IRC-Galleria

Kaikki tärkeät asiat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Tästä on ollut juttua miljoonasti, tiedän, mutta muistinpa sen taas kuullessani viikonloppuna avainfraasin, ja siksipä asiaa on mielestäni syytä penkoa syvemmältä.
Kuulin sattumalta, kun kaksi miestä keskusteli (arvatkaa missä? Sanoiko joku "Harrin Nakin jonossa"? Anyone?). He olivat mitä ilmeisimmin vanhat tuttavat keskenään, ja tapasivat yllättäen Kallion aamuyössä. Keskustelun perusteella kävi ilmi seuraavaa: toisen miehistä oli ilmeisesti oletettu olevan Thaimaassa, mutta hän olikin palannut Suomeen rakastuttuaan taas suomalaiseen naiseen. Kyseinen mies luonnehti naistaan sanomalla sanatarkasti seuraavasti: "Toi on ihana. Se ei pakota mua mihinkään." Niinpä.
Toistin fraasin rouva Taalasmaalle, jonka kanssa alettiin ruotia parisuhdetta ja pakottamista yhteisilmiönä. Nehän liittyvät kiinteästi yhteen: varmasti jokaikinen tuntee tai vähintään tietää tapauksia, joissa toinen (yleensä nainen) haluaa jotain niin kiihkeästi, että pakottaa toisen (yleensä miehen) "haluamaan" sitä kanssaan ja sitten runnoo oman kantansa läpi puoliväkisin, maanitellen, lahjoen, kiristäen ja uhkaillen. Ja jokaikinen, joka tunnistaa tuon kuvion, tietää myös, ettei se voi päättyä mitenkään nätisti.
Taalasmaa esitti mun mielestä niin hienon oivalluksen, etten voinut kuin nyökytellä lumoutuneena. Sen teoria oli, että naisten elämä koostuu yksityiskohdista, jolloin ne myös fiksoituu yksityiskohtiin: niille on tärkeää muistaa päivämäärät, sohvan kuosin värisävyt, sukulaisuussuhteet, tunnetilojen vivahteet. Miehet puolestaan elävät alati hieman korkeammalla abstraktiotasolla, että niille monesti detaljit on tuommoisissa tunneasioissa yhdentekevämpiä. Siksi niille saattaa jollain tapaa olla helpompaa syöttää noita voimakkaampia näkemyksiä, ja mahdollisesti jopa semihuijata ne asioihin hieman vasten niiden todellista tahtoa. Ja soppa on keitetty.

Toisaalta taas minkälainen ihminen havaitsee äkisti joutuneensa puolivahingossa epämukaviin tilanteisiin? Sellainen, joka ei oikein hallitse elämäänsä, ei sen osasia eikä etenkään kokonaisuutta. Joka ei oikein osaa, halua tai viitsi tehdä itse päätöksiään ja odottaa, että joku kattais sille pöydän valmiiksi. Sellaisten sietää joutuakin pinteeseen, liemeen ja jamaan: niin diippiin shittiin, ettei kukaan muu saa niitä sieltä lapioitua. Oppisivat olemaan.