David Robertson kirjoitteli The Dawkins Letters -kirjesarjan Richard Dawkinsille sen jälkeen, kun The God Delusion oli tullut hänen tietoonsa. Kun itselleni tätä kirjaa suositeltiin, kuvittelin sen olevan asiallinen, älykäs vastaus vähintäänkin nerokkaaseen, terävään ja loistavaan kirjaan. Pettymys oli suuri kun TDL:n ensimmäinen kirje oli luettu ja Robertson paljastuikin yksinkertaiseksi apologistiksi. Tässä nyt sitten seuraa toisen kirjeen 'vastakirje'.
Robertson aloittaa kiittämällä ja ihmettelemällä kuinka ihmiset reagoivat niin kiihkeästi kuin uskovat kun heidän pyhää kirjaansa pilkattaisiin. Tämän jälkeen Robertson sanoo että "eihän uskontojärjestelmääkään ole reilua tuomita fanaattisimpien jäsenten perusteella. Sinähän(Dawkins) et ikinä tekisi niin, ethän?"
Kyllä hän tekisi, koska se on oikein. Niin kauan kuin uskonnosta pystyy nousemaan ääriaineksia, jotka heidän omien "pyhien" kirjoitustensa perusteella tappavat ihmisiä, ilman kirkon ulkopuolisia syitä(järkisyitä), on aivan perusteltua näyttää heidät esimerkkinä uskonnon haitoista. Robertsonin kuvailemaan uskonnollisiin fanaatikkoihin verrattavissa olevat ihmiset olivat vihaisia, koska ensimmäinen kirje haukkui Dawkinsia henkilönä. Ensimmäinen kirje oli osittain todella yksinkertaisia väärinkäsityksiä niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin ATEISMI EI OLE USKONTO, vaan uskonnon "puuttuminen". Joitain pieniä eroja tässä kuitenkin on. Kuten se, että yksikään ateisti ei pidä Dawkinsin kirjoja pyhänä. Niistä ei etsitä mitään ehdotonta totuutta, jota mukailevia omatkin mielipiteet pitäisi olla. Monet, monet ateistit pitävät Dawkinsia liian hyökkäävänä ja vahingoittavan koko ateismin "etenemistä". Dawkinsin puolustajat näkevät hänen kirjoituksensa sinä mitä ne ovat, yhden miehen mielipiteenä, joka on hyvin perusteltu ja mikä parempaa, perusteltu todistettavilla asioilla. Siinä uskonnollinen fanatismi eroaa. Paras perustelu homoseksuaalisuuden vieroksumiseen löytyy raamatusta, jonka väitetään olevan pyhä sana, joten sitä pidetään järkevänä perusteluna. Kirjasta, johon paimentolaiskansat keräsivät kansantarustoja keskimäärin pari tuhatta vuotta sitten. Tällaisen kirjan painoarvo ihmiselle, joka ei pidä koko jumalaa todellisena, on hyvin lähellä nollaa.
Kaunis ei ole ainoa minkä olisi täytynyt lähteä jumalasta
Seuraavissa kappaleissa Robertson pääsee itse kirjan sisältöön. Kappale The God Delusionissa käsitteli kauniiden ja ihmeellisten asioiden yhdistämistä jumalaan ja sen epäjohdonmukaisuutta. Robertson ei yllätä kommentillaan että hän 'yritti ajatella näin', jonka jälkeen hän kertoi kuinka hän joskus näki jumalien olevan riittämättömiä selittämään kaiken sen kauneuden, mutta ettei hän myöskään pystynyt korvaamaan jumalia ihmisillä. Koko kappale on hieman "slippery slope"-argumentin näköinen. Kaltevan pinnan argumenttina tässä yritetään ilmeisesti pelastaa ihmisyyden yleistä 'hyvyyttä', koska jumalattomuus on paha. Robertson ei selkeästikään ymmärrä ateismin, naturalismin ja nihilismin eroja. Mutta kuten monet uskonnolliset fanaatikot(joihin Robertsonin lasken näiden kirjeiden perusteella) haluaisivat kaikkien uskovan, ateismi, jumalaan uskomisesta luopuminen, johtaa naturalismiin ja nihilismiin automaattisesti. Ja vaikka naturalismi onkin hyvin vahvana ideologiana ateistien keskuudessa, niin eivät silti kaikki ateistit ole naturalisteja. Toiset uskovat sielun olemassaoloon(itsetietoisuus = sielu, tai että vain ihmisillä on sielu), jotkut voivat uskoa jopa uudelleensyntymiseen(ei välttämättä vaadi jumalan olemassaoloa) tai ihan vain taikuuteen. Robertson päättää kappaleen raamatunlainaukseen kuningas Solomonilta:"Kaiken hän oli alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua." Jos jumala teki kaiken hyväksi, hän mokasi. Hän loi määritelmän mukaan sitten myös Luciferin, valonkantajan, joka myöhemmin lankesi. Pelkästään tämä lause, jota hän itse lainasi "ihmisten täydellisimpänä kuvitteellisena olentona" -kappaleen lopussa jo osoittaa, ettei hän ole ajatellut asiaa loppuun asti.
