava lisä vaikka niitä ilmankin tarina olisi ollut tarpeeksi viihdyttävä.

Tässä tapauksessa Ramboilu ei auta ja jos menee pelleilemään holtittomasti taistelukentälle, haudan lepo koittaa ennenaikaisesti. Peli ei silti ole mikään erityisen vaikea vaikka ajoittain jouduinkin latauskierteeseen. Se on vain armottoman realistinen luoidin voiman suhteen.

Tekoäly toimi keskivertoa paremmin ja Korean poijaat laittoivat väliin oikein tosissaan vastaan. Kentät olivat nopeasta temmostaan huolimatta vaihtelevia, joukkoon mahtui niin perustetsaamista, hiiviskelyä ja erillaisialla kulkuneuvoilla kuten hekolla räiskyttelyä. Aseistuspuoli on todella kattava ja en ole yhtään varma siitä kerkisinkä 5 tunnin keston aikana ihan jokaista tussaria kokeilemaan. Ai niin ja tosiaan tämä on aivan liian lyhyt yksinpelaajalle. Ei paljon lämmitä maksaa täyttä euromäärää näin lyhykäisestä pelsitä. Nettityypit varmasti saavat tästä enemmän irti, mutta jätän sen puolen heidän arvioitavakseen.

Suosittelen kaltaisilleni yksinräiskijöille vain alelaariostoksena.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Maittava, mutta lyhyt heilutaan heilutaan räiskyttely.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Trine 2

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360, PlayStation 3)

Trine 2 on sitä samaa vanhaa trineä mitä totuimme näkemään jo ensimmäisessä osassa. Jo heti alkuun asiat tuntuivat loksahtelevan samoille paikoille mihin olin jo entuudestaan tottunut. Nimittäin ohjattavuus ja fysiikka toimivat mainiosti, graafinen anti on värikylläistä ja todella hienoa 2D satumaisemaa. Äänipuolella loistaa taas jälleen kerran taidokkaat sävellykset ja ääninäyttelijätkin ovat parhaimmasta fantsupäästä kaikkine itsestäänselvine sutkautuksineen ja karikoitunein kommentein. Muu äänipuoli on edellistä osaa rikkaampi ja maistuvampi.

Tarina on perinteistä satumaisemaa pilkuntarkasti mukaileva. Tällä kertaa tarinan keskiössä on tumman ja pahan sekä hyvän blondin välinen kruununperimysepisodi joka saa koko fantsumaan tasapainon pois raiteiltaan. Joten tutun kolmikon on jälleen ryhdyttävä maailmanpelastuspuuhiin. Heidät yhteen sitova trine ja muu hömppä onkin jo ykkösosan pelainneille tuttua huttu, muille annan linkin tuosta kysesisestä pelistä jotta voitte tutustua paremmin noihin seikkoihin joita en jaksa alkaa toista kertaa kertomaan lyhyen ajan sisällä: Armand

Varkaan, ritarin ja velhon seikkailu etenee suurinpiirtein samaa rataa kuin ennenkin. Velho on paras luomaan etenemisreitin ja varas toteuttamaan sen. Ritaria puolestaan tarvitaan lähinnä vastustajien pieksämiseen ja kivien murskaamiseen. Varas osaa myös pitää puolensa jousen avulla, mutta velho on käytännössä puolustuskyvytön ainakin siihen saakka kunnes oppii taidon heitellä vihollisia päin tulta ja piikkejä. Ensimmäisestä osasta tuttu kykypuujärjestelmä on mukana, mutta tavaroiden haaliminen puuttu tästä osasta. Toisaalta eipä sillä mitään tehnyt ensimmäisessäkään osassa, muutamia parannusesineitä lukuunottamatta.

Pelistä saa kyllä oikein hakemalla hakea niitä uudistuksia, eikä niitä kyllä montaa ole. No merkittävimmät seikat ovat kaiketi vedellä leikkiminen ja moninpeli. Moninpelissä tosin tekeminen painottuu enempi velhon ja varkaan hyväksi kun ritari jää auttamattomasti altavastaajaksi ja perässä laahustajaksi.

