IRC-Galleria

Tämä on toinen osa, lue ensin aiemmin postattu aloitus.

Johanna Iivanainen - Luojani Mun
Iivanainen lauloi jotain niin pirteää että körttiseuroissakin herkemmin masentuva väki olisi alkanut sahaamaan ranteitaan auki biisin tahtiin joka esitettiin pihisevällä ja säälittävällä vokalisoinnilla, millä saisi Whoopi Goldberginkin itkemään Nunnia ja Konnia elokuvan kuvauksissa. South Parkista tuttu "korvaa poppibiisistä sana 'baby' jeesuksella ja jumalalla ja siinä on gosbelia, wahey"-ideaa noudateltiin tässä heikossa räpellyksessä, joka saisi vuosikymmenet seksuaalisten tarpeittensa alla muhineen munkinkin unohtamaan vehkeensä ja syöksymään ohimo edellä kohti lähintä kivistä seinää. Kappaletta voi suositella kahteen erilaiseen tarpeeseen: Delete-painikkeen toiminnan testaamiseen ja nukutuslääkkeeksi kuuroille ihmisille. Kappaleessa oli rytmiä kuin vuosikymmenen maatuneen mummon sydänkäyrässä ja kappale piti otteessaan kuin puhki perstunut kuminauha pitää housuja ylhäällä. Iivanaisen kappaleen näkeminen edes Euroviisujen finaalissa saa itseni epäilemään tuomareiden kykyä valikoida kulhollisen paskaa ja suklaata välillä.

Father McKenzie - Good Enough
Vaikka pianisti on lainannu vaatekaappinsa My Chemical Romancelta ja alun pianolla rallattelusta tulee väistämättä mieleen John Calen Hallelujah. Tämä illuusio rikotaan tuhannen päreiksi vain hetkeä myöhemmin kun keveähkö humppa täyttää ämyrit. Yritin kuunnella biisin neljästi, mikä on vähintään kaksi kuuntelukertaa enemmän kuin kaikille muille kappaleille olen tuhrannut tässä tiivistelmässä, enkä siltikään keksi mitään sanottavaa. Kappaleesta ei jää mitään muistiin, siinä ei ole perinteistä rallienglantia räikeämpiä ongelmakohtia eikä mitään millä sen erottaisi, noh, seinän tapeteista. Se on niin mitäänsanomaton tasapaksun toteutuksensa kanssa ja vailla minkäänlaisia suvantoja tai sooloja, että neljännenkään kuuntelun jälkeen en voi väittää että McKenziestä muistuisi yhtään mitään mieleen. Kun Euroviisuissa on kaikki kolmisenkymmentä ehdokasta rivissä, ne joita äänestetään olivat kappaleita, jotka säväyttivät niin, että niiden melodiat, show tai se yksittäinen lavallaviuhahtaja jäävät mieleen. McKenzien esitys ei tarttuisi päähän vaikka se ammuttaisiin kuuden tuuman nauloilla kalloon kiinni.

Marko Maunuksela - Synkän Maan Tango
Erilaiset synonyymit sitä mätänevää keski-ikäisten valaiden vellovaa merta, joka on tangokansa, nousevat vainoamaan mieltäni kuunnellessani Maunukselan tangoa. Jos yrittäisin tiivistää ajatukseni vain yhteen mielikuvaan, niin se olisi tämä: Olen vakuuttunut että jos heittäisin lepraisen orangin avaruussukkulasta ulos Marsin ilmakehään saavuttaessa ja nauhoittaisin ruhon pomppimista planeetan pinnasta, masteroidusta ääninauhasta saisi paremman laulun kasaan kun Tumman Maan Tango oli. Suomessa tangon suosio tuulipukukansan keskuudessa voi olla yhä suuri, mutta muualla euroopassa sitä käsitellään kuten edellämainittua orankia ja se tungettaisiin sukkulaan pilaamasta maisemia. Sillanpää nöyryytti suomen jo kerran tangolla euroviisuissa, ja vaikkakin Maunukselan Hilpeän Teletappivaltion Humpassa olikin hieman vetävämpi tunnelma, ei kappaleen mahdollisuudet yllä juuri viimeisten sijojen yläpuolelle.

Saara Aalto - Blessed With Love
Suoraan omista hääjuhlistaan paennut Saara istahtaa lavalle leikkien soittavansa suurta flyygeliä mutta päätyy kaikkien helpotukseksi kiduttamaan tärykalvojamme vain mystisellä vibraatolla, jolle mikään nuotti ei ole tarpeeksi lyhyt ollakseen vain tylsä nuotti, vaan kokonainen mahdollisuuksien häpeämaili johon heitellä mielivaltaisesti kahdesta kahdeksaan samanlaista ulvahdusta kunnes kappaleen toisen kertosäkeen jälkeen(mihin biisi taitaa jo loppuakin, koska viimeinen minuutti on kokolailla yhtä ja samaa ulvontaa) kuulija on valmis koittamaan onneaan pienten kultaisten kuutioiden kanssa, jotka kutsuvat naulapäisiä herrasmiehiä helvetin syövereistä näyttämään sinulle, mitä todellinen tuska on.

Todennäköistä on, että mikäli tämä kappale soi vieläkin taustalla, niin lihaan kiinnittyvät koukut saavat vain huokaisemaan helpotuksesta huomion kiinnittyessä toisaalle.

Stala & So. - Pamela
Glamrock. Siinäpä se. Jos solistin äänen rosoisuus on tässä genressä ehkä se heikoin lenkki, mutta kaikki muu kappaleessa oli sen verran kiinteää tavaraa etten oikein osaa sanoa mitä olisi voitu tehdä paremmin.



Kokonaisuudessaan viisuihin oli jälleen ehdolla kourallinen paskaa, josta löytyi pari pähkinää, joiden kuori ei vielä ollut ensimmäisessä suolistorallissa haljennut ja joilla olisi potentiaalia jopa kehittyä parissa vuodessa musiikiksi. Tietenkin henkilökohtainen musiikkimaku saattaa jonkinverran kääntää poispäin tangoista ja hempeän turhanpäiväisistä piiperryksistä, mutta tilastollisesti katsoen pirteän kornit veisut ovat olleet suosiossa kahdeksan vuotta viimeisestä kymmenestä ja niinäkin kahtena vuonna jolloin hitaampi balladi voitti, olivat melodiat sen verta vahvoja että ne jäivät päähän paremmin kuin ensimmäinenkään suomen finalisteista. Jos olisin itse lähettänyt suomesta veisun, olisin valinnut Pamelan. Kornin huvittavaa, mutta edes energistä glamrockia, sillä olisi voinut kalastella joitain huumoripisteitä. Paradise Oskar unohtuu juontajien kertoessa puujalkavitsin ennen seuraavaa esiintyjää, ja kun ruotsilta ja virolta saadut naapuriäänet on buuattu ruudulle, on suomen kappale viiden huonoimman joukossa, veikkaan minä.



Nähtäväksi jää, onko meediopokemon-voimani vielä virittäytyneenä oikealle taajuudelle, vai meneekö ennustukseni pieleen.