IRC-Galleria

Lupaukset loppuivat pyöränkumin tyhjenemiseen
Vaihdossa lähti enemmän mitä tilalle sai
Aikamme on sama, mutta teot eroavat
Kääntäisin itseni hiljemmalle,
Hitaus polkaisee kuitenkin vauhtia
Suhteellisuusteoria lyö minua kasvoihin
On vuoroni, pyytää anteeksi tänäpäivänä
omaa vajaavaisuuttani antamalla sinulle
tämä perkeleellinen
pyöränpumppu

Näen äidin sielun väristä betonia
Hattupäiset ulvovat omaa turvallisuuttaan,
toiset rakentavat yhä uusia nukkumapaikkoja
Olemme kaikki kulkeneet, te olette pysähtyneet
Hän istuu junassa päämääränä pii
Silmäni julkaisevat valokuvia:
oikealla kapitalistisika nauraa patsaan edustalla,
vasemmalla alistettu aaltojuovakirppa,
hymyilee Eiffel-tornille
Kultaseni, jatketaan vaan matkaa

Kertooko se rakkaudesta itseeni vai onko se vain halua olla rakas itselleen?
Peilistä katsoo heikko olento joka laulaa eilistä helvettiin
En ole kenenkään virhe, vain saavuttamattomissa oleva haaste
En halua tehdä vaikutusta tavalliseen tallaajaan, vain itseeni
Tänään ostan kallista parfyymia, huomenna sielusi väriset korkokengät
Materialismionnellisuus tuoksuu uudelle autolle. Se särkee päätä, mutta kasvattaa egoa

Alku: Aina ei voi aavistaa
Epätoivo: Joskus se vaan vetää hihasta
Kiihotus: Haluan sinua
Melankolia: Itkettää
Agressio: Vituttaa
Häpeä: Ette saa huomata
Myönteisyys: Minulla on tunteita
Puolustus: Oikeus murtua
Vahinko: Rikki meni
Loppu: Tyyneys

Mikä se on? Putodessa ottaa syliin ja hipsuttaa hentoa hiusta

Sekoamisen vaarassa hukuttaa samettisiin suudelmiin

Vastoinkäymisiä, pelastuksia

Olet aina ollut siinä, mutta missä? Miksi en huomaa?

Taivaan sotilas, sanon. Luulen kuitenkin sinun olevan osa minuutta

En tiedä, jos hukut pelastan sinut... Itsekäs eliö haluaa vain olla

Ihmiset muodostavat
ryhmiä,
Joukkoja,
pareja,
yksin
Rahvaan miehen käsi
juurtuu käsivarteeseeni
Sininen paniikki
tuikkaa tulen kehäni ympärille
Pitkät sääreni veltot
menehtyvät rapun edustalle
Pakomatkamatematiikka petti minut
Kylpyammeessa
aistin sankarini: saippua

Kadehtii kauniita ja tavallisia, siinä ongelma seisookin
Olin minä, rumankaunis ja velaton elämälle
Toiset eivät hyväksyneet, sanon heidän harmi
En ollut ylin, ainoastaan vain
Rakastettuni on väri violetti, sattumaako?
Sanoivat kerran olevansa kateelliset, kunpa olisivat yhtä rohkeat
Ylpeänä, olin rikkaampi kuin luokkalaiseni porvarin tytär
Edustan nyt väriä vihreä

Isän ja tyttären kyyneleet yhdistyvät, purona astelevat muodoksi lattialle, sitten haihtuvat kattoon pilviksi
Sama ääni joka rauhoittaa myös vaivaannuttaa
Totuudet mursivat salkun, näkymättömyys huoneen halutuin kyky
Sama käsi joka hoivaa vahingoittaa toisia, tyttö koskematon
Sama veri joka meissä virtaa, kuohuu vain toisessa
Näen sen silmistä, olen oppinut
Mutitas, olisiko historiamme näiltä ajoilta? Tulevaisuutemme pelottaa minua toisinaan

Kynttiläni tänään on sinun. Herran ruumis lepäsi omassa pedissään, sielu otti virtauksen viimeisen hengen kädestä kiinni. Kohdataan.

Olemme vapaita toimimaan haluamallamme tavalla, emme kykenisi tähän jos emme ymmärtäisi itseämme. Jos emme tunne itseämme niinkuin meidän kuuluisi, tarkoittaako se sitä, että olemme osittain itsemme vangit? Tää kuvio alkaa pikkuhiljaa selkenee, kanske.