Kristinuskon ideat eivät ole mitenkään ainutlaatuisia. Intialaisten Bhagavad Gita, hindujen pyhä kirjoituskokoelma, antaa hyvin samanlaisia opetuksia kuin UTssä olevat ns. hyvät moraalit. Kirja on nykyisten tietojen mukaan kirjoitettu 400? eaa, joten opetukset edeltävät UTtä. Jos tämän esimerkin kertoisi Robertsonin kaltaisille ihmisille, niin epäilisin ettei hän hyväksyisi sitä sen parempana totuutena, vaikka teksti on suunnilleen yhtä vanha, kertoo yhtä vaikeasti historiallisesti todistettavia tapahtumia ja kertoo yleisesti ihmisille, että heidän pitäisi käyttäytyä ihmisiksi. Robertson kuitenkin haluaa erikois-statuksen vain omalle jumalalleen, vaikka kaikki jumaluudet olisivat yhtä uskottavia.
Robertsonin käsitteiden sekoittelu ei harhauta
Seuraava kappale alkaa Robertsonin vakuutuksella, että hän todella "yritti olla ateisti". Siitä seuraa kappale, missä hän kuvailee omaa pientä uskonkriisiään, jonka päätteeksi hän tulee lopputulokseen, että missään muussa ei ole järkeä. Kauneutta ja pahuutta, luomista, ihmisyyttä, aikaa tai avaruutta ei hänen mielestään ei voida selittää muuten. Ateistinen "selitys" näille on henkisesti ja älyllisesti riittämätön.
Tästä huomataan jälleen, kuinka Robertson sekoittaa ateismin, naturalismin ja nihilismin aina yhdeksi suureksi sateenvarjomääritelmäksi, jota hän kutsuu ateismiksi. Ateismi ei pyri selittämään näistä mitään. Naturalismi, luonnollisten selitysten etsiminen ilmiöihin, pyrkii selittämään näistä suurimman osan. Nihilismi taas aivan varmasti antaa henkisellä ja tunnetasolla joillekin riittämättömän vastauksen. Niille jotka eivät tiedä nihilismiä eivätkä jaksa katsahtaa wikipediasta vaikkapa määritelmää, nihilismin perusajatus on, että millään ei ole objektiivista tarkoitusta tai oletusarvoa. Naturalistiset selitykset maailman ilmiöille ovat tietenkin, jos haluaa asian niin nähdä, nihilistisiä. Sateenkaaria ei ilmesty taivaalle, koska jumala haluaa muistuttaa siitä, että jo kerran pyyhkäisin lähes kaiken elävän maailman päältä ja voin tehdä sen uudelleen. Salamat eivät ole seurausta siitä, että Zeuksella oli pieni avioriita. Sienet metsässä eivät johdu siitä, että pienet menninkäiset ovat jääneet jonkun kengän alle.
Kirjoitin itsekin oman "käännytystarinani" ateismista, jossa jonkin verran käsittelin tätä luonnon kauneutta ja sitä, kuinka siihen ei tarvitse yliluonnollisuutta, että kaikki olisi hienoa. Älyllisesti naturalismi ja osaksi nihilismikin käyvät todella hyvin selitykseksi kaikkiin Robertsonin listaaviin ilmiöihin(paitsi luomiseen, mikäli sillä käsitettiin kansantarumainen maailman syntyminen mistä milloinkin). Ensinnäkin kauneus, pahuus, ihmisyys ja aika ovat kaikki objektiivisia käsityksiä, jotka liittyvät kulttuuriin ja muuttuvat sitä mukaa kun aika kuluu ja aatteet muuttuvat. Joten jäljelle jäi yliluonnollinen luominen ja avaruus. Ensimmäinen näistä ei ole naturalistinen luonteeltaan, koska naturalismi on määritelmältään jo luonnollinen, joten yliluonnollista ei ole mahdollista määritellä naturalismin rajoissa. Jälkimmäinen taas on se tila, missä luonnollinen maailma sijaitsee. Sen alkuhetkelle on vahvoja todisteita, avaruuden laajuudesta on muutamia todella järisyttäviä kuvia, kuten Hubble Deep Field, josta kirjoitin hetki sitten. Miksi maailmankaikkeuden koko tarvitsisi jumalan ulkopuolelleen?
