IRC-Galleria

Ilmoitukseni on koskematon
joudun jatkamaan vastuuni kanssa
Onneksi tällä tarinalla on,
kompromissin mallinen aukko

Ovat niin sievät,
näyttää niin elegantilta
Sohva, olet nyt linnakkeeni

Kerran haluan olla sinun lailla,
Niiata arvokkaasti alkoholille
Ratkaisu muodostaa
harmonisen kokonaisvaikutuksen,
Temppelilleni

Tunnen piinan olallani,
en anna sen häiritä

Ironisuus maistuu suolatulta, ennen juna oli aina tyhjillääni, edessäni istui täydellinen herra, kunnes olin puhunut
Kutsuin yksinäisyyden vaunuuni
Emme kykene esittäytymään muille jos emme ole kohteliaat itsellemme
Kuu istuutuu viereeni, onneksi meillä on toisemme
Huominen sanoo minulle ehkä auringon ilmestymisestä

Nousee tämän harhan yläpuolelle
Ymmärrys kului tarpeeksi vähän, vesi sihahtaa
Mutualismimme pitäisi löytää useammin, laitetaan se esille hyllyyn
Minä, vedenkeitin, kello ja sinäkin
Odota, tanssin rutiininomaisen teetanssini... Tässä, pidätkö siitä? Se mitä etsimme eilen ja silloin
Kuuluu ääni keittiön ja todellisuuden ritareiksi lyömisestä

Vannotaan kipurajan nimeen, leikitään ettet ole täällä
Uskottavuus lakaisee poistumistietään
Elän ensimmäisen riskisi, hengitän kauttasi, lopetetaan leikki kun olemme isot
Näytät hyvältä onnekseni

On aamuja, jolloin vanilja ei tuoksu itselleen, tyyny on raamiton laatikko Joskus mieli vain on sidoksissa kuusen juureen samalla ruumiin kivutessa kohti kapenevaa
Yhteyden kadotessa tapahtuu ikuinen tyhjyys, onni on että se on olemassa

Nyt emme puhu, vain hulluuden hedelmä kuorii itseään
Avuttomuus ristitään päivän sanaksi, kauneudeksi. *kop, kop* ovi vastaa itselleen
Ei haittaa, uinutaan. Tunnetaan kivimaa, rukoillaan
Tyyneys tunnetaan, kunnes ovi paljastaa, sanat jotka hävisimme, avaruuden ikkunalle

Ruven repäisy pakottaa todellisuuden kanssa keskusteluun
Horroksesta herääminen pakottaa polvia, huudan vähän kitkalle
Puheista kerätyt roskat eivät mahdu nyrkkeihin
Eivät ole riittävän kompaktit suhteessa nurkkaan
alistuneeseen koriin
Turhat.

Jos esivalmistamme huomisen eilisen aina, väistämmekö hidasteet?
En uskonutkaan.

Lojuu tummuneella parketilla löyhänä

Myös ruumiintoimintojen virta jäi kynnykselle

Pistä korva kohti lattiaa, kuulet huokaukset sopraanona

Euforian saat vain hakemalla, sitoo neito kahleista, tuntuuko vaikutus?

Taivaallisuutensa tuoksuu persialaisessa matossa, untuvaisena tuhkana
vaaleana

Vatsani tilalla aava häkki, räätälöity merellesi sopivaksi

Neljä valoa jokaisella meistä tulisi olla, jotta pysyisimme pilvien alapuolella. Niin myös tällä tytöllä, olikin. Kaikki neljä sammuivat pois, jokaista kaivaten, korvaamattomat olette.
Ensimmäinen sammui varhain, käsieni uurteet kertovat. Toinen on aina ollut hajalla, peittelen tämän valkoiseen lakanaan. Kolmannen paine sai aikaan räjähdyksen, muuttui moniksi siruiksi matolleni. Yhä etsin kokonaisuutta langoista. Neljäs oli aina hämärä, kirkkaus kai leijailee jossain.
Olento valoton on hukassa oleva, pimeys reitillä pelaa kanssani pasianssia. En koskaan oppinut tätä typerää peliä.

H&M:n kuvaston mallit kuvankauniit, heidän maailmansa vieras
Toinen toistaan omalaatusempi, uskon, mutta en kauneuteen

Äiti ohjaa rumuuden tykö, syöttää jätettä. Kasvamme saastassa, toinen toistaan likasempi

Isän kommentti ihmiskunnalle kuuluu: "Olemme avaruusjätettä."
Sanon vain:
Tuntekaa jokainen juonne kehossanne, hellikää. Suudelkaa arpia polvissanne, hivelkää ruosteisia jalkojanne

Hymyilen kuvaston malleille, edustan ylpeänä rumaa maailmaamme