IRC-Galleria

Jälleen on se aika vuodesta, kun suomalaiset perheet päättävät yhdeksi illaksi unohtaa perheen yhteisen aivosolun lavuaarin reunalle riutumaan yksinäisyydessä ja taistelemaan karvaisen palasaippuan kanssa Battle Royale -henkisesti pisuaarin herruudesta, kun ylimeikatut ja rasvanaamaiset teinit ryhtyvät mittelemään tekstauspeukaloidensa kestävyyttä mummojen puhelinjonoissa odottamisen pitkäveteisyydensietokykyä vastaan.

Oi kyllä, on aika valita euroviisuihin uusi suomalainen tähti. Vuosi toisensa jälkeen suomalaiset ovat todistaneet kyvyttömyytensä ymmärtää yleisesti edes konseptia helposti kuunneltavasta musiikista(ajottain edes käsitettä MUSIIKKI) ja lähettäneet viisuihin teoksia, joiden tukipisteet naapurimaiden sopuääniä lukuunottamatta ovat olleet harvassa kuin tuoreille äideille annetut rehelliset mielipiteet vastasyntyneen sinappikoneen ihanuudesta.

Tämän vuoden tarjonnasta lista esitysjärjestyksessä:
Eveliina Määttä - Dancing in the dark
Sami Hintsanen - Täältä maailmaan
Milana Misic - Sydämeni kaksi maata
Paradise Oskar - Da Da Dam
Cardiant - Rapture in time
Johanna Iivanainen - Luojani mun
Father McKenzie - Good Enough
Marko Maunuksela - Synkän Maan Tango
Saara Aalto - Blessed with Love
Stala & So. - Pamela

Eveliina Määttä - Dancing in the Dark
Tanssi Pimeässä pyrkii vetoamaan noin kymmenen vuotta sitten amerikan teinipoppia kuunnelleeseen ikäryhmään kopioimalla Christina Aguileran ja Britney Spearsin ensimmäisiä levyjä sellaisissa määrin, että mikäli Määttä olisi esiintynyt nahkahousuissa olisi Aguilera voinut halutessaan vaatia oikeusjuttua plagioinnista. Määtän lavakarisma on samalla tasolla keskitasoisten festarien alasti lavalle säntäävässä isäm maan puolustajan kanssa. Kun kappaleessa puhutaan kiihkeästä romanssista huoneessa, jossa näköaisti on kätevästi eliminoitu yhtälöstä ja ilmeisesti musiikki soi riittävän lujalla tuhotakseen kommunikointimahdollisuudet sanallisesti kaikilla muilla keinoilla telepatiaa lukuunottamatta, voisi kuvitella itse tanssimisen olevan suuressa osassa esitystä. Näin kuvitellessasi olet kuitenkin pudonnut samaan ansaan kuin niin monet vuosi toisensa jälkeen ja tämä sai suuren kyynikon sisälläni metsästämään pienenpienen optimismitumakkeeni kiinni, ahdistamaan nurkaan ja sen jälkeen kastroimaan paskiaisen raastinraudalla ettei se vain vahingossakaan enää koskaan alkaisi varovaisesti toivoa suomesta joskus vielä tulevan jotain euroviisuissa menestyvää valintaa biisilistoille. Aguileran kanssa yhtäläisyydet olisivat voineet jatkua hieman pidemmällekin, kappaleen selkeästi vaatien esiintyjää joka ei ole kasvanut asentaen jäykkiä esineitä jokaiseen ruumiinaukkoonsa viimeisten vuosien ajan kuin varta vasten estääkseen laulussakin kuvaillun kaltaisen tanssikommunikaation täysin.

Sami Hintsanen - Täältä Maailmaan
Ilmeisesti maailma ei pääse eroon Kirkasta, koska selkeästi tässä on tapahtunut sielunvaelluksen ihmeellinen ilmiö ja vaatimattomat kolme vuotta kuolemansa jälkeen Kirka ilmestyy jälleen suomen kansalle keski-ikäisenä ja kaljuuntuvana miehenä, joka jälleen pyrkii pinnalle. Harmillista että yhtäläisyydet päättyvät hieman yhtenevään äänensävyyn sillä kikkurat ja sanoitukset jotka oikeasti koskettivat koko seurakuntaansa, saamatta seksuaalihäirinnän syytteitä samanlaista kasaa kuin vatikaani, olisivat voineet pelastaa tämän hitaan poljennon epämääräisyyden suosta.

Ikävä kyllä näin ei tapahtunut ja tämä Huomattavasti Tukevoitunut Kirka olikin jälleen yksi euroviisukarsintansa jälkeen karaokebaarien maanantai-illan "yksinhuoltajat only"-spesiaalien juontajaksi tuomittu tuikahdus.

Milana Misic - Sydämeni Kaksi Maata
Milanan esitys on hieman kuin näkisi jonkun noukkivan paljain käsin räkäisen kuppilan pisuaarista saippuan ja nuolaisevan sitä: Tilannetta vain tuijottaisi epäuskoisena ja sekavin tuntein kaikesta siitä, mitä juuri tapahtui, eikä kukaan voisi olla varma, onko kyseinen performanssitaiteilija vain tavallinen kylähullu vai kaverille vetonsa hävinnyt huono-onninen kaduntallaaja, sillä joka tapauksessa lopputulos on jotain kauheaa ja halu kääntyä pois tilanteesta valtaa seuraajan.