Seuraavassa kappaleessa Robertson haluaa vain vedota järkeen, että koska yksi kuuluisa tiedemieskin oli kristitty aikoinaan, uskonto ei ole tiedettä vastaan. Amerikka ja Romania osoittavat kuitenkin selkeästi tätä vastaan. Evoluution poistaminen koulujen opetusjärjestelmästä, koska se loukkaa raamatun luomisteoriaa vastaan, on aika selkeä tapaus Robertsonin väittämän tyrmäämiseksi.
Uskonto vaarantaa tieteen selitysvoiman
Muutama seuraava kappale kuvailee Robertsonin mielestä Dawkinsin vaatimaa ateismia tieteessä. Hänen mielestään uskonto "filosofiana" ei ole mitenkään jumalan kanssa yhteensopimaton. Hän itse ei pidä uskontoa ja tiedettä mitenkään toistensa vastakohtina. Tässä hän on osittain väärässä. Kristinuskon teistinen jumala ei nykyisen tieteen kaikkien tietojen mukaan ole olemassa. Deistinen jumala, joka ei puutu mitenkään kaiken etenemiseen enää luomisensa jälkeen, taas on yhtä heikosti todistettavissa. Robertson on siinä mielessä väärässä, että usko saattaa välillä häiritä tieteellistä tutkimustyötä. Intelligent Design on yksi juuri tällainen jumala-oikopolku, joka on nousemassa. Kun nykyiset tieteelliset tutkimukset todetaan vääriksi, jonka jälkeen todetaan että ainoa mahdollinen vaihtoehto on jumala, tehdään huonoa tiedettä. Siinä on automaattisesti suljettu pois kaikki muut vaihtoehdot ja tehty samanlainen virheellinen kaksinaisasettelu(false dichotomy) minkä hän sanoi esimerkkinä tieteellisten saavutusten ja uskonnon(ei erityisesti kristinuskon) välillä. Usko voi johtaa samanlaisiin argumenttivirheisiin, mikä on ymmärtääkseni ollut Dawkinsinkin syy uskonnon ja tieteellisen yhteisön erottamisessa. JOS Dawkins edes yritti näin sanoa kirjassaan(en lue God Delusionia tätä kirjoittaessa, luen vain kirjeiden väittämät)
Seuraavassa kappaleessa hän halusi tyrmätä Dawkinsin käyttämän "usko"-sanan merkityksen, mutta kun muutama lause kappaletta on kulunut, hän on jo huutamassa ihmisen yliluonnollisuutta. Hän kuvailee dawkinsin asennetta vääntämällä vanhan kreationisteja vastaan käytetyn argumentaatiovirheen, "god of the gaps", kuvaamaan tiedettä. Science of the Gaps. Robertsonin mukaan tiedemiehet eivät suostu myöntämään hengellistä selitystä ja kehittävät naturalistisen teorian siihen tilalle, eivätkä suostu ottamaan jumalaa tähän "maailman määritelmään" mukaan. Tieteelle yritetään luoda raamit, joihin jumala ei mahdu mukaan.
Usko-sanasta tämä kappale ei kerro oikeastaan mitään, mutta Robertsonin mielipiteistä se kertoo hyvinkin paljon. Hän ei suostu myöntämään, että tunteet ja ajatukset voisivat olla kemiallisten reaktioiden aikaansaannos, vaan vaatii, että selitys on jotain suurempaa. Vasta edellisessä kappaleessa hän sanoi olevansa tieteen puolella, ja jo nyt hän väittää, että on täysin hyväksyttävää jättää ymmärrykseen aukkoja, eikä ole pakko tukkia tieteellistä selitystä niihin kaikkiin.