Joku voi kirjoittamastani saade sellaisen käsityksen että kyseessä olisi hyvinkin tylsä ja yllätyksetön teos. Sitä Trine 2 ei silti missään nimessä ole. Nimittäin tässä älytasohyppelypelissä kuten siinä edellisssäkin on sitä tiettyä tekemisen vapautta ja ongelmat voi ratkaista monella eri tavalla. Solmuista ei ole yhtä ainoata keinoa selvitä. Jos Perinteiset ratkaisut eivät toimi voi mielikuvitusta käyttämällä löytää ongelmakohtaan aivan toisenlaisen etenemiskeinon. Minä löysin pelistä lähes huijauskoodilta vaikuttavan kikan velhon levitaatiokyvyistä ja liikaa sitä käyttämällä eteneminen oli lasten leikkiä. Piti oikein hillitä väliin itseä ja yrittää löytää muitakin ratkaisuja ongelmakohtiin kuin velhon liikuttaminen ilmojen halki "taikamatolla".

Peli ei ole mikään pitkä tapaus ja sen pelaa jopa kaltaiseni työssä kulkeva perheellinen rasta/partahamppari muutamana pitkähkönä iltana läpi. Taisin läpäistä tämän noin 7 tunnin kohdalla. Tämä lyhyehkö seitsämän tuntia kumminkin on laatuaikaa koko rahan edestä ja suosittelen muitakin kokeilemaan kotimaamme yhtä hiohointa latauspeliä. Eli kipin kapin latauspalveluun ja kumpikin Trine tilaukseen.

Arvosana:
9+ Ei vieläkään ihan kympin arvoinen mutta lähelle menee (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hienon kotimaisen Trinen toinen tuleminen.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Bandits: Phoenix Rising

Alusta: PC (ei saatavuutta muille alustoille, eikä kyllä haittaa yhtään)

Bandits: Phoenix Rising on niitä pelejä joista kehotan pysymään kaukana. Pelin paras anti nähdään alkujuonnon aikana. Nimittäin eletään postapokalyptisessä maailmassa jota hallitsee bandiiteiksi nimitetty roskasakki viritettyine vehkeineen. Toiseksi hienoin juttu ovat nämä taisteluautot, ne ovat nimittäin ihmeen vekkuleita vehkeitä ja ainakin teoriassa hauskan näköisiä ohjastettavia. Kolmas hyvä pouli löytyy korninpuoleisissa ääninäyttelijöissä joista irtoaa muutama tahallinen ja pari tahatonta vitsiä. Siihen se kaikki hauskuus sitten loppuukin.

Maailma näyttää kuun pimeältä puolelta. Joka kulma ja notko on autiota kraatterimaisemaa, ah no ei ihan löytyy muutamasta kentästä rähjäisiä tönöjä ja kourallinen eläviä puita. Vastustajat ovat päättömiä kanoja jotka ryntäävät heti havaittuaan päätä pahkaa tuleen, tämä on sinänsä helppo ominaisuus. vaan eipä ole tällä kertaa, nimittäin pelin ohjattavuus on jotakin kamalan ja karmean välimaastosta. Vaikka kuinka yritin muljauttaa aivoni oikeille kordinaateille ei se härvelin ohjaaminen oikein luonnistunut kunnolla. Hiirellä pitää käännellä menopeliä ja osata vielä samaan hengenvetoon ampua vihollisia, ei oikein käynyt minun järkeen. Lähinnä siitä seurasi koomista pujahtelua ja kiroilua ja konekiväärin räkätystä.

Peli ei tarjoa sisällöllisesti käytännössä katsoen mitään vaikka puitteet antavat näin ymmärtää. Yksinpelikampanjan voikin ihan suosiolla unohtaa muuttaman kentän jälkeen ja siirtyä moninpeliin. Oho ei niin suureksi yllätykseski moninpelistä ei oikein löydy peliseuraa. Ettei vain ihmiset ole unohtaneet tätä häntäpään helmeä...

