IRC-Galleria

Kun puhutaan huonoista naisista, kaikki tietävät minkälaisiin naisiin viitataan. Mies voi olla huono monella tavalla, nainen vain yhdellä.

Miekkonen on vain joku mies, tyyppi - naikkosen konnotaatiot ovat miltei poikkeuksetta negatiivisia: kevytkenkäinen, helppo, ehkä suttuinen tahi edullisen näköinen.

Miksi on vain -poika-asioita? Pyykkipoika, pissapoika (valitettavasti en keksinyt muuta mutta pointti lienee esillä); puhumattakaan erilaisista ammatti- tai tekijännimikkeistä: juoksupoika, talonpoika, hissipoika, apupoika tai -mies ja-niin-edelleen. Joojoo, voi olla myös juoksu- ja aputyttöjä, mutta nepä eivät enää olekaan neutraaleja termejä, vaan kiinnittävät huomion ennen kaikkea sukupuoleen ja sen standardista poikkeavuuteen.

Ikivanhaan history - his story -juttuun en tässä lähde lainkaan.

Miksi tytöttely koetaan väheksyvänä, kun taas pojista puhutaan, kun halutaan viestiä tietynlaisista kepeistä ja kujeilevista ominaisuuksista aikuisissa miehissä?

Ja miksi mä itsekin olen aivan hiusmartoani myöden tässä seksistisessä kielessämme: kysyn kiukuttelevalta mieheltä, onko sillä Ne tai hienostelevalta jampalta, onko sillä hame päällä. Puhun mirkuista, pirkoista, vosuista, böönista, rullakoista, tyrkyistä, mirreistä - eikös kuulostakin arveluttavalle? Ja sitten toisaalta jampoista, kundeista, jannuista - sympaattista ja rehtiä. Toisaalta, sanon mä lapsiakin limiksiksi eli limanäpeiksi ja kehonrakentajia kehareiksi. Miksi aina pitäis olla poliittisesti korrekti puheissaan - etenkin jos itse kuuluu kohderyhmään?

Sitten pohdittiin tänään sitä, voiko välttyä olemasta vakava jos on oikeasti pro-jotakin? Siis jos seisoo ylpeästi todella jonkin asian takana, osaako siitä tehdä pilaa? Useimmiten ei, mikä on varsin valitettavaa. Itseironia pelastaa turhantärkeydeltä ja fanatismilta. Fanaatikot on pelottavia. Kun tarkentaa katseensa yhteen pisteeseen, kaikki muu ympäriltä hämärtyy. Ja tällä en suinkaan tarkoita alati niin muodikasta sarkasmia ja tavan vuoksi etäännyttämistä, tiedättehän, mä-olen-niin-cool-että-mua-ei-kosketa-mikään -asenne. Koska se on ihan paskaa, ja sitä paitsi maailman läpinäkyvin itsesuojelukeino. Miks on noloa näyttää että tuntuu?

Musta tulis takuusti mainio stand up -koomikko, jos en olis niin totaalisti lavakammoinen. Tai mä ainakin haluan uskoa että se johtuu siitä, eikä suinkaan siitä ettei mulla oikeasti olis mitään sanottavaa. Koska jälkimmäinen on syynä vain siihen, ettei musta tullutkaan journalistia.

Huomenna on sunnuntai. Tai tänään, riippuu keneltä kysytään. Tulee olemaan upeaa herätä ilman koistista. Vaikka ei mun silmissä perjantaiaamunakaan nähty kyyneleitä, vaikka kaikki se edellisiltainen viini painoikin takaraivossa. Upean illan jälkeen sitä on täysin haavoittumaton näköjään. Ja vieläkin virnistelen henkari suussa nukkuneena. Upeaa. Upeaaupeaaupeaa.