IRC-Galleria

Marenkia, karhunvatukoita, vaniljajäätelöä ja hengiltä boonuksena sorbettia. Tietoisuus tekee maksimia. Katsoen kohdetta hieman oikealle ohi, ilmenee olemuksessani ignorantteja siruja. En enää tiedosta tunteita enkä osaa ymmärtää järkeä. Viisaiden syiden lainaus myöhästyy ja velka korvataan tekosyillä. Muodostaa liikehdintää, ne havaitsevat jotain... Mitä? Olisiko se... Ei. Sitä ei ole.
Pohdinta hurahtaa käyntiin, pakki päälle, kelaus numeroihin, hetkiin, suuntavaistoon, aarteeseen, kesään, vapauteen. Viimeinen muodostui hologrammina haalean violetille seinälleni, myöhemmin paljastuen valheelliseksi.

Kietoudun ruostuneen akselin ympäri, vältän näin miinakentän. Violetti kajal vaurioittaa kulutettua hipiää, jatkan vastenmielisen tauluni parantelua. Edes talitintti pihlajassa ei usko ensiaskeleeseen, pelko on seuralaiseni. Lahjat otan vastaan vääristynein ottein, epäonnistujan käsin. Olen paikallani, sairastun omaan kehooni, mieleeni, sieluuni. Olen liikaa ja siksi, siksi unelmoin pelastajasta. Uskallan pysähtymisen lisäksi toivoa vain armahdusta. Käyn läpi klassisen draamankaaren, lopulta olen jääkuningatar raukeassa koivumetsässä. Aina ja aina vain, niin, olen yksin siis. Kulutan puhtaan hetkeni palavaan ajatukseen.

Vaipuu epätoivoiseen siniseen toiveuneen.

Hassua, tuntuu ihan niitetyltä heinältä, elävän nuken hiukset
Hirviö sanoi sadussamme, vain muutama. Lähetin kirjekuoressa vastauksen: "Riittivät nujertamaan prinsessan teehetken"
Ylikasvaneet lapset ohjaavat maailmaamme nurinpäin, yritämme pitää akselia paikallaan. Ne laskeutuvat tasollemme ymmärtääkseen. Ei se vain mene niin, jossain vaiheessa olemme yhtä sokeat. Tämä ei ole vältettävissä, jojoa ei saa pysäyttää. Nähdään vaan mitä halutaan, elävä nukke saa kärsiä yksin kidutettavana valheellisessa nukkekodissa.

Kaksisataa lihasta aktivoituu
kaartuvat juonteet muodostavat jokia
Siinä ilmassa on sadepäivän surua, masennuksen rippeet
Kunhan hän, pieni suuri valopallo, vaan jaksais sykkii
Se makaa tietokoneen näytöllä saivartelijan orpolapsena
Tahto ei oo apu tähän hätään, mikroavaruuskin sulkee portit meille
Luen sen uudestaan, ja kerran koiralle. Ja sit ääneen huoneelle:

"Silmillä hymyily on aidompaa"

Miksi se ei itke kun oma äiti lepää arkussaan. Nostaa savukkeen huulilleen, sytyttää sen. Poistuu konfliktista. Miksi se kieltää rakkauden, kulkee valitsemallaan tiellä, valitsemillaan kivillä. Auta, mikä sitä vaivaa?
Ei mikään. Se on elämäntapa, salaa selviytymiskeino.

Ne puhuu ylijumalten kieltä, hyppään rivistä ennenkuin se tarttuu. Purppura ja violetti pariutuvat suihkulähteessä, minä katselen.
Syntytapahtuma on bluffia, värit sihisevät harmauden kustannuksella, nokkelaa.
Valmis hääpuku hävisi yölle ulottuvuuksia, kertoo taru.
Toivon tarinan kulussa miehen irroittavan joskus otteen helmastani.
Ne ei luovuta, ei ennenkuin katkon ne miekalla toisiksi.
En ole niin alhaalla... päättämään näinkin rumaa satua.

Äänekkäät kriisit puhuivat aina päälleni
Siksi pieni pellavapää oli niin hiljainen
Sireeni ulisee ja paniikki kuristaa. Kuolema oli kai sittenkin kynnyksellä
Elämänlanka kasvaa yhden mittaiseksi, nuorempi leikkii puutarhasaksien kanssa
Vieraat tädit pyörivät ympyrää eivätkä tiedä mihin katsoa
Opin tavoilleni. Opin pysäyttämään levottomuuksia ja lukemaan ajan kulkua

"Hiljainen lapsi on nyt kriisejään äänekkäämpi, aikuinen."

Oma mieli, mä tiiän. Mut kuuntele hetki munki kieltä

Tähän asti mä jaksan, sit se on siinä ja kyttää kierouttaan

Nokisii valheit on vaa nii pirun vaikee siirtää

Jos me yritetää yhessä, nostetaa ne tohon lavalle

Joskus mun skolioosi vaa vittuilee, sit pitää stoppaa

Urakan loputtuu ollaa saavuttu avaruuden ikkunalle

Mä nään täält aina syntiset, itseni lisäks kaikki muut,

seittemä miljardii hairahdusta

Ei helvetti, ja toi nokikasa, se vaa jaksaa kasvaa

Hei, moi mikä se oli?
En tiedä.
Kesti selvän päivän.
Huomio, olen täällä? Päivää.
Moi taas. Iltaa, mitä kuuluu?
Kolme rakeista kuukautta.
Moi, miten menee? Mee pois.
Kyllästyminen.
Hei, pitkästä aikaa. Pelle.
Kirosana taikasana riita rummut.
Moi. Moi. Mit... Älä vastaa.

Lupaukset jotka päättyivät kerran kuorrutettuina kyyneliin:
1. Käytä jalkojasi vielä kun voit
2. Älä anna saatanalle kivääriä
3. Rakasta herraa, kuin myös piikaa.