IRC-Galleria

Vanhan sanonnan mukaan suru puolittuu, mutta ilo tuplaantuu jaettaessa. Toinen sanonta tietää, että murheen kantaa yksinkin, mutta riemuun tarvitaan kaksi. Lapsena mä olin sitä mieltä, että moiset tulokset saa vain joku laskutaidoton juntti, joka ei tajua mistään mitään. Nykyään ymmärrän onneksi vähän paremmin.
Ilo ja riemu on usein sellaisia, että niitä on hurjan vaikea pitää sisällään. Ne ryöppyää helposti yli ja ne haluaisi jakaa mahdollisimman monen kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä saa pidettyä itsellään eikä suuta soukalla. Surutyöstä puolestaan suurin osa on joka tapauksessa sitä pään sisällä tehtävää, ja sen luonteeseen sopii sellainen sisäänpäinkääntyneisyys ja vaikeneminen muutenkin.
Onni on siis tärkeää päästä jakamaan. Toisinaan kuitenkin, jos onni on laadultaan sellaista hieman poikkeuksellista tai joidenkin mielestä kyseenalaista, saattaa olla äärimmäisen piinallista koettaa valita niitä ihmisiä, joiden tietää voivan iloita kanssaan tuomitsematta. Silloin ilo saa kummallisia, taittuneita sävyjä, eikä sitä voi varauksetta suitsuttaa kaikille kuuntelemaan suostuville. Tällainen onni usein vie joltakulta toiselta jotain pois, vähentää hänen onnellisuuttaan, vähän kuin rakastuisi väärään tai kiellettyyn tyyppiin. Silloin tunteet saavat seurakseen syyllisyyttä, eikä ilo ole enää niin puhdasta. Onko väärin olla onnellinen jonkun toisen kustannuksella?
Sillä mikään ei ole yksinäisempää kuin joutua iloitsemaan vailla seuraa.