Misic väittää omien sivujensa mukaan tehneen musiikkia jo vuodesta -91, mikä voisi antaa jälleen optimismiin taipuvalle ihmiselle sellaisen vihjauksen, että kyseessä voisi olla henkilö, joka tietää mitä haluaa ja esittää sen konkarin ottein ilman epäröintiä. Milanan tapauksessa puhutaan kuitenkin veisusta, joka on intialaisen, slaavilaisen, turkkilaisen, espanjalaisen ja suomalaisen kansansävelmän ristisiitos ja näiden välillä hypellään tasaisesti kuin neloisagentti lukuisten päällekkäisten identiteettiensä paljastuessa sarjatulella koomisessa bollywood-bondissa. Ja jos tyyliä voisi jotenkin sekoittaa paremmin, niin sanojen sekä laulun melodian sovittaminen yhtä satunnaiseksi sillisalaatiksi tekee sen paremmin kuin hyvin. Ellen tietäisi paremmin, olisin epäillyt kyseessä olevan varhaisiän Alzheimer-potilaan esittämä tulkinta jostain hiljattain kuulemastaan kappaleesta, jonka melodia on yhtä lailla parsittu kasaan kourallisesta katkelmia, ja loput väleihin improvisoitu nuottikorvattoman laaman sisälmyksistä ennustamalla. Sanat toistavat itseään pahemmin kuin kulunut vinyyli ikivanhan soittimen hypyttäessä neulaa, eikä lausettakaan taidettu saada päätökseen koko kappaleen aikana ennen seuraavan alkua. Vaikka en missään vaiheessa vakuuttunut laulun avuista, olisin voinut jopa olla valmis jättämään kappaleen tunkion päällimäiseksi, mikäli sanoittaja ei epähuomiossa olisi kadottanut jälkimmäistä puoliskoa joka lauseesta. Tällaisenaan kappale voidaan surutta polkaista tunkion pohjalle ja toivoa nopeaa maatumista, mikä ei liene monimutkainen tehtävä, kun kyseessä oli käytännössä verbaalimuotoista sontaa.

Paradise Oskar - Da Da Dam
Kun laulun nimi on homofooninen väännös englanninkielisestä sanasta tyhmälle, en iskenyt paljon toivoa kappaleen muullekaan sisällölle. Ensimmäinen säkeistö kertoo henkilöstä joka kuuli ala-asteella hippiopistosta valmistuneelta opettajaltaan että maailmalle ei voi hyvin ja on kuolemassa, jonka jälkeen päähenkilömme koki räjähtävän valaistumisen ja lähti itse pelastamaan maailmaa, koska "I don't want to be DUMB, DU-DU-DUMB!"

Kun suunnattoman keskittymisen tuloksena pystyy sanoituksen kauheudelle nauramisen tauottamaan hetkeksi voi huomioida Paratiisi-Oskun järkyttävän lauluäänen. Tietyn lajin kuoriaisetkin päästävän päälle astuttaessa ääniaaltoja jotka ovat kuin lämmintä hunajaa kaataisi korvakäytävään verrattuna tähän kuolevan laiskaisen viimeiseen murahdukseen. Nuottikirja on Oskarille jotain kauan sitten mainittua ja unohdettua ja samoin on kaikki äärettömät mahdollisuudet toimivista nuottikuvioista, joista ensimmäistäkään ei edes hipaista koko laulun aikana.

Ehkä olen liian rankka Oskun räpellykselle. Voihan olla, että vahingossa Woodstockin seuraavalle kiertueelle valmistellessaan hippikappaleen ensimmäinen vedos tipahti epähuomiossa kasaan "loput projektit millä aion tuhlata aikaani ja kuluttaa muiden hermoja sekä korvakäytäviä" ja vahinkoa ei huomattu ennen finaalia. Siinä missä kappaleen joka voisi myydä muuallakin olisi syytä olla verrattain pirteä, Kadotuksen Reiska onnistuu olemaan tyhjänpäiväisen maailmanparantajan halpa kopio, joka saisi olla iloinen jos tällä kappaleella saisi haalittua Anttilan nurkalla rahat höyrytettyyn nakkiin ja kahviin.

Cardiant - Rapture In Time
Holy shit, tuplabasaripoljentaa ja hieman sinfoniointia syntikasta! Ja koko homma tipahtaa hitaaseen poljentoon joka kuulostaa melkein kuin korvasi olisivat siirtyneet takaisin 90-luvulle Stratovariuksen keikalle. Sitten ensimmäinen silta sattui vastaan ja huomasit että solisti onkin taidoton kakkosluokan määkijä ja kertosäkeen taustalla hakkaava humppakomppi upotti viimeisetkin toiveet pienimmästäkään mahdollisuudesta menestyä tällä kappaleella. Mitä pidemmälle kappale etenee varmistuu jo ensimmäisen säkeistön aikana melko tukevaksi valettu pohja koko yhtyeen taitojen jääneen auttamatta 90-luvun autotalliharkkojen varaan, kunnes 2011 Euroviisukarsinnoissa oli yksi vapaa paikka ja nahkahousuihin sujautettiin uudet paristot, ravistettiin hämähäkinseitit nivusista ja potkaistiin jengi lavalle esiintymään sen kummemmin harjoittelematta. Vaikkakin musiikki ajoittain jopa miellytti korvaa ei sekään pelastanut sitä uppoavaa jollaa, jonka pohja oli räjäytetty säleiksi solistin virheillä ladatulla haulikolla.

Tähän mennessä tukevin valinta koko karsinnassa, mikä on kuin kehuisi paskakikkaretta tunkiossa siitä, että se on kaikista kiintein.

Koska Galleria kokee pakonomaista tarvetta vittuilla asiakkailleen asentamalla keinotekoisia rajoitteita, pitää pätkäistä tämäkin kirjoitus kahteen osaan. 1/2