Mä en missään nimessä vastusta graffititaidetta tai edes tageja sinänsä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, jos niitä käydään sprayaamassa alikulkutunneleihin, meluvalleihin ja muihin tylsiin harmaisiin betonipintoihin: itse asiassa koko perkeleen Pasilan vois graffitoida kauttaaltaan jos multa kysytään. Mä en vain voi olla paheksumatta niitä silloin, kun niillä kuorrutetaan jokin jo itsessään kaunis ja täysin eri tyylisuuntaa edustava esine, asia tai muu objekti. Jos ette tiedä, mistä mä puhun, käykää tarkistamassa Alppipuiston paviljongin tilanne. Mun sisäinen sosiaalitantta maiskuttaa paheksuvasti suutaan aina kyseisen "koristellun" pytingin nähdessään.
Jossain eilisen epämiellyttävän tiukan yläkroppasalitreenin ja tämänaamuisen juoksulenkin välillä tulin tuumineeksi, että onkohan ihan normaalia että munkaltainen siviilishenkilö on näin kovin viehättynyt hikeen, hengästymiseen ja lihaskipuun. Mä en ole ihan varma.
Päivän nastoin juttu on ehkä jo sattunut: mun Marilyn-varastot täydennettiin juuri. Kiitos Miguel, täytit meikatun miehen mentävän aukon mun elämässä!
Loppuun vielä tämän päivän We're not gonna take it -lista:
- kuolevat joutsenet
- tyhjänpäiväiset ja toisarvoiset työpuhelut työajan ulkopuolella
- kouluahdistus
- tilttailevat puhelimet
- hyviä juttuja vastustavat ja siten estävät jumalat tai mitkäikinäoddsit
- einesruoka, jota on pakko syödä, koska on liian laiska kokkaamaan itselleen