Älkää ihmiset ostako tätä kuraa, jopa se verkossa mainostettu 4 € alelaarihinta on liikaa.



Arvosana:
1 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Alkudemoa lukuunottamatta täysin mielenkiinnoton autoammuskelu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Real MYST

Alusta: PC

Myst on yksi takavuosien kulttipelimaineen saavuttaneita seikkailuja. Et ole välttämättä kuullut ikinä tästä tapauksesta, mutta ei se mikään ihme ole sillä peli on tarkoitettu todellisille seikkailupelipuristeille jotka tahtovat aivoilleen arvoistaan jumppaa. Tämä Real Myst on ensimmäisen osan 3D julkaisu, mutta tälläkin teoksella alkaa olemaan ikää ja se näkyy. Wanhaan aikaan tämä on ollut mykistävän kaunis peli, vanhasta loistosta on vielä hitunen jäljellä kun laittaa nostalgialasit silmille. Huomattavaa on myös että pelissä on vaihtuva vuorokausirytmi ja maisema ei ole niin palikkaa mitä tämän ikäisestä pelistä voisi luulla. Äänipuolikin on kunnossa joskaan se ei aiheuta mitään ooh-efektiä.

Itse pelaaminen on todella haastavaa ja en tosiaankaan suosittele tätä vasta seikkailupeleihin tutustuvalle piltille. Pelaaja nimittäin heitetään keskelle ei mitään (mystiselle saarelle) lyhyen alustuksen jälkeen. Sitten harhaillaan ympäriinsä, ihastellaan maisemia, kokeillaan kaikkea ja saadaan pieniä vihjeitä kirjoituksista joita löytyy sileltä sun täältä ympäri saarta. Jonkin yksittäisen jutun tajuamiseen voi kulua luvattoman pitkä tovi, joten varautukaa parran kasvamiseen pelisessioidenne aikana, myös naisille kasvaa parta tätä pelatessa.

Liikkuminen tapahtuu näppäimistöllä ensimmäisessä persoonassa ja hiirellä klikkaillaan kiinnostavia kohteita. Toisinaan niitä kohteita pitää etsiä suurennuslasin kanssa. Pelialue ei ole kovinkaan laaja mutta tämän tyyppisessä aivot solmuun seikkailussa se ei ole kovinkaan tarpeellista.

Pakko on myöntää etten jaksanu tätä peliä pelata läpi. Pelasin juuri sen verran että pääsin jyvälle kupletin juonesta. Lähinnä halusin tutustua vanhaan teokseen joka oli jäänyt kokematta silloin kultaisina vuosina. Sen vuoksi jätän pelin pisteyttämättä ettei joku valkohapsinen peliveteraani vedä herneitä keuhkoon saakka. Mielenkiintoinen kokemus ja tahtoisin jäädä mutta moottoripyöräni on kuuma.

Arvosana:
suosittelen kokeilemaan, vaan en odottamaan mitään. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Aivosolmun aiheuttava seikkailupeli mystiseltä pelikaudelta.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Test Drive Unlimited

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360,PlayStation 2, PSP)

Test Drive Unlimited jatkaa vanhaa kuuluisaa autopelisarjaa jonka ensiesiintyminen nähtiin niillä wanhan ajan kunno kotimikroilla. Kyseessä ei kumminkaan ole mikään naavapartojen muistinverestysnostalgiapläjäys. Alkuasetelmat ovat kumminkin samat, sillä tarkoituksena on ajaa kalliilla kalustolla mahdollisimman lujaa. Kaahailuun perustuvan selkärangan lisäksi pelissä on paljon muutakin ja avoin hiekkalaatikkorakenne on surutta kopoitu muiden genrepelien kuvastosta. Pelaajalle nimittäin annetaan koluttavaksi koko eksoottisen Havaijin saari. Saari ei ole kärpäsen paskaa kummempi maapläntti karttapallolla, mutta ajopelille se on erittäin suuri areena leikkiä erillaisilla kulkupeleillä.