Voin puhua omasta puolestani, mutta uskon myös lähes kaikkien skeptikkojen, naturalistien ja ateistien olevan samaa mieltä kanssani. MIKÄLI joskus saamme todisteita jumalasta, jotka ovat niin vetoavia, että niiden voidaan tulkita varmasti olevan jumalasta, silloin jumala tulee mukaan tieteelliseen metodologiaan mukaan. Ennen kuin jumalan olemassaolo ja vaikutus on voitu todistaa kiistattomasti(LHCn ensimmäisistä ajoista saadaan tulokseksi jumalan huutama tervehdys, esimerkiksi), ei sitä pidetä todisteena mistään. Todellisilla tieteen tutkijoilla ei ole ongelmia sen kanssa, että heidän lemmikkiteoriansa tuhotaan täysin, jos paremmin todisteisiin sopiva teoria ilmestyy. Olkoot sitten vaikka jumalan liittyminen järkevien selitysten joukkoon, kun päästään tarpeeksi syvälle alkeishiukkasten koostumukseen.
Klassinen virhe uskon puolesta
Seuraavassa kappaleessa Robertson tekee perinteisen kreationisti-virheen, ja käyttää tekniikkaa "Quote-mining", lainausten louhintaa. Hän ottaa lainauksen Dawkinsin kirjan kappaleesta, missä hän kuvailee kuinka Einsteinin ateismia on haukuttu populaarikulttuurissa, jonka jälkeen hän tekee mielestäni täysin asiallisen huomautuksen, osoittaen sen katolilaiselle pappismiehelle:
"The notion that religion is a proper field, in which one might claim expertise, is one that should not go unquestioned."
Tästä Robertson ottaa irti sen, että Dawkins vihaa uskontoja ja väheksyy sen alan ammattilaisia. Koska kristitty lainasi kirjasta jotain, halusin välittömästi etsiä kohdan.
http://richarddawkins.net/firstChapter,1 suoritin haun tuolla lauseella ja luin koko kappaleen. Ennen tätä lausahdusta katolisen papiston jäsen oli kommentoinut, ettei Einstein ole jäävi kommentoimaan uskontoa millään tavalla, koska ei tiedä siitä mitään. Tähän Dawkins sanoi oman lauseensa, ja jatkoi seuraavassa lauseessa esimerkillä siitä, etteivät pastoritkaan luultavasti luottaisi ammattilais-keijulogin lauseeseen keijujen siipien tarkkaan muotoon. Dawkins yrittää osoittaa koko yliluonnollisten käsitteiden naurettavuuden. Raamatusta on jokainen voinut tulkita oman ideansa ristien polttamiseen, holokaustiin, hippiliikkeeseen ja kaikkeen siltä väliltä. Miten kukaan pystyy sanomaan itseään ekspertiksi alueella, josta voidaan olla ihan mitä mieltä tahansa? Siinä oli se pointti, minkä itse Dawkinsin kirjoittamasta kappaleesta sain.
Seuraavassa kappaleessa Robertson tyrmää Dawkinsin käyttämät lainaukset sanomalla, että hän yrittää saada kristityt näyttämään huonolta ja siten todistaa, ettei jumalaa ole. En oikein tiedä mitä muuta kappaleessa olisi tarkoitus sanoa, koska Robertson ei tunnu itsekään tietävän mitä hän haluaisi sanoa. Hän puolustelee lähinnä kristittyjä, etteivät kaikki heistä ole niin typeriä, kuin näiden Dawkinsin lainaamien kirjeiden kirjoittajat. Robertson myös paheksuu sitä, että Dawkins on hänen mielestään valinnut sellaiset Einsteinille suunnatut kirjeet, jotka saavat kristinuskon näyttämään pahalta.
Kirjeet olivat kommentteja Einsteinin 1940 tekemään kirjoitelmaan, jossa hän kertoi ettei usko henkilökohtaiseen jumalaan(kristinusko). Dawkins tekee selväksi, että nämä ovat Einsteinin saamia kirjeitä uskovilta ihmisiltä, jotka yleensä vielä viittasivat hänen juutalaisiin juuriinsa ja kritisoiden hänen ilmoitustaan ettei hän usko jumalaan.
Dawkins ei yritä eritoten saada kristinuskoa näyttämään huonolta. Dawkins on kriittinen kaikkien yliluonnolliseen uskovia dogmien suhteen.
Siinäpä vastalauseeni toisen TDLn sisältöön. Puuttuvat yhdeksän tulevat kun on jälleen lisää aikaa tehdä niille jotain.