Pelaaja ottaa hallintaansa nykyjuppeiluun taipuvaisen henkilön joka rakastaa rahaa, merkkivaatteita, isoja asuntoja ja ennen kaikkea nopeita autoja. Eli ajelun lisäksi on tarjolla tukku muitakin harrastuksia. Pelimaailman kisat, vaatteet ja muut aktiviteetit on pelaajan vapaan valinnan alla. Ainoastaan sillä rajoituksella että tietyntyyppiseen kisaan pääsee tietynlaisella autolla tai moottoripyörällä. Kisoista tienatuilla rahoilla puolestaan voi ostaa uutta kalustustoa suhteellisen kattavasta auto ja kaksipyöräisvalikoimasta. Halutessaan kaveri voi myös ostaa uuden ja entistä ehomman asunnon. Tavallisten kisojen lisäksi on myös muuta pientä puuhastelua tungettu mukaan kuten huippumallien kyyditystä ja kovin laittomalta haiskahtavaa tavaran toimittamista. Mutta mitäpä väliä laista on kun kyseessä on riihikuiva raha. Ei ne kytätätkään saa kiinni italian oria.

Graafiselta asultaan peli on hiukan ristiriitainen. Nimittäin hahmot kulkuneuvot ja osa maisemista hivelee silmää. Siksi onkin suorastaan omituista miksi joidenkin alueiden arkkitehtuuri näyttää kuin suoraan legopeliltä repaistulta. Tämän voi selittää pelin jo kohtalaisesta iästä johtuvaksi, mutta luulenpa sen enemmän menevän suunnittelukiireen puolelle. Ehkäpä pelisarjan seuraavassa osassa ollaan päästy tasaisempaan jälkeen. Äänimaailmasta ei löydy ihmeemmin valittamista ja mikä tärkeintä ajopelille, ohjattavuus on mukavan jämäkkää. Ohjattavuudesta vielä sen verran että pelaaja voi halutessaan valita täysin kädettömille suunnatun automaatioihin perustuvan ohjausmallin tai asteittain hankalamman vastaavan. Kaiki ajoavut poistettuna ainakin minulla meni sormi suuhun ja oli pakko veivata astetta auttavaisempi tuntuma.

Pelin musta hevonen oli ajoittainen kaatuilu ja muu sekoilu joka aiheutti ajoittaisia uudelleenkäynistyksiä ja kirosanoja luvattoman paljon, onneksi pikkuväki oli jo nukkumassa kun pahimmat harmittelukohtaukset iskivät. Tosin puolisoni nakkeli muutaman säälivän katseen tietokonenurkkauksen suuntaan.

Suosittelen kaikille ajopeleistä pitäville, saatte tästä tuhdin paketi pelattavaa. Tosin luulen että se tämän pelin kakkosversio on parempi vaihtoehto jo pelkästään vielä tätäkin runsaamman sisällön vuoksi. Ok, kaasuttelemisiin!

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Laaja hiekkalaatikkokaahailu joka tarjoaa tuntukausiksi tekemistä.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Dead To Rights

Alusta: PC (Saatavilla: PS 2, Xbox, Nindento gamecube)

Millenniumin tienoilla valmistunut Dead to right lainailee toisen kuuluisamman aikalaisen teemoja ja kikkoja ja yrittää sotkea jotakin omaa joukkoon. Nimittäin päähenkilö on rankkaakin rankempi poliisi, hänellä on bullettime, aseistusta pienen kylän verran ja maailma on synkkä, kylmä ja sateinen. Omista kikoista löytyy varjo niminen koira ja kyky heilutella nyrkkejä sekä lineaariset putkijuoksukentät ja taatusti aikansa palikkamaisimmat grafiikat.

Tämä Max Paynea matkiva apina ei kyllä jaksanut minua kiinnostaa yhtä iltaa pitempään. Nimittäin peli on liian yksinkertainen, ruma ja kaikin puolin mitäänsanomaton tapaus. Jännällä tvalla sössitty tuotos olisi voinut olla parempikin, nimittäin toimintaa ja muuta höystettä riittäisi hyvän pohjan verran, mutta kun tapauksessa ei ole oikein sitä läskiä leivän päälle.

Erikoiskyvyistä käytin vain koiraa. Varjolla on nimittäin kätevä poistaa kertalaakilla yksi vihulainen joita pahimmillaan pitää ampua puolikymmentä kertaa otsaan ennen kuin kaatuvat. Bullettime on älytöntä söheltämistä ja PC-ympäristöön puolivillaisesti soveltuva ohjattavuus kuorruttaa koko kakun. Enpä muista kyllä yhtä syvää kyllästyneisyyttä tunteneeni pelin parissa pitkään aikaa.

En suosittele oikein kenellekkään ja jos nyt todella haluatte tätä kokeilla niin älkää maksako siitä euroa enempää. Ehkä pelin jatkoosat ovat parempia, hmm en vain ehkä ihan heti ajatellut kokeilla sitä kakkosversiota...

Arvosana:
3 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Epäonnistunut Maxklooni.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: American McGee's Alice

Alusta: PC (Saatavilla: PS 3, Xbox 360, Mac)

Minulle valehdeltiin pikkupoikana, ei se ihmemaan Lissu ole oikeasti niin kiltti ja suloinen tyttö. Alicen todellinen luonne on jotakin ihan muuta. Hän on mielisairaalapotilas joka on menettänyt oman mielensä hallinnan. Mielenhallinnan menettämisen syyksi näyttää kulminoituvan tulipalo jossa hän menetti vanhempansa ja musertava syyllisyys on ajanut hänet pään sisäiseen ihmemaahan. Tämä ihmemaa ei ole ihan se tuttu ja turvallinen lastensatu jonka kaikki tuntevat. Alicen ihmemaa on nimittäin pari astetti oudompi ahdistava todellisuus joka voisi nykygrafiikoilla jopa häiritä mieltä. Ajan hammas on ollut julma ja tämä peli on menettänyt visuaalisesta tenhostaan ison osan. Onneksi tämä ei ole koko totuus Alicesta. Sillä äänipuolella on vielä nykyisellekkin pelaajasukupolvelle jotakin annettavaa. Nimittäin musiikillinen anti ja ääninäyttely ovat rautaa. Musiikin epävireiset sävelet saivat selkäpiissä aikaiseksi kylmää värinää ja varsinkin irvikissan sanailu oli kyynisen nerokasta. Eikä itse Alicekaan jäänyt varjoon sanaisen arkun avaamisessa.

Pelimaailman örmyt ovat tappavan vaarallisia, mutta onneksi Alicekaan ei ole ihan kädeton ja kokkiveitsen löytymisen jälkeen saadaan vihamieliset örmyt kuriin. Aseita löytyy useampiakin matkan varrelta, mutta itse koin vain muutaman etenemisen kannalta tarpeelliseksi. Ihmemaa kuljetaan läpi tasoloikkahengessä väliin miniLiisana väliin tavallisena ja niin edelleen. Kentissä on ihan kivasti vaihtelua, joskin alun yllätysten jälkeen matkanteon into hieman hiipuu. Joukkoon mahtuu niin vesikenttää, jäähiihtämistä ja muitakin tavanomaisia loikintapelikenttiä, plää plää. Täytyy kyllä myöntää että ilman omaleimaista tunnelmaa en olisi jaksanut viedä seikkilua loppuun saakka, on meinaan sen verta kliseistä materiaalia tarjolla kun kurkistaa hulluuskuorutteen alle.

Pelasin tämän pelin puhtaasti sen vuoksi jotta tietäisin minkälainen on vanha Alice ennen kun sukellaan uuden hulluuden paluun pyörteisiin. On aina hyvä hakea pohjaa jotta osaa arvioida uudemman tuotoksen heikkouksia ja vahvuuksia. Vahvuuksia tulikin ladeltua jo muutamat kipaleet, joten jatketaan vaihteeksi heikkouksilla. Eli kuten jo mainitsin pelin graafinen anti on kovin vanhentunutta, muta siitä voi aistia millä tavalla pelintekijät ovat halunneet sekoittaa pelaajan nuppia. Ohjattavuus ei ollut ainakaan PC-koneella tarkin ja paras mahdollinen ja liikkuminen muutenkin tuntui koko ajan eräänlaiselta puoliliukumiselta. Keskivaiheen kentät tuntuivat olevan kovinkin putkihypintäpainotteisia ja juonikin jäi polkemaan paikalleen, en kyllä ihmettele yhtään jos joku päättää lopettaa pelailun puolenvälin maissa. Onneksi Juoni ja kentät paranevat loppua kohden ja saadaan tähän hulluuteen oivallinen joskin ennalta arvattava päätös. Muuten helpon etenemisen katkaisee ärsyttävät pomomatsit ja vipujenvääntelupuzzlet. Ensiksi mainitut naistä olivat ärsyttävää jyystämistä aina siihen saakka kunnes näurunappula löytyi. Herkän iskupaikan jälkeen pomot hoiteli kädenkäänteessä.

Retroilijalle ihan suositeltava ja antoisa seikkailupainotteinen tasoloikkailu. Silmäkarkin ystäville löytyy varmasti jotakin muuta.

Arvosana:
5 nykyisellään, ehkäpä jopa kasi retrolaisit päässä (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Vanha seikkailutasaloikka ihmemaan Alicen tahtiin.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Haluatko miljönääriksi 2.0

Alusta: PC (Saatavilla: Ei tietoa muiden laitteiden saatavuudesta)

Jokainen suomalainen ikävuosilta 30-50 tietää mistä on kyse ja ovatpa nuo nuoremmatkin saattaneet väliin kurkkia että mitä ne vanhemmat tuijottavat viikonloppuna muutaman kaljan saattelemana televisoruudusta. Eli kyseessä on takavuosien kovaa suosioita saaneen visailuohjelman tietokonepeliversio. En pitänyt televisoiversioita mitenkään erityisen suuressa arvossa vaikka tulihan sitä kieltämättä muutamaan otteeseen katsottua kun ei muutakaan töllöstä tullut. No arvostinpa sitä taikka en, niin on kyllä pakko myöntää että kyseisessä visailussa oli tiettyä tunnelmaa ja jännitysmomenttia mukana. Peliversio puolestaan ei tavoita läheskään sitä äsken kuvailemaani tunnelmaa. Ei sen puoleen. Miten se voisi edes olla mahdollista?

No joka tapauksessa tämä arvuuttelupeli menee muutaman illan pienenä hupailuna ja pelailin sitä lähinnä vaimon kanssa yhdessa pohtien kysymyksiä. Harvinaista kyllä vaimoni innostui pelistä hieman, eli ei kai tämä ihan turha tekele ole. Sillä hän ei tosiaankaan ole pelaajatyyppiä. Pelin graafinen anti ei ole kummoinen, mutta antaa riittävästi informaatioita jotta se olisi kenen tahansa ymmärrettävässä muodossa. Äänipuolena toimivat visailusta tutut musiikit ja muutamat yleisön voivottelut ja kohahdukset.

Perus kysymysten ratkominen on kivaa ja saa mukavasti aikaa kulumaan. Mutta kotikoneelle alun nopeustestikysymys on mielestäni hiukan tarpeeton. Nimittäin kun tietää yksin pelaavansa ja vastaa oikein kysymykseen, ei oikein käy selityksestä se että "vastauksesi on oikein, muttet ollut nopein". Eli kuka oli tuo nopeampi näkymätön ystävä? Jos ekassa kysymyksessä ei ole nopea peli päättyy siihen ja on aloitettva taas alusta. Itse pääkysymyksiä puolesataan voi pohtia niin kauan kuin haluaa. Ja tosiaan voit vaikka luntata wikipediasta jos olet huono häviäjä. No rehellisellä pelillä mentäessä sinulla on samat mahdollisuudet kuin oikeassakin visailussa. Jos olet hukassa kysymyksen oikeasta vastauksesta, voit joko poistaa kaksi varmasti väärää vastausta, soittaa puhelun kaverille tai kysyä yleisön mielipidettä. Näitä avuja kumminkin on syytä käyttää harkiten, sillä ne tulevat monesti todelliseen tarpeeseen siinä vaiheessa kun ollaan lähellä päävoittoa ja kysymykset ovat todella vaikeita.

Eipä tästä kai voi enempää selitellä, kaikki kiinnostuneet vain pelaamaan ja nauttimaan. Kyllä tätä uskaltaa suositella muutaman illlan pieneksi viihteeksi, joskaan ei tämä mikään täysiverinen pc-peli ole. Ai niin, tämän saa ihan ilmaiseksi netin syövereistä. Kirjoita vaikka googleen "haluatko miljönääriksi peli" ja loppu pitäisi hoitua melko mutkattomasti.

Arvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Takavuosilta tutun tv-visailun pc-versio. Ei niin huono mitä kuvittelin, muttei mikään loistavakaan.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Trine

Alusta: PC (latauspalvelusta mm PS3)

Trine kertoo kolmesta fantasiamaailman asukista jotka joutuvat salaperäisen esineen vangeiksi siten että he eivät voi luikkia kukin omille teilleen milloin tahtovat. Velhon, ritarin ja varkaan on löydettävä keino vapautukseen ja siinä sivussa pelastettava maailma pahalta. Ei kummoinen juoni fantsumiljööseen. Onneksi Trinen vahvuudet ovat ihan muualla.

2D-loikintoja apinoiva lähestymistapa ei silti tarkoita sitä etteikö peli voisi olla nykystandartien mukainen. Nimittäin peli on todella hieno ja saa taatusti yskimään nuhaisimmat PC-koneet täysillä asetuksilla. Musiikit myös ovat mestarillisia ja niitä on ilo kuunnella koko pelin ajan. Muu äänimaailma puolestaan ei ole kovinkaan kummoinen. No ääninäyttelijät kyllä hoitavat harvat repliikkinsä kunnialla.

Tässä tasoloikassa ei tarvitse olla huippurefleikseillä varustettu piripää. Tällainen vanhempi ja hidastempoisempikin pelaaja kyllä selvittää pulmaloikan pahimmatkin kohdat. Ehkä keskittymishäiriöiselle tulee ongelmia siinä vaiheessa kun pitää oikeasti pysähtyä ja miettiä mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä. Velhon, ritarin ja varkaan erikoiskyvyt tulevatkin tarpeeseen ja tasapuolisesti käytettyä. Velho on paras etenemisreitin rakentaja ja varas puolestaan paras toteuttamaan sen käytännössä. Toisinsanoen yleensä loihdin velhon kyvyillä tarvittavat laatikot ja lankut ja tämän jälkeen suoritin esteen yli siirtymisen varkaalla. Varkaan kykyjä ovat kiipeilyköysi ja vihollisten kuritukseen jousi. Ritarilla puolestaan on hyvä selättää isompi luunrankopoppoo. Velho ei ole teistelijatyyppiä mutta hän voi nostaa esineitä ja murskata viholliset niiden alle. Pulmien ratkaisuihin löytyy myös vaihtoehtoisia tapoja ja joskus pelkällä kokeilulla sai mieleisensä lopputuloksen. Fysiikalla leikittely pulmissa oli kivaa ja muutaman kerran virhearvio sai pelaajan motitettua siten ettei auttanut muu kuin aloittaa koko kenttä alusta.

Hienossa maailmassa pomppiminen kävi kumminkin työlääksi lopun lähetessä. Sillä peli on yhden tempun hevonen ja tiettyjä temppua toistetaan hieman erillä tavalla koko läpipeluun ajan. Ontto kykypuu ja hahmojen yksioikoinen "levellien nousu" ei lämmittänyt vaikka toikin oman mausteensa peliin ja syyn kerätä kaikki vihreät laispullot (onnistuin saamaan lähes kaikki). Tylsyysmittareiden heilahtelusta huolimatta jaksoin viedä koitoksen kunniakkaasti päätökseen.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Älliä vaativa tasoloikinta fantsumaassa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand